Keskustelussa on ollut nuorten toimeentulotukiasiakkaiden suuri määrä. En ymmärrä, miksi asiaa ihmetellään niin kovasti, sillä kyseessähän on vain yksi hyvinvointivaltioon sisäänrakennettu ominaisuus.
Sosiaaliturvan myötävaikutuksella pohjoismaiset nuoret muuttavat pois kotoa käytännössä heti kun tulevat täysikäiseksi. Suomalaista itsenäisyyttä on se, että yhteiskunnan tukiaisilla mahdollistetaan omillaan asuminen ennen kuin kykenee elättämään itsensä.
Eihän se mitään itsenäisyyttä ole, että on täysin toisten elätettävänä. Nuori ei ole itsenäinen vaan ”poissa vanhempien luota”. Taskussa hieman ilmaista rahaa, kukaan ei ole katsomassa perään ja paljon vapaa-aikaa. Tervetuloa viina, seksi, huumeet ja mielenterveysongelmat (vapaassa seksissä ei sinänsä ole mitään vikaa).
Jos 16-vuotias voisi muuttaa yhtä kevyesti pois kotoa, olisi meillä uutisissa hyvin nopeasti huoli kymmenistä tuhansista ongelmaisista teiniaikuisista. Nyt he asuvat kuitenkin vielä kotona ja uutisissa puhutaankin pari vuotta vanhemmista ongelmaisista. Mitään maagista aikuistumista ei ihmiselle siinä välissä ehdi kuitenkaan tapahtua.
Vanhempiensa kanssa asuvien nuorten osuus on Pohjoismaissa pieni.
Perhe ja läheiset ovat ihmisen luontainen tukiverkosto, ja sellaisena varsin toimiva koko ihmiskunnan historian ajan. Suomalainen järjestelmä taas perustuu sille, että ihmisten vastuuta itsestään, lapsistaan, vanhemmistaan ja läheisistään siirretään valtiolle.
Ongelma tietysti helpottuisi jos nuorisotyöttömyyttä ei tahallaan ylläpidettäisi vasemmistolaisella talouspolitiikalla. Koska talouspolitiikka ei tästä kuitenkaan mihinkään muutu, niin heitän ilmaan kysymyksen: Miksi nuori, jolla ei ole työtä, opiskelupaikkaa tai muuta kykyä huolehtia itsestään on ylipäätään oikeutettu minkäänlaiseen itsenäiseen elämään?
Ihminen, joka ei pysty syystä tai toisesta huolehtimaan asioistaan ilman ajautumista taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin, ei tarvitse lisää rahaa vaan lisää sosiaalista kontrollia. Tätä vasemmistolaiset poliitikot eivät joko tajua tai suostu tunnustamaan.
Kaikille on toki aiheellista tarjota aluksi mahdollisuus itsenäistymiseen. Ei aloitteellisia ja yritteliäitä nuoria pidä väkisin pakottaa lapsuudenkotien peräkammareihin.
Ihmiset ovat yksilöllisiä, itse muutin pois kotoa ensimmäisen kerran 16-vuotiaana kun kykenin itse maksamaan vuokrani (palasin kyllä vielä takaisin), mutten koe oikeastaan vieläkään olevani täysin itsenäinen vanhemmistani, ainakaan henkisesti – enkä halua koskaan edes olla. Joskus on sitten minun vuoroni huolehtia, etteivät he joudu valtion laitokseen.
Hieman nuorisotakuun hengessä kannattaisi kuitenkin vakavasti harkita sellaista mallia, että esimerkiksi kolmen kuukauden toimeentulotukijakson jälkeen ilman työ-, harjoittelu-, koulutus- tai vastaavaa paikkaa oleva alle 25-vuotias passitettaisiin takaisin vanhempiensa hoiviin. Maksetaan tukea sitten jatkossa vaikka vanhemmille.
Näin ainakin estettäisiin nuorten toimeentulotukijaksojen pitkittyminen, josta aiheutuu todella vakavia ja kasautuvia ongelmia. Vanhempien mahdollisuudet huolehtia lapsistaan eivät kuitenkaan maagisesti katoa kun lapsi täyttää 18.
Vastaväitteenä todennäköisesti esitetään, että kaikilla perheillä ei ole samanlaisia taloudellisia mahdollisuuksia huolehtia yli 18-vuotiaista jäsenistään. Ei olekaan, mutta kyse onkin pohjimmiltaan jostain aivan muusta kuin rahasta. Tuskin kukaan muu kuin kylmä ja laskelmoiva vasemmistopoliitikko pystyykään laskemaan oman perheen rakkaudelle ja välittämiselle rahallista arvoa.
