Henri HeikkinenMiksi olemme tällaiseen tilanteeseen tulleet? Onko Putin hullu ja sekaisin? Venäläisnäkökulmasta Putin puolustaa Venäjää ja Venäjän etua. Niin hölmöltä kuin se tuntuukin.
Neuvostoliiton romahdettua Venäjä pyrki – omasta mielestään – länteen, mutta vastaanotto oli vähintäänkin varautunut. Kyynisempi voisi sanoa, että sekin oli lähinnä yritys hajottaa länttä sisältäpäin. Lähes sadan vuoden molemminpuolinen epäluulo ja vastakkainasettelu eivät katoa yhdessä yössä, eivätkä edes kahdessa vuosikymmenessä. Vastakkainasettelu oli jo ennen toista maailmansotaa ja taukosi vain hetkeksi yhteistä vihollista vastaan. Koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan, maailma oli kaksinapainen. Oli USA liittolaisineen ja Neuvostoliitto liittolaisineen.
On aivan turhaa ajatella, että venäläiset ovat irrationaalisia hulluja. Ihan yhtä vihaisia olisivat Yhdysvallat, Kiina tai jopa Intia mikäli heidän ”etupiiriinsä” kohdistettaisiin vastaavaa huomiota ”vastapuolen” toimesta. Suurvalloilla – tai sellaiseksi itsensä mieltävillä on aina ollut ajatus etupiireistä. Iso-Britannia, Yhdysvallat, Ranska, Saksa ja aikoinaan myös Espanja ja Turkki ovat sotineet ympäri maailman, milloin minkäkin saaren, merireitin tai erimielisyyden vuoksi. Krimin sodassa 1800 -luvulla (Suomessa myös Oolannin sota) Britannia ja Ranska lähtivät Turkin avuksi, ettei Venäjän valta kasvaisi liikaa. Vietnamin ja Korean sodat eivät ole niin kaukana historiassa, että ne kannattaisi unohtaa.
Historiallisesti Venäjä on tutumpien maailmansotien ohella ollut valvomassa ”etupiiriään” niin Napoleonia, turkkilaisia, yhdysvaltalaisia kuin japanilaisiakin vastaan vaihtelevalla menestyksellä. Etupiiriajattelu ei ole kuollut mihinkään.
Venäläiset kokevat maansa aseman itseoikeutettuna suurvaltana – tai jopa itsenäisenä valtiona – olevan uhattuna ja ovat katsoneet entisten ”liittolaisten” (alamaisten) kääntäneen heille selkänsä sitä mukaa kun vain ovat päässeet.
Venäjää voi yrittää ymmärtää, mutta ei sitä silti tarvitse hyväksyä. Sille on syynsä, miksi Euroopan valtiot yksi toisensa vastaan haluavat liittoutua nimenomaan Venäjää vastaan. Meille Venäjä on vähän kuin vaimonhakkaaja, joka sanoo, että olette liikaa tekemisissä EX-vaimoni kanssa ja käyttäytyy väkivaltaisesti sen vuoksi. Vaikka näkemys on muiden mielestä väärä, on se Venäjän näkökulmasta oikea. Jos valtio ei halua kuulua Venäjän – tai minkään muun maan – etupiiriin, ei sen myöskään enää nykyään pitäisi kuulua.
Tietyllä tapaa Venäjällä tämä on henkisesti verrattavissa siihen, kuinka ensimmäisen maailmansodan jälkeiset Saksan nöyryytykset johtivat natsien valtaannousuun ja toiseen maailmansotaan. Venäläisnäkökulmasta Putin ja venäläinen uhma ovat täysin lännen luomuksia. Meidän näkökulmastamme Venäjällä ei ole mitään erityisoikeutta olla naapurimaiden uhka. Varsinkin kun Suomi on yksi näistä uhatuista naapurimaista.
Koska ihmisläheiset vertaukset ovat aina helpompia käsittää, on Venäjä minusta kuin koulupoika, joka kesäloman jälkeen huomaa menettäneensä lähes kaikki kaverit, eikä häntä oteta mukaan uuteen kaveriporukkaan. Tämä katkeroittaa.
Toisaalla taas entiset kaverit kokevat, että vanha ”ystävä” oli oikeastaan vain koulukiusaaja, joka raivostui ja pahoinpiteli aina heti, jos muut eivät tehneet niin kuin hän halusi. Tämän vuoksi ne häipyivät ja hankkivat uusia kavereita välittömästi, kun se vain oli mahdollista.
Muun Euroopan näkökulmasta on Neuvostoliitolla ollut lähinnä öykkärin rooli lähes koko 1900-luvun ajan. Millään perusteella ei voi puolustella Neuvostoliiton toimintaa. Ei siis ole mikään ihme, että kaikki muut paitsi suomettunut Suomi pyrkivät eroon Venäjän vaikutusvallasta heti kun se oli vain mahdollista. Ensimmäisenä tietysti ne, kenellä oli ensi käden kokemusta Neuvostoliitosta, kuten Viro.
Suomi on pysynyt nöyränä lähinnä siksi, että täällä on totuttu nöyristelemään aina kaikkia muita – milloin Ruotsia, milloin Venäjää, milloin Euroopan Unionia. Suomi on selkärangattomien poliitikkojen luvattu maa, onhan Paavo Väyrynenkin ollut politiikassa mukana jo vuosikymmeniä.
No, tässä tilanteessa nyt olemme ja sen mukaan on elettävä. Mitä nyt olisi suotavaa tapahtua?
Ensimmäisenä tietysti Ukrainaan pitäisi tulla rauha. Tämä tuskin onnistuu ilman taikatemppuja. Realistiset vaihtoehdot ovat Putinin epätodennäköinen kaatuminen ja ”uuden, eurooppalaisen Venäjän” (näennäisesti tai oikeasti) syntyminen. Toinen olisi jonkinlainen silmänkääntötemppu, jolla Putin voisi väittää onnistuneensa, vaikka oikeasti ei olisi voittanut mitään. Ehkä juuri Ukrainan itäosien luovuttaminen ja lupaus olla liittymättä Naton jäseneksi – lupaus luultavasti kiristettäisiin tällöin myös Suomelta.
Koska jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi, on Suomella nyt tuhannen taalan paikka – luultavasti ainoa vuosikymmeniin – liittyä Naton jäseneksi, kun Venäjän huomio on muualla. Ukrainan sodan loputtua on hyvin todennäköistä, että muut sopivat puolestamme Suomen ja Ukrainan jäävän ”puskuriksi” Venäjälle. Tällöin potentiaaliset liittolaisemme ovat lähinnä Ukraina ja Georgia.
Ainoastaan liittymällä puolustusliiton jäseniksi voimme varmistaa, että olemme tasavertoinen neuvottelukumppani itäisen naapurin kanssa ja suomettuneisuuden ajasta voidaan päästä eroon. Nyt on se hetki, kun Venäjä ei ehdi uhkailemaan meitä – ja vaikka uhkailisi, on muu maailma valmiiksi virittäytynyt Venäjää vastaan. Natoon pitäisi pyrkiä nyt välittömästi, kun tilanne on päällä, eikä sekuntiakaan sen jälkeen.
Vaikka on äärimmäisen tärkeää ojentaa käsi kohti Venäjää heti kun mahdollista ja pyrkiä mahdollisimman nopeaan suhteiden normalisointiin – ennen kaikkea taloudellisesti, ei sitä voi tehdä ennen ns. putinismin romahdusta. Tämä voi tuntua kaukaiselta, mutta ei kukaan ole ikuinen. Putin syrjäytetään ennen pitkää, etenkin kun hänen pelinsä ei johtanut maaliin asti. Näyttämällä, että rauhanomainen yhteistyö on paitsi mahdollista, myös suotavaa, putoaa Putinin perusteluilta pohja ja nykyisen valtaklikin syrjäyttävä seuraava tsaari on luultavasti länsimielisempi.
Historiasta voimme oppia, että ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Saksan nöyryyttäminen johti vain verisempään, toiseen maailmansotaan. Kun taas toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakennus johti ennennäkemättömän vauraaseen ja rauhaa rakastavaan Saksan liittotasavaltaan (toki Itäpuolella ei käynyt niin hyvin).
Sitäpaitsi tulevaisuuden uhkia silmällä pitäen on parempi, että Venäjä ja Eurooppa ovat ennen pitkää samalla puolella.
Kommentoi