Nuoret takaisin peräkammariin

Keskustelussa on ollut nuorten toimeentulotukiasiakkaiden suuri määrä. En ymmärrä, miksi asiaa ihmetellään niin kovasti, sillä kyseessähän on vain yksi hyvinvointivaltioon sisäänrakennettu ominaisuus. Sosiaaliturvan myötävaikutuksella pohjoismaiset nuoret muuttavat pois kotoa käytännössä heti kun tulevat täysikäiseksi. Suomalaista itsenäisyyttä on se, että yhteiskunnan tukiaisilla mahdollistetaan omillaan asuminen ennen kuin kykenee elättämään itsensä. Eihän se mitään itsenäisyyttä ole, että…

Mikä on kun työ ei kelpaa?

MTV3 uutisoi tänään, miten nuorten työttömyys kasvaa, kun avoimet työpaikat eivät nykynuorille kelpaa. Uutisen mukaan tilanne on huolestuttava koko maassa, mutta erityisen paha Kymenlaaksossa, josta uutispätkään oli haastateltu paikallista McDonalds –yrittäjää. Hänen mukaansa ravintolassa on tälläkin hetkellä auki 10 paikkaa, johon kuudestasadasta nuorisotyöttömästä ei tahdo löytyä tekijöitä. Ongelma on akuutti myös Oulussa, jossa nuorisotyöttömyys on…

Vähimmäispalkat ovat pahasta

Vaikka Suomessa ei erillistä minimipalkkalakia olekaan, erilaisten yleissitovien työehtosopimusten kautta on luotu alakohtainen minimipalkkajärjestelmä. Nyt vasemmistoliitto on mennyt jo niin pitkälle, että se ajaa lainsäädäntöön yleistä kymmenen euron minimituntipalkkaa. Äkkiseltään ajateltuna tämä tuntuu yksiselitteisen hyvältä asialta. Työntekijän oikeuksia puolustetaan, ja työnantaja ei pääse ”riistämään” ihmisiä liian alhaisella palkalla. Politiikan ongelma onkin se, että asioita ajatellaan…

Ratkaisuja nuorisotyöttömyyteen

Vaalien alla on monessa yhteydessä, varsinkin täällä Oulussa otettu esiin korkea nuorisotyöttömyys. Ongelma on todellinen, sillä Oulu on saanut kantaa jo useamman vuoden kyseenalaista kunniaa maan pahimman nuorisotyöttömyyden tyyssijana. Ei ole sellaista vaalitilaisuutta, etteikö joku ottaisi esiin tämän ongelman. Viimeksi tänään eräs vasemmistolainen vaati Kauppakamarin järjestämässä tilaisuudessa, että yritykset lähtisivät mukaan ”talkoisiin” ja palkkaisivat lisää…