Päivän vittu-mitä-paskaa –kiintiö tuli poikkeuksellisesti täyteen jo heti aamupäivällä. Erehdyin nimittäin lukemaan Suunnitelmatalouselämän ”Nyt se on tutkittu: Maailman köyhyyden voisi lopettaa 100 rikkaimman ihmisen tuloilla… 4 kertaa” –otsikoidun mukauutisen.
Kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam on kaivanut taskulaskimen ja ynnännyt. Sen mukaan maailman 100 rikkainta ihmistä ansaitsivat viime vuonna noin 180 miljardia euroa ja absoluuttisen ”köyhyyden poistaminen” onnistuisi 175 miljardilla eurolla vuodessa.
Oxfamin väittämä perustuu ekonomisti Jeffrey Sachsin idealistiseen ajatukseen, että lisäämällä maailman kehitysapua kyseisellä 175 miljardin summalla, köyhyys poistuu. Kyseessä ei siis ole ”jaetaan rikkaiden rahat köyhille” –tyyppinen täysin suora ajatuspieru.
Suunnitelmatalouselämän mukaan Oxfamin mielestä köyhyys poistuisi kahdessa vuodessa, mutta Sachsin tekstissä puhuttiin ”vuoteen 2025 mennessä”. Oletuksena tässä jokatapauksessa on toki se, että rahat käytetään juurikin Sachsin suuren suunnitelman mukaan ”täydellisesti”, eikä kuten kehitysavussa yleensä. Varmaan mielellään myös juuri Oxfamin kautta kanavoituna.
Kuten sambialainen ekonomisti Dambisa Moyo, ja moni muukin taloustieteilijä on useaan otteeseen tuonut esille, ei kehitysapu ole mikään köyhyyden poistaja, vaan siitä voi helposti olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Kehitysavusta olen kirjoittanut blogissani aiemmin esimerkiksi täällä ja täällä.
Jokin mystinen voima maailman köyhyyttä kuitenkin vähentää koko ajan. Esimerkiksi YK:n ns. vuosituhattavoite äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuuden puolittaminen vuoden 1990 tasosta toteutui vuonna 2010 eli reippaasti etuajassa.
Vaikka köyhyys on ensimmäistä kertaa vähentynyt kaikilla maailman alueilla, on YK silti huolissaan vuosituhattavoitteiden etenemisen epätasa-arvoisuudesta maiden ja alueiden välillä ja sisällä. Esimerkiksi Kiinassa köyhien osuus on pudonnut 20 vuodessa 60 prosentista 13:een, mutta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 56 prosentista 47 prosenttiin.
Niin karvaalta kuin totuus vasemmistolaisen mielessä voi tuntua, on ainoa – siis korostan: ainoa – köyhyyttä vähentävä tekijä markkinatalouden vapautuminen. Hieron sitä vielä lukijan naamaan. Niin Kiinan, kuin käytännössä kaikkien muidenkin maailman maiden vaurastuminen on suoraan kytköksissä talouden avautumiseen. Samoin aikalailla kaikki maailman köyhyys on kytköksissä viimeisen vuosisadan aikana tehtyihin sosialistisiin kokeiluihin.
Poliitikko voi viedä yksiltä väkivalloin hyvinvointia ja jakaa sitä hetkeksi toisille, mutta ainoa uutta hyvinvointia luova tekijä on talous. Ihmiset katsovat sokeasti vain rahaa, mutta todellisuudessa hyvinvointi lisääntyy sillä, että ihmiset tuottavat jotain tuotetta tai palvelua ja vaihtavat sitä vastaavasti muiden tuotoksiin.
Varsinaisella hyvinvoinnilla ei ole mitään tekemistä rahan, eikä varsinkaan minkään taloudellisen epätasa-arvon kanssa, vaan ainoastaan vapauden tehdä, tuottaa, myydä ja ostaa. Valitettavan monessa yhteiskunnassa näitä perusmahdollisuuksia ei ole, ja ihmiset on tuomittu päättäjiensä vuoksi köyhyyteen.
Apinalaumassa on varmasti helppo ajatella, että ”tuolla on paljon banaaneja, tapetaan se ja otetaan sen banaanit”, mutta ihmisten jo luulisi kykenevän parempaan ajatteluun. Ei tarvitse katsoa himoiten sitä toisen banaanikasaa, vaan voi mennä keräämään lisää, yhdessä tai erikseen. Nollasummapeliksi talouden kuvitteleva ihminen on vielä jäänyt apinan tasolle ajattelussaan.
Suhtaudun avoimen vastenmielisesti ajatukseen, että on parempi ottaa muilta väkisin vanhaa kuin tuottaa itse jotain uutta. Tällainen ajattelu on apinalauman tasoista varastamisen ja murhaamisen oikeuttamista. Vaatimukset rikkaiden ryöstämisestä tulevat juuri niiltä, joilla ei ymmärrys riitä minkään uusien ja toisille hyödyllisten asioiden tuottamiseen.
