Ihan itkettää seurata keskustelua alkoholilaista

Onhan tuo alkoholilakikeskustelu kyllä taas niin epärehellistä ja idioottimaista, että tekee mieli kiljua. Maan ylivoimaisen ykköspopulistin Ville Niinistön saappaisiin itseään sovitteleva Touko Aalto kertoo, että ei kannata 5,5 tilavuusprosentin juomien tuomista vähittäismyyntiin ”hallituksen esittämällä tavalla”. Sama muutos kyllä sopisi ilmeisesti, mikäli vihreät olisivat hallituksessa, jolloin tismalleen samasta päätöksestä voisi ottaa kunnian itselle. Eduskunnan olutseuran puheenjohtajanakin…

Outoa alkoholikeskustelua

Tällä viikolla on keskusteltu alkoholilain kokonaisuudistuksesta, jota koskevan lakiluonnoksen pohjalta hallituspuolueet ovat linjailleet muutostoiveitaan. Kokoomus ja Perussuomalaiset kaipaavat ravintoloiden lisäksi vapautuksia myös päivittäistavarakauppaan sekä ulosmyyntioikeuksia esimerkiksi pienpanimoille. Keskusta on ollut perinteisemmällä linjallaan, vaikka ei tällä kertaa esitäkään #keppana:n siirtämistä Alkoon. Kokoomuksen ja Perussuomalaisten listoilla on ruokakaupassa myytävien juomien prosenttirajan nostaminen nykyisestä 4,7:sta merkittävästi. Kokoomus oli…

Taparikolliset Ilmajoelta

Maaseutumediassa oli juttu 15-vuotiaasta ilmajokelaispojasta Välkkilän Eerosta, joka rakentaa omaa tuulivoimalaa. Artikkeli maalaa kuvan kunnollisen oloisesta nuoresta miehestä, joka ei jää sohvan pohjalle makaamaan. Pienestä pitäen Eero on ollut ahkera, reipas ja kätevä käsistään. Pojan taidot, asenne ja työhalut ovat luonnollisesti perityneet kotoa. Muuten hyvä, mutta nyky-Suomessa tällainen Eeron kaltainen mallikansalainen voi olla pahimmillaan varsinainen…

Lopettakaa se lasten ylisuojelu

Lapuan opetuspäällikkö Merja Koivisto on sitä mieltä, että Teemu Mäen näyttely ei sovellu lapsille. Kuvista päätellen se ei sovi esteettisistä syistä juuri kenellekään, mutta lapsille siellä on ilmeisesti liian ”arkoja aiheita”. Teoksissa Mäki käsittelee muun muassa muukalaisvihaa, köyhien kohtelua, ekokatastrofeja ja Venäjän tilannetta. ”Syy päätökseen oli huoltajilta saatu palaute sekä oma näkemykseni näyttelyn sopivuudesta oppilaille.…

2015 lähtee lonkero suolesta

Irvokkaasti hyvinvointivaltioksi kutsuttu ja varmasti vilpittömin tarkoitusperin rakennettu, mutta jo kauan sitten luojansa käsistä karannut hirvitys työntää lonkeronsa syvälle jokaisen suoleen heti kohdusta saakka ja pitää ne siellä hautaan asti. Pelkästään poskia yhteen puristamalla ei imukuppi irtoa, eikä poliittisestakaan vaikuttamisesta tunnu olevan apua – pikemminkin päinvastoin, kun puolueet kuorossa laulavat rektaalilonkeron ihanuutta. Miksipä eivät laulaisi,…

Alkoholi ja seksi (katso kuvat)

Kuten kaikki tässä vaiheessa varmaan jo tietävät, Valvira sensuroi Ron de Jeremy -rommista aikuisviihdetähden kasvokuvan, koska se heidän mielestään luo mielikuvan siitä, että rommia juomalla pääsee harrastamaan seksiä. Tässä piilee eräs suomalaisen alkoholipolitiikan keskeinen nurinkurisuus. Se, että alkoholi edesauttaa seksin saamista ei perustu mihinkään markkinoinnin luomiin mielikuviin, vaan on kiistaton tosiasia. Alkoholi poistaa estoja ja…

Luvat käyvät kukkarolle

Sääntely ja luvanvaraisuus nousevat aina välillä otsikoihin, mutta unohtuvat nopeasti. Harva suo enää mitään ajatusta Trafin uusille lennokki-ilmailun säännöille, kuljetusalan liikenneluville tai pesuaineelle, jota ei saa myydä ilman asianmukaista pakkausta. Välinpitämättömyys on ymmärrettävää. Suurta yleisöä oikeastaan mikään yksittäinen sääntö tai luvanvaraisuus ei koske, ja ne ihmiset joita se koskee sopeutuvat siihen pakon edessä. Kyseessä on…

Kielletäänkö ilokaasu holhouksen ilosta?

Tällä hetkellä uusin kiellettävä aine on ilokaasu. Lehdet ovat ahkerasti kirjoitelleet dityppioksidin viihdekäytöstä ja potentiaalisista riskeistä. Pontta keskustelulle antoi löytö vuodelta 2006 henkilöstä, joka oli mahdollisesti läheisen mielestä tappanut itsensä ilokaasulla. Tieto perustui Tukesin joltain henkilöltä saamaan sähköpostiviestiin ilman sen kummempia todisteita. Tämänkin kertainen moraali- ja holhousvimma on saanut aivan käsittämättömät mittasuhteet. Tukes, sosiaali- ja…

Helposti eroon järjestäytyneestä rikollisuudesta

Yritysten synty- ja toimintaperiaate on pohjimmiltaan yksinkertainen. Sinne missä on liiketoimintamahdollisuus, syntyy yritys. Yrityksen taas kannattaa laajentaa toimintaansa niin kauan kuin siitä tulee enemmän voittoa kuin kustannuksia. Toisilla aloilla on enemmän skaalaetuja kuin toisilla. Käsityövaltaisilla ja palvelualoilla, kuten parturi-kampaamoalalla yrityskoot jäävät pieneksi, koska tuotannon kasvaessa keskimääräiset kustannukset eivät juurikaan laske. Kaupassa ja teollisuudessa taas yksikkökohtainen…

Ilokaasun iloja

Maailman klubeilta ja synnytyslaitoksilta tuttu aine, ilokaasu on rantautunut Suomeen rytinällä. Kyseessä on oikein käytettynä äärimmäisen turvallinen, sisäänhengitettynä lyhyen ”kivan” fiiliksen aiheuttava kaasu. Ilokaasua suihkutetaan ilmapalloon, jota sitten hengitellään hetki. Ilokaasu keksittiin 1700-luvun jälkipuoliskolla ja se oli verrattain suosittu päihde muiden joukossa vapaalla 1800-luvulla, ennen kuin ihmiset siirtyivät joukolla alkoholisteiksi erilaisten kieltolakien myötä. Suomessa myynnin…

Lääkäripalvelut kiellettävä!

Olipa kerran yhteiskunta, jossa lääkärillä käyntiä suuresti paheksuttiin. Ihmisten vaivojen kuului parantua itsekseen, jos luoja vain soi. Lääkäriltä ostettu hoito oli vähintäänkin moraalitonta ja lääkäreitä yleisesti paheksuttiin, vaikka salaa moni heidän palveluistaan haaveilikin. Yksittäisten lääkäreiden toiminta oli yhteiskunnassa vielä jotenkuten sallittua, mutta sairaaloita ei missään nimessä saanut perustaa. Poissa silmistä, poissa mielistä oli yhteiskunnan käytäntö. Laillisuuden…