Nuoret takaisin peräkammariin

Keskustelussa on ollut nuorten toimeentulotukiasiakkaiden suuri määrä. En ymmärrä, miksi asiaa ihmetellään niin kovasti, sillä kyseessähän on vain yksi hyvinvointivaltioon sisäänrakennettu ominaisuus. Sosiaaliturvan myötävaikutuksella pohjoismaiset nuoret muuttavat pois kotoa käytännössä heti kun tulevat täysikäiseksi. Suomalaista itsenäisyyttä on se, että yhteiskunnan tukiaisilla mahdollistetaan omillaan asuminen ennen kuin kykenee elättämään itsensä. Eihän se mitään itsenäisyyttä ole, että…

Nuorucaiset owat laiscaxi tuleman

Markkinointi & Mainonta –lehden verkkosivuilla Juuso Enalahuolehtii siitä, että iso osa työikäisistä ei tee työtä. Enala viittaa tekstissään Seija Sartin joulukuun Kuukausiliitteeseen kirjoittamaan juttuun. En kuitenkaan oululaisena lue aktiivisesti Helsingin paikallislehteä, joten alkuperäinen teksti minulta on jäänyt väliin. Kuten suurin osa keski-ikäisistä, myös Juuso Enala tekee työnvieroksumisesta sukupolvikysymyksen. Ennen miehet olivat rautaa ja naiset hedelmällisiä.…