Talvivaaran ongelmien todellinen syy

Luin Helsingin Sanomien Antero Mukan kolumnin Talvivaaran kaivoksen ongelmista. Mukka tulee tekstissään tyypilliseen valtiouskovaiseen johtopäätökseen: ”Kansalaisten, luonnon ja elinkeinoelämän edut joutuvat väistämättä törmäyskurssille, kun julkisen sektorin rooli kapenee. Näissä oloissa vahva hallinto on ihmisen ja ympäristön paras turva.”.  Väitän, että Mukka on väärässä ja Talvivaaran ongelmat johtuvat nimenomaan julkisen sektorin tarpeettomasta roolista.

Nykyisessä järjestelmässä anotaan julkiselta sektorilta lupa saastuttaa. Niin kauan kuin tehdas, kaivos tai vastaava toimii jotenkuten sääntöjen puitteissa, on yhteiskunta voimaton.  Talvivaaran saastuttamista on siis vaikea saada kuriin, koska valvova taho on julkishallinto, jolla ei ole mitään tehokkaita keinoja toimia.

Mielestäni malli, jossa valtio myöntää tiettyjä kriteerejä vastaan luvan saastuttaa on päätön. Jos hallinto olisi vahva, kuten Mukka toivoo, ongelmaksi muodostuisi saamattomuuden sijaan mielivaltaisuus ja arvaamattomuus. Heti kun poliittinen julkishallinto kokisi julkista painetta, se asettaisi mielivaltaisia pakkokeinoja miellyttääkseen äänestäjiä. Yritysten toiminta olisi siis hyvin epävarmaa.

Liberaalissa mallissa kaikilla on lähtökohtaisesti mahdollisuus perustaa itselleen kaivos tai tehdas. Saastuttaminen on sikäli rikos, että siinä aina vahingoitetaan jonkun muun omaisuutta tai terveyttä.  Esimerkiksi Talvivaarassa saastuttamisesta kärsivät mökkiläiset voisivat haastaa yhtiön oikeuteen ilman välikäsiä, mikäli saasteet leviävät.

Nykyisellään Ely –keskus voi sanoa ”soo soo” ja Ville Niinistö voi raivota mediassa kaivosteollisuutta vastaan. Kaikki valitukset ja korvausvaatimukset menevät byrokraattien vuosien mittaiseen käsittelyyn. Liberaalissa mallissa Talvivaaran kaivosyhtiö laittaisi kaikki resurssinsa vuodon paikkaamiseen, koska muuten sitä uhkaisi hyvin nopeasti oikeustuomio. Monessa muussa maassa esimerkiksi ryhmäkanne olisi tässä vaiheessa jo todennäköinen.

Tavallisilla asukkailla ei tietenkään ole mahdollisuutta mitata esimerkiksi uraanipitoisuuksia, ymmärtää tulevaisuudessa tulevia haittoja tai muuten analysoida saasteita, ellei kyseessä ole konkreettinen ”paskaa takapihalle” –tapaus. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ongelma, eikä siihenkään tarvita valtiota.

Oikeustuomion pelossa kaivosyhtiöllä on kallis vastuuvakuutus. Koska vakuutusyhtiö ei halua maksaa miljoonakorvauksia, on sen intresseissä vaatia kaivosyhtiöltä saasteettomuutta. Toisella puolella taas toimivat organisaatiot, joiden intressissä on pitää luonto puhtaana. Tällaisessa yhteiskunnassa Greenpeace ja vastaavat organisaatiot toimivat valvovana elimenä.

Eli mikäli kaivos ei ota vastuuvakuutusta, vaan yrittää selvitä kuin koira veräjästä, alkaa sen toiminta nopeasti kiinnostamaan niin ympäristöjärjestöjä kuin ympäristöasioihin erikoistuneita lakitoimistoja.  Yritysten taloudellinen intressi on hoitaa ympäristöasiansa hyvin, koska heillä ei ole enää valtion lupaa saastuttaa.

Pelkästään ryhmäkanteen laajentaminen ja ”vapauttaminen” auttaisi jo paljon. Jos joku ryhmä, esimerkiksi Talvivaaran alueen asukkaat, kokee joutuneensa kärsimään selvää vahinkoa esimerkiksi yrityksen tai valtion taholta, miksi ihmeessä pitää estää heitä ajamasta asiaa yhteisesti oikeudessa?

Malli ei ole välttämättä täysin aukoton, varsinkaan globaalien haittojen osalta, mutta ei ole nykyinenkään järjestelmä. Keskeisin ero paikallisen saastuttamisen osalta on se, että liiketoiminta on sujuvampaa, valtiolla muutama tuhat virkamiestä vähemmän ja Greenpeacen kaltaisilla organisaatioilla olisi oikeasti muutakin virkaa kuin terrorisointi.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat