Lopulta liberaalit voittavat

Mistä kohtaa tahansa ihmiskuntaa katsomme, niin ajassa kuin paikassa, on aina ollut ja tulee olemaan ihmisiä, joiden ajatukset ilman rationaalisesti perusteltavaa syytä suuriäänisesti leimataan kulloisenkin olemassa olevan järjestelmän ja sen moraalisten normien ulkopuoliseksi – yksiselitteisen vääriksi. Ihmisyhteisössä ulkopuolisuus ja väärinajattelijan leima voi tulla esimerkiksi erilaisista tavoista, ajatuksista tai synnynnäisistä ominaisuuksista. Yhteisö ei välttämättä ole koko yhteiskunta, leimatuksi voi tulla vaikka työpaikalla.

Koska jokaisessa yhteiskunnassa, yhteisössä ja sosiaaliluokassa on tätä leimaamista, on selvää, että sillä on olemassa sosiaalinen funktio. Ilmeisestikin ulkopuolisten ajatusten leimaaminen ”vääriksi” on yhteisön alkukantainen tapa vahvistaa yhteenkuuluvuutta.

Nykyaikaisen sosiologian isä Émile Durkheim kirjoitti ilmiöstä varsin osuvasti:

”Kuvittele pyhimysten yhteiskunta, esimerkillisten ihmisten täydellinen luostari. Rikokset ja synnit, niin sanotusti, ovat siellä tuntemattomia; mutta ne pienen pienet virheet, jotka maallikon silmiin vaikuttavat tyystin viattomilta aiheuttavat tismalleen saman reaktion kuin tavalliset rikkomukset tavallisten ihmisten tietoisuudessa. Jos tällä pyhimysten yhteiskunnalla on mahdollisuus tuomita ja rangaista, se määrittelee ne meidän silmissämme viattomat teot rikollisiksi ja kohtelee niitä sen mukaan.”

Suomeen on muodostunut toisen maailmansodan jälkeen eräänlainen poliittinen lintukoto, jossa todellinen aatteellinen kilpailu on jäänyt johonkin ajalle ennen Kekkosta. Viimeisten vuosikymmenien aikana poliittiset puolueet ovat konsensuspolitiikan myötä lähentyneet toisiaan naurettavuuksiin asti. Kompromissi kompromissin perään kaikki poliittiset tahot ovat hyväksyneet sosialismin ja vapauden epäpyhän kompromissin, sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion normin yhteiskunnan ainoaksi oikeaksi malliksi.

Tämä aatteellinen mitäänsanomattomuus näkyy Suomen poliittisen keskustelun luokattomuutena. Aina jonkun yrittäessä vähänkään haastaa olemassa olevaa konsensusta, vaikka kuinka perustellusti, on yleisön reaktio kuin joku olisi vetänyt keskiaikaisessa kirkossa käteen. Oli kyseessä sitten perussuomalainen tohtori maahanmuuttopuheillaan tai nuori kokoomuslainen leikkaamassa julkisia menoja, alkaa vasemmalta ja oikealta sataa ulostetta kuin apinalauman hyökkäyksessä konsanaan.

Kun enemmistön mahdollisuus osallistua älylliseen keskusteluun on puutteellisen kognitiivisen kapasiteetin myötä rajallinen, ovat hölmöt ja vihamieliset kommentit varsin ymmärrettäviä. Toisaalta mielenkiintoista on ollut huomata, miten lapsellisen aggressiivisesti myös akateemiset ihmiset reagoivat jos heidän oikeaksi käsittämäänsä todellisuutta kyseenalaistaa. Suomessa radikaaliksi, ääriliikkeen edustajaksi pääsee kansainvälisellä mittapuulla äärimmäisen maltillisilla lausunnoilla.

Mahatma Gandhia mukaillen, välinpitämättömyyden jälkeen uusien ajatusten esittäjille nauretaan. Kun esimerkiksi liberaalit (tai libertaarit) on Suomessa huomattu, on reaktio ollut useimmiten lähinnä huvittunut. Erilaiset ajattelun ammattilaiset rakentavat olkiukkoja ja naureskelevat hölmöille. Kun väärät mielipiteet jatkuvat vielä pilkkaamisen jälkeen, alkaa taistelu. Tämän on huomannut moni perussuomalainen tultuaan leimatuksi rasistiksi tai natsiksi, onpa vääristä mielipiteistä annettu tuomiokin eräälle kansanedustajalle.

Yksilön- ja sananvapauden kaventaminen ei kuitenkaan auta, sillä tyytymättömyys sosiaalidemokraattista holhouspolitiikkaa vastaan kuitenkin kasvaa. Vaikka liberaaleissa on vielä kyse pienen joukon kritiikistä, jota poliitikkojen valtavirta pitää hörhöilynä, olen vakuuttunut, että ajan myötä rajoituksille, holhouksille, tehottomuudelle, velkaantumiselle, työttömyydelle, verohelvetille ja julkisen sektorin paisuttamiselle halutaan päätepiste. Silloin me liberaalit voitamme.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat