Henri HeikkinenJoskus isäukkoni nuoruudessa muutaman rallin tehtaillut ja jotain kirjoitellut Kauko Röyhkä ”lyttäsi” Facebook –kommentissaan pröystäilevän ”kokoomusräppäri Cheesen”. Monet olivat Röyhkän kanssa samaa mieltä ja kuten hän Iltasanomille kommentoi: ”Suomessa ei yleensä tykätä, kun rahoilla, rikkauksilla ja kauniilla naisilla pröystäillään. Rikkaat ovat pitäneet täällä yleensä matalaa profiilia”.
Näinhän se on, Suomessa rikkaita ei oikeastaan erota katukuvasta. Rikkaat pukeutuvat samoihin farkkuihin ja t-paitoihin kuin muutkin. Jos he rakentavat hienoja taloja, he rakentavat ne johonkin näkymättömiin. Harva ajaa urheiluautolla, vaikka varaa olisi. Suomessa rikkaat pyrkivät olemaan mahdollisimman huomaamattomia.
Aina näin ei kuitenkaan ole ollut. Suomen teollistuessa ja elinkeinovapauden lisääntyessä 1800-luvun jälkipuolella keräsivät monet huomattaviakin omaisuuksia. Siinä missä perinteinen ylimystö viihtyi suojassa rahvaan kateellisilta katseilta, halusivat itse rikastuneet usein näyttää pärjänneensä.
Entisajan rikkaat eivät pitäneet turhaan matalaa profiilia. Pukeuduttiin hyvin, oli palvelusväkeä ja asuttiin leveästi näkyvällä paikalla. Suuri osa esimerkiksi Helsingin tunnetuimmista rakennuksista mm. Presidentinlinna on aikansa kauppiaiden ja liikemiesten omaan käyttöönsä rakentamia. Nykyään nämä palatsit omistaa enimmäkseen valtio ja autonkuljettajiakin käyttävät enää lähinnä poliitikot.
Rahaa ei käytetty kuitenkaan pelkästään hummailuun. Seurapiireissä oli tärkeää näkyä myös hyväntekijänä. Suomessa 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku olivat hyväntekeväisyyden kulta-aikaa. Lukuisat keräykset, hyväntekeväisyystapahtumat, sekä yksittäiset isot lahjoitukset ja hyväntekijät auttoivat vähäosaisia.
Mikä on muuttunut?
Viime vuosisadan alussa yleistyi kateuden, kaunan, varastamisen ja väkivallan aate – sosialismi. Kommunistien agitoimana yleinen mielipide kääntyi menestystä vastaan. Rikkaita ei pidetty enää esikuvina vaan työväestön riistäjinä.
Viimeistään Mommilan veriteot, joissa roskasakki murhasi tyhjästä suuromaisuuden luoneen Alfred Kordelinin, osoittivat, että rikkailla on syytä pelätä. Samassa välikohtauksessa oli muuten vähällä menettää henkensä myös tuleva presidentti Risto Ryti.
Ajat ovat tietenkin rauhoittuneet, eikä ryösteleviä kommunisteja enää tarvitse onneksi pelätä. Näiltä ajoilta on kuitenkin jäänyt tietynlainen häpeä ja pelko. Olemalla nöyrä, vaatimaton ja näkymätön rikas voi viestiä ”olen yksi teistä, älkää ryöstäkö minua” tai ”minulla ei ole mitään varastettavaa”. Toisaalta, eipä hyväntekeväisyyskään kiinnosta, kun siitä saa lähinnä haukut niskaansa ja rahoista menee merkittävä osa muutenkin valtiolle. Tämä on mielestäni sairasta.
Ihmiset sopeutuvat selvitäkseen. Kun yhteiskunnassa saa vihat osakseen olemalla menestyvä, täytyy onnistuminen pitää piilossa. Kellä onni on, se onnen kätkeköön. Ei rikas suomalainen tätä todennäköisesti mitenkään erikseen ajattele, hänen mielestään vain on oikein olla vaatimaton. Hän on oppinut siihen lapsesta saakka.
Ihmiset tarvitsevat esikuvia ja esimerkkejä. Me tarvitsemme enemmän Cheekin alias Jare Tiihosen kaltaisia ihmisiä, jotka uskaltavat julkisesti näyttää menestystä. Varakkuudellaan ihminen voi ärsyttää kateellista sosialistia, mutta samalla hän toimii yrittäjähenkiselle nuorelle esimerkkinä – kaikesta huolimatta täälläkin voi pärjätä. Ei kateellisista kannata murehtia. Kateellinen pitää itseään sinua huonompana, se on hänen ongelmansa.
Röyhkän ja samanhenkisten nurisijoiden mielipiteistä ei pidä välittää. Jos yksikin nuori innostuu yrittäjäksi nähdessään menestyneen yrittäjän ajelevan Ferrarilla, se on yhteiskunnalle paljon hyödyllisempää kuin unelmien tukahduttaminen ja ihmisten ohjaaminen DDR:n harmaaseen tasapaksuun elämään.
Kommentoi