Miten kukaan uskoo sosialismiin?

Usein sanotaan, että Neuvostoliitto -korttia ei pitäisi käyttää esimerkkinä sosialismin sisäsyntyisestä paskuudesta. Ei varmaan pitäisikään, koska onhan Neuvostoliitto yksittäisesimerkki. Samoin kuin kaikki muutkin kommunistisen tai vastaavan ”kansandemokratian” hallintomuodokseen valinneet maat, jotka poikkeuksetta ovat köyhempiä ja kurjempia kuin markkinatalouden poluille lähteneet.

Paitsi tietenkin sosialistinen onnela, Kuuba. Viikon etelänmatkan, muutaman cuba libren ja parin kuubattaren kanssa tanssitun kuuman salsan jälkeen kyseinen maa kyseinen maa on onnela, jota vain Yhdysvaltojen kiusanteko estää saavuttamasta täyttä potentiaalia. Se on toissijaista, että Kuubassa on kansalaisten keskipalkka 20 dollaria, Kiinan jälkeen eniten vangittuja toimittajia ja väärät mielipiteet oikaistaan kidutuksella.

Kovin kiistanalaisten yksittäisesimerkkien sijaan onkin paljon mielekkäämpää vertailla keskenään erilaisissa sisällissodissa ja muissa kriiseissä jakautuneita maita.

Kiina on onnistunut saamaan viime vuosikymmeninä kovasti talouskasvua luomalla oman ”frankenstein-version” markkinataloudesta. Ainesosina autoritäärinen kommunismi, poliittisten vankien kyyneleet ja melamiini, mausteena reilusti korruptiota. Kovasta kasvusta huolimatta Kiinan BKT (PPP) / asukas on vain 10 695 dollaria. Samaan aikaan aivan samoista kiinalaisista koostuvan Taiwanin BKT (PPP) / asukas on 41 581 dollaria. Jatkuvien ihmisoikeusloukkausten ohella on Kiinassa erilaisten talouskokeilujen, kuten ”suuren harppauksen” seurauksena kuollut noin 30 miljoonaa ihmistä nälkään. Aina roiskuu kun rapataan.

Pohjois- ja Etelä-Korea eivät luultavasti suurempia esittelyitä kaipaa. Tällä hetkellä Etelä-Korean BKT (PPP) / asukas on 34 795 dollaria. Pohjois-Korean BKT on kolme naurista ja rotta. Etelä-Koreassa on noin 100 000 miljonääriä, pohjoisessa karkeasti saman verran orjia keskitysleireillä.

Kommunistimaiden mallioppilaan, Itä-Saksan BKT / asukas oli n. 40% Länsi-Saksan vastaavasta vuonna 1989. Todellinen ero elintasossa oli vielä huomattavasti merkittävämpi, sillä suunnitelmatalous pystyi tarjoamaan kansalaisilleen lähinnä huonolaatuisia perustavaroita, eikä rahalla ollut mitään ostovoimaa kotimaan ulkopuolella. Maiden välinen ero näkyy vielä neljännesvuosisadan jälkeen entisen DDR:n alueella asuvien palkoissa ja työttömyysasteessa.

Suomalaispoliitikoiden ihailema ”Harppi-Saksa” oli orwellilainen valvontayhteiskunta, jossa 400 000 Stasin värväämää agenttia – mukaan lukien moni vielä nykyäänkin vaikuttava suomalainen kärkipoliitikko kyttäsivät jatkuvasti naapureitaan epäkorrektin vitsailun ja väärien mielipiteiden varalta. Miljoonat yrittivät paeta länteen ja monet onnistuivatkin. Epäonnistuneista yli 75 000 joutui pakoyrityksestä vankilaan ja moni ammuttiin suoraan rajalle.

Täytyy kuitenkin myöntää, että Itä-Saksassa tehtiin aivan hyviä pöytägrillejä. Meillä on vieläkin käyttökuntoisena sellainen ylävastuksella varustettu sähkögrilli, joskin se ei luultavasti täyttäisi aivan kaikkia uusia turvallisuusmääräyksiä.

Kaiken historiallisen todistusaineiston jälkeen minun on hyvin vaikea ymmärtää, miten joku voi vielä aivan tosissaan kannattaa minkäänlaista suunnitelmataloutta, oli kyseessä sitten sosialismi, kommunismi tai joku muu vastaava –ismi. Vielä vaikeampi minun on ymmärtää niitä, jotka ovat sen verran fiksuja, että ymmärtävät mikseivät aiemmat kokeilut ole toimineet, mutta kuvittelevat kaiken toimivan paremmin jonain sosialismin pohjoismaisena kevytversiona.

Pohjoismainen sosiaalidemokratia on pysynyt toistaiseksi pystyssä sen vuoksi, että samaan aikaan kun kansalle on tarjottu leipää ja sirkushuveja, on talous pidetty verrattain vapaana. Markkinatalouden mukanaan tuoma kasvu on pystynyt muutaman vuosikymmenen ajan kustantamaan poliitikkojen hyvää tarkoittavat, mutta pitemmän päälle ongelmalliset visiot.

Myös verrattain toimiva demokraattinen järjestelmä on auttanut pohjoismaita selviämään. Mikäli jokainen vasemmistolähtöinen ajatus menisi eduskunnissa ja valtuustoissa läpi, olisimme jo aikaa sitten olleet konkurssissa. Demokratia ei koskaan tuota parhaita päätöksiä, mutta samalla se myös torjuu kaikkein huonoimmat.

Suuri julkinen sektori voisi parhaimmillaan olla lapamadon kaltainen loinen, joka ei tervettä yksilöä tapa, vaikka kuihduttaa ja aiheuttaa päänsärkyä sekä anemiaa. Julkinen sektori ei kuitenkaan koskaan lopeta kasvuaan, vaan ennen pitkää se tappaa isäntänsä veroihin, velkaan ja sääntelyyn.

Sosiaalidemokratia ei ole siis toimivaa, vaan ainoastaan hitaasti kuihduttavaa sosialismia. Jos kommunismi on keuhkosyöpä, niin sosiaalidemokratia on keuhkoahtauma.

Ehkä tyhmin suuntaus on kuitenkin Suomessakin verrattain laajalle levinnyt ajatus resurssipohjaisesta taloudesta ja tekniikan valjastamisesta suunnitelmatalouden palvelukseen. Jos luet tätä ja kuvittelet jonkin Zeitgeist –talouden toimivan käytännössä, minulla on sinulle huonoja uutisia. Olet idiootti.

Ehkä minun täytyy kuitenkin perustella hieman enemmän sosialismin ongelmia.

Sosialistisessa järjestelmässä, oli se mikä tahansa variaatio, on ehdoton autoritäärisyyden pakko. Suunnitelmatalous voi toimia ainoastaan silloin, jos kaikki toimivat sen mukaisesti. Suomikin kaatuisi välittömästi, ellei veroja maksettaisi, minkä vuoksi talousrikoksesta saa pahemman rangaistuksen kuin raiskauksesta tai pahoinpitelystä. Tämä on vielä jotenkin ymmärrettävissä, koska pelkkä verotus kuitenkin jättää ihmisille aika paljon vapautta päättää tekemisistään.

Vaikka keksittäisiin täydellinen järjestelmä resurssien ja työn ”oikeaan” jakoon, kaatuu Zeitgeist –utopia heti, ellei keskusjohdon suunnitelmaa noudateta pilkuntarkasti. Gulagilla vääristä mielipiteistä, suunnitelman vastaisesta ajankäytöstä tai resurssien väärinkäytöstä istuessa ei yhtään piristä ajatus siitä, että oikean Stalinin sijaan minut sinne määräsi Stalin.exe -tietokoneohjelma.

Niin sanottu talouslaskun ongelma on toinen keskeinen syy niin resurssipohjaisen talouden kuin muidenkin sosialististen järjestelmien toimimattomuuteen. Ongelmassa on kyse siitä, miten talouden resurssit jaetaan tai kohdennetaan järkevästi.

Markkinatalouden ratkaisu ongelmaan on hintajärjestelmä. Kysyntä ja tarjonta asettavat hinnat ja vaikuttavat näin myös eri tuotteiden tarjontaan. Yksinkertaistettuna harvinainen on kallista ja sitä myydään vähän, kysyttyä tuotetaan paljon ja sen hinta laskee. Hintajärjestelmä kertoo meille, mitä meidän kannattaa tehdä ja kenelle.

Perinteisessä kommunismissa on ollut mahdotonta ohjata tuotantoa oikein, koska kysynnästä ei ole tietoa. Järjestelmä tuottaa tietyn määrän raaka-aineita, joiden tehokas käyttö pitäisi suunnitella. Ilman kysyntää on täysin mahdotonta sanoa, kannattaako alumiinia käyttää enemmän autoihin vai lumilapioihin. Saati sitä, kannattaako kumpaakaan edes tehdä. Tämän vuoksi esimerkiksi Neuvostoliitossa saattoi olla esimerkiksi puutetta lapasista samaan aikaan kun hyllyt olivat täynnä pipoja.

Tuotannon ohjaaminen on kuitenkin vain yksi ongelma. Jos Zeitgeist –tietokoneen pyörittämä Stalin.exe –ohjelma voisi täydellisesti allokoida resurssit tuotantoon, ei se silti tietäisi mitä pitäisi tuottaa.

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilö tarpeineen, arvoineen ja haluineen. Kukaan meistä ei tiedä täydellisesti mitä edes itse haluaa. Tavallinen kauppareissukin on täynnä lukuisia kulutusvalintoja. Pepsodent vai Colgate? Kanapoikaa, jauhelihaa vai kenties tofua? Juomuilla vai ilman? Jokainen asunto on erilailla sisustettu, eikä kahteen täysin identtiseen autoonkaan usein törmää.

Mikään supertietokone ei voi tietää ihmisten tarpeita ja mieltymyksiä.

Parhaimmillaankin, siis aivan kaiken mennessä teoreettisesti nappiin, on sosialistinen utopia sellainen, jossa samanlaisiin toppatakkeihin pukeutuneet ihmiset menevät samanlaisiin kerrostaloasuntoihin, syövät samanlaista nötköttiä mahansa täyteen, katsovat jommalta kummalta Yleisradion kanavalta valtion uutiset ja joutuvat vankilaan jos eivät tee miten käsketään. Mistään mitä muilla ei ole, on turha haaveilla.

Vaikka järjestelmä kykenisi tuottamaan riittävästi erilaisia tavaroita, olisi sosialistinen yhteiskunta silti pahasti jälkeenjäänyt. Koska kukaan ei tiennyt kaipaavansa esimerkiksi naamakirjaa, Angry Birdsiä, tai oikeastaan mitään muutakaan kuin mahan täyteen ja suolen tyhjäksi, ei niitä myöskään olisi todennäköisesti koskaan keksitty.  Samasta syystä neuvostotuotteet olivat mitä olivat. Vapaus kehittää itseään haluamallaan tavalla, mahdollisuudet luoda jotain uutta itse ja viime kädessä myös tieto mahdollisesta kysynnästä luovat innovaatioita.

Itse asiassa juuri sama talouslaskun ongelma on yhtenä syynä myös sille, että julkinen terveydenhuolto on pohjaton Moolokin kita veronmaksajien euroille.

Kun ainoastaan lopputuloksen kustannukset tiedetään, eikä sitä minkä verran ihmiset mitäkin arvostavat, on järkevä tehostaminen, laadun parantaminen ja resurssien oikea kohdentaminen käytännössä mahdotonta. Sama pätee myös koulutukseen. Molemmat ovat tyypillisiä keskivertokansalaiselle keskimäärin sopivia neuvostoratkaisuja.

Ongelma muuttuu pahemmaksi mitä kauemmas järjestysvastuu siirtyy, minkä vuoksi esimerkiksi nyt puuhailtu sote-uudistus on tuomittu epäonnistumaan. Muita haasteita ovat byrokratia, Tehy/OAJ ja kilpailun puute. Esimerkiksi palveluseteli ja täysi vapaus valita itse käyttämänsä palveluntarjoajat toisivat eräänlaisen ”laastaripaikan” tähän ongelmaan.

Mainitsematta edes erilaisia sosialismin automaattisesti mukanaan tuomia sivuvaikutuksia, kuten tehottomuus, motivaation puute, ja korruptio, lienee kenelle tahansa täyspäiselle selvää, ettei sellainen sairas järjestelmä toimi. Kun malli ei voi toimia hyvin edes teoriassa, miksi niin moni yhä kuvittelee sen voivan toimia käytännössä?

En tiedä onko sitaatti oikea, mutta ainakin se on hyvä.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat