Björn Wahlroos toi valtiolle taas yhden jättipotin. Sampo esittää maksavansa osinkoa 1,95 euroa osakkeelta, jolloin suuromistaja Wahlroos kuittaa 22,9 miljoonan euron osingot Sammosta ja maksaa siitä reilut 6,9 miljoonaa euroa veroja.
Tämän lisäksi valtion sijoitusyhtiö Solidium kääräisee osingoista mukavan 130 miljoonan euron potin, joka lienee noin kolmannes kaikista Solidiumin saamista osinkotuotoista. Mukavia ”miljoonabonuksia” Walhroos on tuonut valtiolle myös aiempina vuosina. Vuodelta 2013 Sampo maksoi osinkoa 1,65 euroa osakkeelta ja vuodelta 2012 1,35 euroa.
Ei liene väärin sanoa, että Björn Wahlroos on valtion kannalta yksi kaikkien aikojen tuottoisimpia suomalaisia, jonka vaikutuksesta ”yhteiseen kassaan” on kilahtanut satoja miljoonia euroja vuodessa jo ainakin viidentoista vuoden ajan.
Ei pidä unohtaa Sammon ja Nordean maksamia yhteisöveroja, tuhansien työntekijöiden maksamia veroja ja sunnatonta sijoituspääomaa, jolloin voidaan puhua jo miljardiluokan tasaisesta ”tuotosta” kansantaloudelle ja valtiolle. Sosiaalituella elävien suomalaisten eteen Wahlroos on tehnyt paljon enemmän kuin yksikään vapaaehtoistyöntekijä koskaan.
Sen lisäksi, että Wahlroos tuottaa verorahoja kuin – noh, sampo – hän laittaa jatkuvasti myös hyväntekeväisyyteen rahaa kaikessa hiljaisuudessa. Muun muassa uuden lastensairaalan perustajalahjoittajissa (yli 100 000 euron lahjoitus) komeilee Björn Wahlroosin Saara -vaimon nimi.
Samaan aikaan ”Nalle” lienee yksi Suomen vihatuimpia ihmisiä. Esimerkiksi entinen europarlamentaarikko Esko Seppänen nimittää häntä blogissaan suoraan rosvoparoniksi.
Aina kun Wahlroos avaa suunsa, nousee suuri älämölö lyttäämään hänen mielipiteensä, vaikka avaus olisi kuinka sosiaalinen. Toissa syksynä hän esitti perustuloa – joka on kuitenkin Suomessa ollut lähinnä vasemmiston ja vihreiden ohjelmissa. Walhroosin esitystä kommentoitiin tuoreeltaan näin:
”Kuka kysyi häneltä? Jättäkää omaan arvoonsa tämä hyväksikäyttäjä, joka saa tukia sun muita vain sen takia, että on vaalruussi. Miksi kukaan etes kysyy häneltä? Viisaampia miehiä on suomessa pilvin pimein, vaan lehdistö tietää, että tämän mielipiteet saavat kansan kärsimään. Antakaa meijän jo olla rauhassa tämänkaltaisilta mielipiteiltä”.
Hieman myöhemmin toisaalla, samaista Esko Seppästa lainaten: ”Kun Paananen ja Kodisoja saivat Supercellin puolikkaasta 165 miljoonaa euroa per ukko, iloitsemme heidän kanssaan ja toivotamme heille menestystä myös tulevaisuudessa”. Wahlroosin ansiot taas olivat hänen mukaansa ”meidän veronmaksajien kukkarosta pois”.
On helppo sanoa, että Wahlroos ”rikastui ansiottomasti” kun hänen osittain omistamansa ja pörssiin nostamansa Mandatum fuusioitiin Sampo-Leoniaan. Tosiasiallisesti hän oli rikas jo siinä vaiheessa ja ”rikastunut” vielä monta kertaa sen jälkeen.
Edelleen täällä tuntuu olevan sallittua vaurastua ainoastaan lotolla tai urheilulla. Kymmeniä vuosia yritystään menestyksekkäästi pyörittänyt johtaja on aina roisto, mutta yhtäkkiä kultamunia muniva hanhi tai raakatimantteja takapuolestaan löytänyt onnenonkija on suomalainen sankari.
Kolmenkymmenen vuoden määrätietoinen ja jatkuvasti nousujohteinen ura, jonka aikana on työllistetty kymmeniä tuhansia ihmisiä ja maksettu miljarditolkulla yhteisöveroja on kuitenkin yhteiskunnan kannalta hieman toista kuin jokin satunnainen vihaisen linnun lento.
Suomessa kannattaa olla iloinen veronmaksaja ja pitää suurta meteliä hyvinvointivaltion ihanuudesta, niin saa tienata miljoonia aivan rauhassa. Harva tajuaa, että ilman Wahlroosin, Supercellin poikien ja noin tuhannen muun rahamiehen kaltaisia miljonäärejä Suomi olisi vielä paljon köyhempi ja takapajuisempi maa kuin mitä se nyt on. Jokainen onnistuminen tuo suunnattoman läjän veroeuroja, mutta ensisijaisesti myös työpaikkoja ja hyvinvointia ympärilleen.
Suomalaisten tulisi ymmärtää, että aivan jokainen laillisesti menestynyt kantaa valtavan korren kekoon muiden puolesta, oli kyseessä sitten suomenruotsalainen ”rosvoparoni” tai iloinen veronmaksaja. Ensimmäinen askel kohti nousua lamasta onkin menestyksen arvostaminen ja onnistujien kannustaminen – myös niiden, jotka eivät ole trendikkäitä tai sympaattisia. Hyvä Nalle!
