Toinen akateeminen ajattelija, Frank Martela jatkoi Roope Mokan ”björniläis” –kirjoittelua. Keksitty termi kuulemma viittaa ”ääriliberalisteihin”, joille ”markkinat on vastaus kaikkiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja valtion holhous vapaan ihmisen vihollinen numero yksi”.
Ilmeisesti tällainen termi on ollut tarpeellista keksiä, jotta ikävän sävyn saaneen sosialistin sijaan voisivat Frank Martelan kaltaiset ihmiset kutsua itseään liberaaleiksi. Lähtökohtana tässä punavärin valkaisussa tuntuu olevan aina vapauskäsitteen mitä mielikuvituksellisin uudelleenmäärittely, itsensä nimittäminen liberaaliksi, sekä todellisten liberaalien nimittäminen ”uusliberaaleiksi”, ”ääriliberaaleiksi” tai vaikkapa ”björniläisiksi”.
Ainoastaan tarkoituksellinen älyllinen epärehellisyys voi olla tuollaisen ajattelun takana, koska en jaksa uskoa, että kaksi korkeakoulututkintoa omaava tohtorikoulutettava olisi niin tyhmä, ettei erota vapautta mahdollisuudesta. Tämä on sikäli ymmärrettävää, kukapa ei nykyään haluaisi olla muodikkaasti liberaali, se kun tuo katu-uskottavuutta hipsteröidessä läppärin kanssa kantakaupungin kuppiloissa.
Martela kertoo, miten hänen ”vapauttaan” uhkaa valtion lisäksi moni muukin asia. Ensimmäinen esimerkki on puukolla uhkaava katujengi, joka pakottaa teini-ikäisen varastamaan kioskista. Tämä esimerkki on sinänsä validi, koska pakottaminen ei kuulu vapauskäsitykseen. Puukolla uhkaava jengi ei pohjimmiltaan eroa poliisilla uhkaavasta verottajasta, joka estää minua tai työnantajaani päättämästä mihin rahani käytämme.
Vapauteen ei siis sisälly oikeutta pakottaa muita mihinkään, huijata tai varastaa. Tämä on asia, jonka ymmärtämiseen vasemmistolaisen mielen rakenne ei nähtävästi taivu.
Toinen, populistisempi esimerkki taas menee täysin metsään. ”Jos perheen lapsella on leukemia, eivätkä rahat riitä hoitoon, eivät he ole vapaita päättämään saako lapsi hoitoa vai ei”.
Tällä ei ole mitään tekemistä vapauden kanssa. Vapaus tarkoittaa ulkoisen, välittömän pakon tai esteen poissaoloa, ei muuta. Se, että ihmistä ei kielletä ostamasta hoitoa, on vapautta. Sairaan lapsen maksuttoman hoidon kohdalla kyseessä on mahdollisuus, eikä sen takaamiseen tarvita valtiota. Minä ainakin raotan kukkaron nyörejäni auttaakseni muita, ja varmasti useampikin tekisi niin jos valtio ei olisi sosialisoinut kaikkea hyväntekeväisyyttä. Tällaisia mahdollisuuksia kuka tahansa meistä suo mielellään apua tarvitseville.
Johdonmukaisimmistakaan liberaaleista moni ei kyseenalaista ihmisten subjektiivista oikeutta saada ainakin välttämättömät elämisen edellytykset. Johdonmukainen liberaali ei kuitenkaan väitä sitä vapaudeksi, eikä vaadi valtiota apuun.
Vaikka verovaroin järjestetyt etuudet olisivat kuinka sympaattisia ja toimintamahdollisuudet kuinka hulvattomia, ne eivät ole vapauksia. Se nyt vain kerta kaikkiaan on aivan asiaankuulumaton käsite. ”Positiivinen vapaus” on epätermi, joka mahdollistaa liberaalina poseeraamisen samalla, kun vaatii uusia ja taas uusia tulonsiirtoja ja palveluita itselleen muiden kustannuksella.
Ihmisten mahdollisuus saada asioita, aina sossun ostamasta pesukoneesta taiteilija-apurahaan muiden kustantamana ei ole vapautta. Mikäli vapaus olisi jokaisen mahdollisuus saada jotain, mitä ihminen ”tarvitsee” olisi vapaa yhteiskunta ainoastaan sellainen, missä ei ole tarjolla kuin ruokaa ja katto pään päälle.
Ihmisten kaipaamat ”toimintamahdollisuudet” ovat loputtomia, koska ihmisten tarpeet kasvavat aina sitä mukaa kun jotain saa. Nykypäivän Suomessa esimerkiksi nettiliittymä on jo ihmisoikeus. Martelan määrittelemä jokaiselle taattu ”vapaus” (eli oikeasti mahdollisuus) saada kaipaamansa toimintamahdollisuudet voi toteutua vain yhteiskunnassa, jossa tarjolla ei ole yhtään mitään, eikä tietoa paremmastakaan, jolloin mitään ei osaa kaivatakaan.
Tälle yhteiskunnalle on myös toinen nimi – suljettu kommunistinen yhteiskunta.
Se, että pyritään ymmärtämään vapaus samana asiana kuin mahdollisuus saada jotain, on ainoastaan sosialismin, tai sosiaalidemokratian valkopesua. Minun tai muiden liberaalien kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta toivoisin, että lopettaisitte valehtelun ja valkopesun. Olkaa nyt edes avoimesti mitä olette.
Kommentoi