Irlannin pankkikriisiinsä tarvitsema rahoitus on viimeaikoina puhuttanut monia. Valitettavan usealta ovat kriisin oleellisimmat syyt ja seuraukset jääneet huomaamatta. Keskustelu on taantunut Irlannin matalan verotuksen kritisointiin ja Suomen omalta osaltaan takaaman tukipaketin populistiseen kritiikkiin. Suomen tarjoaman tukipaketin on annetty ymmärtää olevan veronmaksajilta suoraan pois ja media on “mitä miljardilla saisi”-laskelmillaan lisännyt hämmennystä.
Ensinnäkin Irlannin matala verotus on yksi niistä tekijöistä, jotka ovat nostaneet maan nopeaan taloudelliseen menestykseen. Suomalaisten ja muiden euromaiden vaatimukset verojen kiristyksestä ovat mielestäni typeriä. Rahamäärään nähden on verojen kovalla kiristyksellä minimaalinen merkitys. Lisäksi se vaikeuttaisi Irlannin mahdollisuuksia nousta kriisistä jaloilleen. Mikäli Irlannin verotuksen nähdään syövän Suomen kilpailukykyä tulisi meidän katsoa peiliin ja pohtia, olisiko omassa verotuksessa leikattavaa.
Melko kuvaavaa nykyään vallitsevalle ajattelutavalle on, että oman kilpailukykynsä korkealla verotuksella rampauttaneet maat vaativat, että vastineeksi tuesta Irlanti vahingoittaa itseään nostamalla yritysverotuksensa yleiseurooppalaiselle rosvovaltiotasolle. Ja tässä asetelmassa nimenomaan Irlantia syytetään ahneeksi
Toisekseen tukipaketin kritisointi on ollut sen sävyistä, että raha olisi suoraan pois suomalaisilta. Tämä on osittain totta, sillä mikäli Irlanti ei maksa omia velkojaan, joutuu Suomi viime kädessä maksumieheksi. Rahaa ei olla kuitenkaan ottamassa pois mistään ja se on Suomen rahaa ainoastaan laskennallisesti. Siinä mielessä tukea on mielestäni turha kritisoida. Tämä miljardi ei toisi yhtään uutta sairaanhoitajaa Suomeen.
Minä en itse asiassa periaatteellisesti kannata Irlannin tukipakettia sen enempää kuin Kreikankaan, mutta kun tälle tielle on lähdetty, joudutaan käsi katsomaan loppuun asti. Kriisien syyt ovat moninaiset ja niihin johtavat virheet on tehty paljon aiemmin, mutta virheiden määrä paljastuu meille valitettavasti vasta nyt. Kansakuntana Irlanti tulee varmasti selviämään paremmin kuin Kreikka, jossa talouden tasapainottamistoimia vastustetaan lopettamalla työnteko ja nousemalla barrikadeille.
Perimmäinen ongelma on valtioiden liika puuttuminen talouteen. Luitte oikein. Tämä kriisi ei ole mikään todistus “uusliberaalin” politiikan toimimattomuudesta vaan valtioiden ja unionin kontrollin aiheuttamasta merkittävästä markkinavääristymästä.
Eurossa itsessään on rakenteellinen ongelma. Yhteinen valuutta vaatisi yhteisen talouden jossa samankaltaisten valtioiden välillä työ ja palvelut liikkuvat vapaasti, eikä maiden välillä ole merkittäviä eroja verokäytännöissä. Ehkä pohjoismainen yhteisvaluutta olisi ollut turvallisempi ratkaisu, mutta varmaksi en maallikkona osaa sanoa. Mikäli euron halutaan toimivan, täytyy siis euromaiden yhtenäistää talouspolitiikkaansa.
Toinen ongelma liittyy myös euroon. Euroopan keskuspankin korko on ollut keinotekoisen alhainen, mitä esimerkiksi irlantilaiset ovat hyödyntäneet täysin surutta. Puoli-ilmainen raha sai aikaan velkabuumin, ja lopputulos oli sama kuin kaikissa velkabuumeissa on aina ollut. Yksi ohjauskorko ei sovellu erilaisissa tilanteissa oleville maille. Perinteinen teolisuusjätti Saksa ja kovassa nousukiidossa oleva Irlanti ovat kovin erilaisia talouksia. Halpa raha ylikuumentaa taloutta.
Perimmäisiä syntisäkkejä ovat kuitenkin pankit. Ei edelleenkään sääntelyn puutteen, vaan liiallisen valtion mukaantulon vuoksi. Yhdysvaltain asuntokupla syntyi kun asuntolainoja pienituloisille vaadittiin liittovaltion tasolta, valtion ohjailemat pankit myönsivät niitä agressiivisesti myös maksuyvyttömille ja keskuspankki piti korkoja keinotekoisen alhaalla. Näitä löysin perustein myönnettyjä lainoja myytiin eteenpäin riskien hajauttamiseksi. Vuosien 2007 ja 2008 aikana maksukyvyttömille myönnetyt lainat alkoivat kaatua syliin, mikä kaatoi niiden varaan rakentaneita pankkeja. Samoin Irlannissa on halvalla rahalla tehty huomattavia sijoituksia hyvinkin heppoisin perustein, mistä suuri osa uhkasi kaatua talouskriisin iskiessä pankkien syliin, kunnes Irlannin valtio pelasti pankit. Nyt Irlanti on taannut enemmän kuin sen persaus kestää.
Pankkien synti onkin se, että kun valtio puuttuu niiden toimintaan ja aina pelastaa ne pulasta eivät pankit toimi markkinaehtoisesti. Valtioiden tulisi lopettaa pankkien pelastaminen ja antaa niiden kaatua. Kun pankeilla olisi aito riski toiminnastaan ei lainoja myönnettäisi maksukyvyttömille, eivätkä lainojen korot olisi keinotekoisen alhaalla. Tämä olisi aitoa markkinataloutta, ja vakauttaisi ajan myötä itse itsensä. Toimivassa markkinataloudessa roskalainoja tai tarvetta pelastuspaketeille ei synny, koska lainaa saisivat vain ne, joiden voi luottaa maksavan ne takaisin. Markkinavoimat eivät tarvitse niskalenkkiä vaan potkun takalistoonsa.
