Henri HeikkinenJoka vuosi Oulussa keskustellaan siitä, miten Sosiaali- ja terveysbudjetti on taas kerran ylittänyt budjetin miljoonilla, jos ei kymmenillä miljoonilla euroilla. Kyseessä on hieman vastaavanlainen syksyn merkki kuin ”talvi yllätti autoilijat”. Tänä vuonna ylitys on noin 20 miljoonaa euroa, josta lähes puolet, 8,5 miljoonaa euroa tulee erikoissairaanhoidosta. Samankaltaisia lukuja tulee jatkuvasti ympäri maan, mutta budjettiylitysten suitsemiseen ei tunnu olevan keinoja. Ratkaistakseni ongelman, menin suoraan ongelman alkulähteille ja haastattelin Oulun yliopistollisessa sairaalassa käytännön työtä tekeviä.
Julkisen terveydenhuollon ensimmäinen ongelma on tilaaja-tuottaja-malli. Alkuvuodesta sovitaan, että tänä vuonna tehdään N kappaletta leikkauksia X. Kun leikkauksia tulee enemmän, laskutetaan kuntaa lisää, ja ostetaan lisäleikkaukset erikseen sen sijaan, että kuukausipalkkainen henkilökunta yksinkertaisesti tekisi enemmän leikkauksia.
Haastattelemani kirurgin mukaan erikoissairaanhoidon käytännön toiminnassa on ilmaa lähes puolet. Esimerkiksi ortopedisiä leikkauksia tehdään OYS:sä 2-3 päivässä, siinä missä yksityisellä puolella tehdään 6-8 kappaletta päivässä samanlaisella miehityksellä – itse asiassa pääosin jopa samalla. Julkisella puolella tehokkaana leikkaussalina pidetään sellaista, jossa on toimintaa 30% virka-ajasta. Siihen ei pääse OYS:ssä kuin muutama sali, samalla kun yksityisellä kaikki salit ovat yli 70% käytössä.
Niin yksityisellä puolen kuin julkisellakin on jokin tavoitetahti; päivässä X määrä leikkauksia. Mikäli leikkaukset saadaan tehtyä vaikkapa aamupäivän aikana, määrätään julkisella hoitajat muihin töihin, kuten pyörittelemään papereita tai lakaisemaan lattioita kunnes päivän tunnit ovat täynnä. Käytäntö motivoi vitkuttelemaan leikkausten kanssa, kun taas yksityisellä hoitajat saavat lähteä kotiin heti kiintiön täytyttyä.
Vastaava hidastelu ei ole pelkästään Oulun ongelma. Haastattelun mukaan myös esimerkiksi Kokkolassa tehtiin kahdeksan tunnin aikana kolme ortopedistä leikkausta, kun sama kirurgi tekee niitä yksityisellä puolella kymmenen. Samaan aikaan ihmiset odottavat hoitoon pääsyä leikkausjonoissa. Yksinkertaisimmillaan ongelma helpottuisi jos henkilökuntaa palkittaisiin rahalla tai vapaa-ajalla suuremmasta määrästä suoritettuja operaatioita.
Jonojen purkamista on kyllä yritetty. Vuosina 2005-2006 jonoja purettiin omalla henkilökunnalla. Ensin leikkauksia tehtiin normaalisti klo 7-15 noin 3-5 kappaletta. Tämän jälkeen samat ihmiset tekivät klo 15-20 jopa 10 leikkausta ylitöinä, kun saivat siitä lisäkorvauksen. Eli kyllä tehokkuus osataan, jos vain halutaan. OYS on kyllä yrittänyt tehostaa toimintaa tarjoamalla hoitohenkilökunnalle suoritepalkkioita. Nämä ovat kuitenkin kaatuneet Tehyn vastustukseen – mikäli joillekin maksetaan lisää, tulisi kaikille maksaa lisää. Rahat eivät tietenkään siihen riittäneet, vaan jonojen purkamiseen päätettiin ostaa apua yksityiseltä – ja budjetti ylittyi taas.
Ongelma ei ole pelkästään toimenpiteissä, vaan myös lähetteissä. Kun terveyskeskuslääkäri ei jostain syystä tiedä jotain, hänelle on kaikkein helpointa antaa lähete erikoissairaanhoidon lisätutkimuksiin. Mikäli lähetteenhallinnassa käytettäisiin varmistusta, säästettäisiin jo sillä merkittäviä summia. Eräs kunta tilasi yksityiseltä ns. paperikonsultaation, eli lähetteiden läpikäyntiä, selvisi, että jopa 80 % lähetteistä oli turhia. Loput 20 % ohjattiin suoraan tutkimuksiin. Paha yksityislääkäri laskutti 5 euroa lähetteen tarkistamisesta, kun yhden polikäynnin keskihinta OYS:ssä on yli 90 euroa.
Säästöt eivät ole siis mitään rakettitiedettä. Julkisen puolen henkilökunta ei ole tyhmää tai epäpätevää. Ongelma on usein johdon byrokratiassa, minkä vuoksi päätöksenteko on mekaanista ja jäykkää. Tekemällä itsenäisiä päätöksiä byrokraatti ottaa turhan riskin. Virkamiehen fokus on ohjeiden noudattamisessa, työn tuloksella ei ole merkitystä ja usein ne ovatkin järjenvastaisia. Lopputuloksen vastuu kuitenkin siirtyy aina eteenpäin. Moni esimerkiksi OYS:n henkilökunnasta on yrittänyt ehdottaa muutoksia toimintaan, mutta kukaan ei kuulemma kuuntele niitä. Helpompaa on maksaa yli 100 000 euroa brittiläiselle konsultille, joka tekee kaikista ”parannusjohtajia”.
OYS:istä on lähtenyt paljon 40-45 –vuotiaita, parhaassa iässä olevia kokeneita lääkäreitä yksityiselle puolelle. Ei rahan vuoksi, vaan tympäännyttyään toimintaan. Siinä missä yksityisellä puolella johtaja olisi tällaisesta saanut potkut, saa julkisella puolella kiitosta, koska ”yksikön palkkamenot ovat pienentyneet”. Tilalle sitten palkataan uusia lääkäreitä suoraan koulusta.
Kun byrokraattiseen malliin on sisäänrakennettu jäykkyys ja vastuuttomuus, eikä virkamiehillä ole minkäänlaisia kannusteita tehostaa toimintaansa, ei yritysmäistä tehokkuutta yksinkertaisesti voi syntyä. Ideologisinkin sosialisti voi miettiä, miksi Suomessa yksityisellä puolella tehdään kaksinkertainen määrä töitä samassa ajassa. Yksityisillä on aivan samat salit, potilaat ja henkilökunta kuin julkisellakin puolella. Työmäärästä huolimatta henkilökuntakin viihtyy paremmin yksityisellä.
Kommentoi