Talousnerot Kiuru ja Kyllönen

Talousnerot Kiuru ja Kyllönen

Dynaaminen ministeriduo Merja Kyllönen ja Krista Kiuru ovat olleet puhujamatkalla Suomussalmella. Heidät tunnetaan mm. siitä, että ovat uhonneet vetävänsä omin käsin nettipiuhat viimeisiinkin selkosten mökkeihin ja lapioivansa vaikka itse lumet ratapihoilta, jotta junat pääsevät kulkemaan.

Kaksikon uusimmista seikkailuista kertoo mm. Kainuun Sanomat, jonka jutusta piirtyy erittäin huolestuttava kuva suomalaisten ministerien tietämyksestä tai rehellisyydestä. Pahoin pelkään, että osittain molemmista.

Kainuun Sanomien jutun mukaan Kiuru on sanonut mm. seuraavaa: ”Rahaa voidaan lainata vain, jos suomalainen veronmaksaja ei sitä maksa.” Lisäksi, suoraan juttua edelleen lainatakseni, Kiuru painotti hallituksen ja sen ohjelman linjana, että jokaiselle sentille on saatava vakuudet. Rahaa ei oteta valtion kassasta, vaan raha lainataan markkinoilta valtion nimissä ja ohjataan kriisimaiden avuksi. Rahaa ei anneta, vaan jokainen sentti on maksettava takaisin.

”Ei ruveta maksamaan takaisin, jos kriisimaat ei niitä maksa.”

Lainaan juttua edelleen, koska oma mielikuvitukseni ei riitä keskimään yhtään hulvattomampaa tekstiä eurokriisin tämänhetkisestä tilanteesta:

Kiuru ja Kyllönen toivovat, että heinäkuun alussa saadaan voimaan pysyvä mekanismiratkaisu, jonka myötä euromaat ovat automaattisesti ensisijaisia velkojia. ”Jos ei, Jutta lähtee hakemaan vakuuksia”, Kyllönen kertoi valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) puolesta.

Ajatelkaapa: Nämä ihmiset ovat ministereitä eli valtioneuvoston jäseniä. Kaikista ihmisistä juuri heidän kuuluisi olla parhaiten perillä valtakunnan ja myös EU:n asioista, edes tärkeimmistä.

Ensinnäkin, takauksen antaminen merkitsee nimenomaan sitä, että jos varsinainen velallinen ei kykene maksamaan, tullaan takaajan taskulle. Jos Suomen takausvastuu joskus sattuu laukeamaan, mikä on täysin mahdollista, se ei ole kukaan muu kuin suomalainen veronmaksaja, joka maksaa.

Toiseksi, sillä ei ole mitään väliä lopputuloksen kannalta, annetaanko rahat velalliselle suoraan valtion kassasta vai lainataanko markkinoilta ja ohjataan kriisimaiden käyttöön kulkematta välissä Suomen valtiokonttorin kautta. Laina on Suomen piikissä yhtä kaikki ja heikentää siellä valtiomme rahoitusasemaa tulevaisuudessa.

Kolmanneksi, ”jokaiselle sentille” ei ole vakuuksia edes viimekertaisesta takuutussekoilusta, vaan vain pienelle osalle, ja nekin kalliin ja lukuisia epävarmuustekijöitä sisältävän järjestelyn kautta. Järjestelyn, jolle euroryhmän puheenjohtaja avoimesti naureskeli lehdistötilaisuudessa ja jota yksikään muu maa ei halunnut ottaa. Ei tietenkään, koska kyse oli SDP:n lapsellisen vaalilupauksen lunastamisesta eikä mistään muusta.

Neljänneksi, mikäli ja kun seuraavat tukipaketit järjestetään EVM:n eli Kiurun ja Kyllösen toivoman pysyvän vakausmekanismin kautta, sinne nimenomaan ei mitään vakuuksia tule sisältymään. Eli Jutta saa vapaasti lähteä nolaamaan itseään ja maataan ja ”hakemaan vakuuksia” (mitä siis ei tule tapahtumaan, koska EVM:n senioriteettiasema velkojana jo Suomen omankin linjauksen perusteella korvaa vakuudet).

Viidenneksi, jos Suomi kieltäytyisi maksamasta siinä vaiheessa, kun kontollemme otetut takaukset laukeavat, mitenkähän tämä Kiurun ja Kyllösen arvion mukaan vaikuttaisi Suomen omiin lainansaantimahdollisuuksiin jatkossa, sekä luottoluokitukseen ja muihin sellaisiin pikkuseikkoihin? Jos Suomessa olisi vähänkään ammattitaitoinen media, se tarttuisi erityisesti tähän väittämään. Ministerit vain pokkana sanovat, ettei Suomi maksa velkojaan takaisin elleivät kriisimaatkaan niitä maksa.

Kuudenneksi, mitähän Kiuru ja Kyllönen arvelevat pysyvän vakausmekanismin (EVM) ensisijaisen velkojan aseman vaikuttavan sen kautta tuettujen maiden mahdollisuuksiin saada lainaa yksityisiltä markkinoilta? Mikä mahtaa olla korkojen kehitys, kun yksityiset velkojat voivat jatkossa olla varmoja, että saavat omansa pois vasta, kun IMF ja EVM ovat vieneet tuhkatkin pesästä?

Jutun perusteella Kiuru ja Kyllönen eivät ole Suomussalmella puhuneet EVM:stä käytännössä mitään sellaista, mikä olisi pitänyt paikkansa. Suomessa ministeri eroaa tekstailtuaan tukevalle tanssitytölle, mutta suorastaan koomiset mittasuhteet saavuttava epäpätevyys on näemmä aivan ok.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat