Solidaarisuus tai henki

Olin viikon ulkomailla ja männäviikon uutisia selatessani törmäsin turhakeministeri Paavo Arhinmäen ”solidaarisuusveroon”. Ei liene kenellekään yllätys, että pidän ajatusta äärimmäisen typeränä. Warren Buffettin puheissa rikkaiden verottamisesta oli sentään jotain pohjaa, joskin Buffettkin voisi halutessaan kyllä maksaa enemmän veroja, ellei ottaisi kaikkia tulojaan pääomatuloina. Arhinmäen ajatuksesta suorastaan vastenmielisen tekee sen ehdottaja.

Solidaarisuutta vaativa Arhinmäki kun ei ole koko elämänsä aikana ollut mitään muuta kuin työssäkäyvien ihmisten taakkana. Nurmikon leikkaajana Helsingin kaupungilla hän sentään teki jotain hyödyllistä. Nyt pelkästään Arhinmäen elättäminen vie noin parinkymmenen keskituloisen veronmaksajan työstään maksamien verojen verran. Puhumattakaan avustajakunnasta. Sellaiset 3000 euroa kuussa tienaava voinee lohduttautua sillä ajatuksella, että hänen vuoden aikana maksamillaan veroilla ei makseta edes yhtä Arhinmäen kuukausipalkkiota.

Lukuunottamatta Arhinmäen kaltaisia siipeilijöitä, suurin osa suurituloisista on tavalla tai toisella lahjakkaita. Osa on perinyt rahansa, mutta on kyennyt kasvattamaan omaisuuttaan. Toinen voi olla huippu-urheilija, kolmas lahjakas muusikko, neljäs on nähnyt vaivaa ja opiskellut. Ei kuka tahansa pysty aloittamaan tyhjästä ja luomaan menestyvää yritystä, joka työllistää satoja tai tuhansia henkiä.

Jostain syystä he, jotka luovat tämän yhteiskunnan edellytykset ja pitävät pyörät pyörimässä ovatkin niitä, joiden tulisi hävetä menestystään ja luopua siitä ”solidaarisuuden” nimissä. Solidaarisuuden, joka ei edes ole mitään aitoa altruismia. Ei Arhinmäen ”solidaarisuudella” pelasteta yhtään köyhää köyhyydeltä, eikä yhtään sairasta kärsimyksellä. Sillä ylläpidetään ylisuureksi kasvanutta järjestelmää, joka pikkuhiljaa imee kaiken elinvoimaisuuden tästä maasta.

Menestymisestä pyritään tekemään jotain hävettävää, jotain moraalisesti väärää, jonka jälkeen pitäisi kokea olevansa velkaa niille, jotka eivät ole pystyneet samaan. Miksi yrittäjä, joka keksii ihmisten elämää helpottavan tuotteen, ei saisi menestyä? Onko hän tehnyt jotain väärää, kun hän luo jotain sellaista, mihin kuluttaja on valmis vaihtamaan rahansa vapaaehtoisesti, työllistää siinä sivussa satoja ihmisiä ja onnistuu vielä saamaan voittoa?

Tekikö Rasmus jotain väärää, jos Dead Letters –levyä myytiin maailmalla puolitoista miljoonaa kappaletta? Tekeekö Esa Pirnes jotain väärää, jos hänelle maksetaan 350 000 euroa kaudesta? Moniko levykauppias, musiikkitoimittaja, radiojuontaja tai levy-yhtiön työntekijä sai palkkansa Rasmuksen avulla? Moniko jääkoneen kuljettaja, t-paitakauppias tai lipunmyyjä tienasi elantonsa Esa Pirneksen avulla?

Yhteiskunta ei ole nollasummapeliä. Miljoona euroa tienannut on sitä ennen tuottanut yhteiskunnalle kaksikymmentä miljoonaa työpaikkoina, verotuloina ja lisäarvona. Arhinmäen mielestä hän on vielä sen jälkeen jotain velkaa ihmisille, jotka Arhinmäen tavoin eivät ole koko elämässään tehneet mitään hyvää kanssaeläjilleen (no, ehkä hän oli hyödyksi siviilipalvelusmiehenä).

Arhinmäen mukaan niiden, joilla on isommat tulot ja omaisuutta, pitää osallistua enemmän julkisen talouden sopeuttamiseen. Käytännössä hän ehdottaa sitä, että valtion pitäisi väkivallalla uhaten varastaa enemmän muutamilta, voidakseen jakaa sen eteenpäin haluamallaan tavalla. Mitä jos asetelma olisikin toisinpäin? Työnantaja ehdottaisi solidaarisuussyistä palkanalennusta, ja ne jotka eivät siihen suostu, joutuvat vankilaan.

Odotan sitä päivää, kun Suomessa älykkäät, kyvykkäät ja menestyvät ihmiset päättävät lopettaa. Arhinmäen vaatiessa solidaarisuutta SM-liiga laittaisi luistimet naulaan, menestyvät artistit lopettaisivat levyttämisen, kirjailijat kirjoittamisen, lääkärit hoitamisen, tutkijat tutkimisen ja yrittäjät yrittämisen. Aatos Erkko ja kumppanit päättäisivät downshiftata, ja katsoisivat jo tienanneensa tarpeeksi. Sanoma Oyj laitettaisiin kiinni, 16000 ihmistä potkittaisiin pihalle ja irtaimisto myytäisiin eniten tarjoavalle.

Eivät he sitä kuitenkaan tee. He ovat uskollisia itselleen ja yrityksilleen. Tämä oman voiton ja oman menestyksen tavoittelu on sitä, joka pitää koko yhteiskunnan pystyssä. Kaikesta solidaarisuudesta puhuttaessa unohtuu, ettei vasemmiston ”solidaarisuus” tuo yhtään tuottavaa työpaikkaa, ei yhtään uutta keksintöä, eikä penniäkään lisäarvoa yhteiskunnalle.

Valtion tehtävä on mahdollistaa ihmisten menestys ja hyvätuloisuus. Yhteiskunnan tehtävä on kannustaa jokaista tekemään parhaansa, eikä ylläpitää kateuden ja katkeruuden ilmapiiriä, sillä hyvätuloiset ovat niitä, joiden varassa Suomi, ja koko maailma pyörii. Ei Björn Wahlroos ole miljooniaan varastanut, ei myöskään Jari Sarasvuo, eikä Jorma Ollila. Heidän rahansa ovat tulleet vapaaehtoisuuden kautta, toisin kuin Arhinmäen.

Joukkoon mahtuu aina niitä, jotka rahojaan eivät syystä tai toisesta ole ansainneet, mutta jokaista sellaista kohden on tusina paljon enemmän kuin oman osansa yhteiskunnalle tehneitä. Aito solidaarisuus on sitä, että kaikista arhinmäistä huolimatta ihminen uskaltaa ottaa riskiä, ylittää itsensä, pärjätä ja siinä sivussa tuottaa hyvinvointia lukemattomille muille.