Eettistä turkistuotantoa

Eettistä turkistuotantoa

Nykyään on vaikeaa olla turkistarhaaja, -kauppias, tai edes hyväksyä turkistarhausta elinkeinona kun saa välittömästi kimppuunsa liudan aktivisteja. Sain itse kunnallisvaalien 2008 aikaan vihaisia viestejä jo siitä, kun olin julmasti liittynyt IRC –galleriassa ryhmään ”Turkis on vaate ja liha on ruokaa”. Tästä huolimatta, tai juuri sen vuoksi ajattelin nostaa hopeaketun pöydälle.

Turkistarhauksen kieltoa perustellaan niin eettisyydellä, eläinten huonoilla oloilla kuin turkisten tarpeettomuudella ja olemattomalla kysynnälläkin. Kaikki nämä perusteet ovat omalta osaltaan totta, paitsi viimeinen, sillä turkistuottajien elokuussa päättyvän tilikauden kokonaismyynnistä on tulossa kaikkien aikojen suurin, noin 450 miljoonaa euroa. Pelkästään kuusipäiväisen huutokaupan aikana turkiksia myytiin noin 160 miljoonalla eurolla, joka on samaa tasoa kuin koko Suomen tekstiiliteollisuuden vienti vuonna 2009, eli kysyntää siis riittää.

Kannattaa myös huomata, että suurin asiakasryhmä ovat kiinalaiset, jotka ostavat siis mielummin suomalaista turkista kuin muualla tuotettua.

Vaikka minä en näe turkistuotannossa itsessään mitään väärää, sillä olisi mielestäni tekopyhää arvostella turkistarhausta ja samalla syödä broileria tai sikaa hyvällä omallatunnolla, ymmärrän kyllä puheet turkistarhauden epäeettisyydestä. Onhan kyseessä eläin, joka kasvatetaan ainoastaan tullakseen tapetuksi ja lopputuotekin on nykyään pelkkä ylellisyystavara.

Eläinten huono kohtelu on kuitenkin kiistaton ongelma, enkä hyväksy muidenkaan eläinten laiminlyöntiä. Ratkaisu tähän ei kuitenkaan ole turkistarhauksen totaalikielto, ei edes EU-tasolla, koska kuten aikaisemmin esitin, ovat suomalaisen turkiksen suurimmat markkinat EU:n ulkopuolella. Turkiksen suurkuluttajamaat ovat sellaisia, joissa niin sanottu eettisyyden taso ei välttämättä ole aivan samalla tasolla kuin Euroopassa, eivätkä täällä toteutetut kiellot vähennä ulkomaista kysyntää.

Turkistarhauksen kiellon ainoa lopputulos olisi siis n. 17 000 menetettyä työpaikkaa, 450 miljoonaa euroa menetettyjä vientituloja ja ainoan maatalouden haaran, joka pärjää kutakuinkin ilman tukia tappaminen. Turkisten tarhaus siirtyisi Venäjälle ja Kaukoitään, jossa eläinten hyvinvointi ei voisi vähempää kiinnostaa, saati sitten ympäristöasiat, joihin täällä Suomessa on investoitu huomattava rahamäärä.

Tietenkin joukko tekopyhiä aktivisteja saa sillä puhtaamman omatunnon, vaikka varsinainen ongelma kasvaakin, kunhan se on poissa silmistä.

Oikeutta Eläimille -järjestön mielestä  edellä mainitsemani periaate ei olisi validi, vaan ”samalla logiikalla voisi ajatella, että lievä pahoinpitely ei ole ongelma, koska paljon vakavampiakin pahoinpitelyitä sattuu”. Tämä on tyhmä vertaus, sillä kielto loisi tilanteen, jossa ”samalla logiikalla Suomen pahoinpitelyt loppuvat kun lievän pahoinpitelyn uhriksi joutuvat lähetettäisiin ulkomaille pahemmin hakattavaksi ja tapettavaksi”.

Totuus tai looginen ajattelu ei ole ennenkään kuulunut aktivistien keinovalikoimiin.

Kun jätetään turha kiihkoilu syrjään ja mietitään asioita rationaalisemmin, löydetään parempia ratkaisuja. Oma ehdotukseni löytyi muualta maataloudesta. Kanojen huonon kohtelun tultua ihmisten omatuntoihin on yhä suurempi osa myynnistä erilaisia ”onnellisten kanojen” munia, joita tuottajan kannattaa myydä, sillä hän saa niistä paremman tuoton.

Sama malli ei toimine suoraan turkistarhaukseen, sillä arvelisin ettei keskiverto turkiksen tukkuostaja, tai käyttäjä ajattele ensimmäisenä eettisiä näkökulmia ostaessaan ketunnahkoja.

Teen itselleni poikkeuksellisen ehdotuksen, ja esitän että turkistuottajille luotaisiin eläinten kohtelun tasoon perustuva tukijärjestelmä. Koska valtion tulisi mielummin varastaa vähemmän, kuin luoda lisää byrokratiaa olisi paras malli mahdollistaa eettiset verovähennykset. Tarjottavat vähennykset olisivat euromääräisiä ja perustuisivat puolueettoman tahon tekemiin arvioihin eläinten kohtelusta turkistarhoilla.

Veroporkkana ei saisi kuitenkaan nousta niin korkeaksi, että se erityisesti kannustaa uusia ihmisiä lähtemään tarhaukseen, koska silloin se olisi selvästi kilpailua vääristävällä tasolla.

Esittämäni porkkanamalli kannustaisi kotimaisia turkistuottajia kohtelemaan eläimiä paremmin, mutta säilyttäisi silti Suomalaisen turkiksen kilpailukyvyn maailmanmarkkinoilla. Näin saisimme sekä rahat, että hyvän omantunnon ilman turhaa tekopyhyyttä.

(Kirjoitusta on muokattu 20.6.2010 Siitä on korjattu turkisalan todelliset työllistämisluvut ja Turkistuottajat Oyj:n kokonaismyynti Päivi Mononen-Mikkilän kommentissaan antamien tietojen mukaiseksi. Omat lukuni olivat pahasti alakanttiin.)

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat