Vasemmisto sai hepulin Stubbin ohjelmasta

Poliittisen keskustelun seuraaminen Suomessa aiheuttaa lähinnä aivoverenvuotoa ja spontaaneja kämmenenjälkiä otsassa. Viimeksi erityisen pörröisen olon aiheutti se paskahalvauksen omainen reaktio, joka nousi Alexander Stubbin talouspuheista etenkin tietyissä laitavasemmistolaisissa.

Stubb ilmoitti ilmoitti Helsingin Sanomien ”pääministeritentissä” tavoitteikseen kokonaisveroasteen alentamisen noin 39 prosenttiin ja julkisten menojen pienentämisen noin 50 prosenttiin. Arvostelijoiden mukaan Stubbin tavoitteet ovat täysin epärealistisia ja toteutuessaan merkitsisivät hyvinvointivaltion loppua.

Ensin HS pyysi Pellervon taloustutkimuksen PTT:n toimitusjohtaja Pasi Holmia kommentoimaan näitä ”jyrkkiä” linjauksia. Artikkelin otsikko oli provosoiva ”Ekonomisti Stubbin taloustavoitteista: Erittäin kovia”.

Artikkelista paljastuu, että Holmin mielestä tavoitteet ovat sikäli kovia, että ne on vaikea saavuttaa. Esimerkiksi Kokonaisveroaste on viimeksi ollut 40 prosentin alapuolella vuonna 1987.

Seuraavaksi pelihousunsa repi vasemmistolainen professori Heikki Patomäki, jonka mukaan ”Stubb lupaa hymyssä suin Suomelle taloudellista ja sosiaalista katastrofia”. Patomäen mukaan Stubbin ehdotukset mm. tuhoaisivat talouskavun ja aiheuttaisivat työttömyyden kaksinkertaistumisen. Ei sen kummempaa.

Kaiken huippuna anarkistiksi itseään kutsuva ”äärisosialisti” Suvi Auvinen ehdotti sittemmin poistetussa blogikirjoituksessa Stubbin pään leikkaamista. Auvisen mukaan ”ehdotetut leikkaukset ajaisivat köyhät yhä ahtaammalle, pois yhteiskunnan elatuksesta, pienipalkkaiset työssäkäyvät asunnottomiksi ja lopulta nälkäkuolemaan”.

Patomäen saattoi nyt ohittaa tyypillisenä vasemmistpropagandana. Onhan kyseessä aktiivinen poliitikko joka yrittää saada itselleen äänestäjiä kokoomuksen kustannuksella. Auvisen puheenvuoron kohdalla taas en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Ehkä molempia. Stubb ehdotti vuoteen 2020 ulottuvaa suunnitelmallista ohjelmaa, johon kuuluisi veronkevennysten ja leikkausten lisäksi rakenneuudistuksia ja byrokratian keventämistä.
Kokonaisveroaste laskisi reilun prosenttiyksikön vuodessa ja julkisten menojen bkt-osuus seuraisi perässä.

Stubbin ”massiivisten” leikkausten jälkeen Suomi tosiaan voisi taantua jopa esimerkiksi Hollannin tapaiseksi banaanivaltioksi (veroaste 38,7%, julkiset menot 49,8%) tai pahimmillaan jopa Islannin kaltaiseksi (36% ja 47,3%). Saksan tasolle emme varmaan halua (37,1% ja 45,4%), koska se viimeistään olisi kaikkien rakastaman hyvinvointivaltion tuho. Näinköhän tosiaan.

Värikäs retoriikka politiikassa on toki suotavaa, mutta rajansa kaikella.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat