Henri HeikkinenJos koko poliittinen toimintani ja kaikki siihen liittyvä pitäisi kiteyttää yhteen sanaan, tuo sana olisi vapaus. Olen kirjoittanut pitkälle toistasataa tekstiä pelkästään tähän Uuden Suomen blogiin. Jos pitäisi tältä istumalta kertoa, miten monta tekstiä yhteensä olen kaikkiaan kirjoittanut tänne, muille sivustoille ja lehtiin, en tietäisi vastausta. Harvassa ovat ne kirjoitukset, joissa vapaus ei ole vähintäänkin merkittävässä osassa.
Olen huomannut, että lähes aina vaatiessani enemmän vapautta ihmisille ja vähemmän valtion kontrollia, pakkoa ja rajoituksia, joku kommentoija syyttää minua itsekkyydestä ja halusta jättää heikoimmat heitteille. Saan kuulla olevani tunteeton ja piittaamaton, kultalusikka suussa syntynyt porvarinretale, joka ei ymmärrä ihmisten arkielämän vaikeuksista mitään. Ja vain siksi, että haluaisin ihmisten saavan takaisin oikeutensa tehdä itse itseään koskevat valinnat.
Minun on vaikea hyväksyä tällaisen palautteen perusteluja, eikä vähiten siitä syystä, ettei niitä yleensä edes ole. Jos olen sitä mieltä, että terveydenhuollossa on liikaa byrokratiaa ja sen toimintaa pitäisi tehostaa, ja järjestelmiä uusia, jotta samalla rahalla saadaan enemmän aikaan olen syrjimässä sairaita. Tosiasia on kuitenkin se, että yhä enemmän aikaa (ja rahaa) menee kaikkeen muuhun kuin sairaiden hoitoon.
Perusteettomana pidän myös väitteitä köyhien kyykyttämisestä. Olen aktiivisesti pitänyt esillä perustulon mallia, tein siitä jopa aloitteen Kokoomuksen puoluekokoukseen ja se on yksi vaaliteemoistani. Perustulo on mielestäni kaikkein reiluin ja myös järkevin tapa toteuttaa sosiaaliturva. Kyykytyksenä pidän sitä Kelan, työvoimatoimiston ja sosiaalihuollon välistä kierrettä, johon huono-osainen nykyisellään joutuu.
Toisaalta olen aktiivisesti ajanut talouden vapauttamista, sääntelyn vähentämistä, ja verotuksen alentamista. Tämä on kriitikkojen mukaan hyvätuloisia suosivaa politiikkaa. Ehkä siinä joku voi rikastuakin, mutta mielestäni on oleellisempaa miten se vaikuttaa tavalliseen kansalaiseen. Työ on parasta sosiaaliturvaa, ja millä tahansa mittarilla nuo edellä mainitsemani toimet lisäävät työllisyyttä näin vähentäen köyhyyttä suoraan. Kateus on mielestäni mielenhäiriö.
Yrittäjyyden edistäminen on tietenkin ”suurpääoman” etujen ajamista. Todellisuudessa suurpääoman etua ajaa politiikka, jossa valtio päättää taloudesta. Kun yrityksiä tuetaan veronmaksajiejn rahoilla ja erilaisilla sääntelyillä estetään vapaata yrittäjyyttä, on tällainen politiikka nimenomaan suurpääoman ehdoilla tehtyä, eikä sillä ole mitään tekemistä vapaan markkinatalouden kanssa. Esimerkkinä Valion, Atrian ja muiden suuryritysten ehdoilla – ja luultavasti myös heidän aloitteestaan tehtäväterveysviranomaisten politiikka. Sitä minä vastustan.
Jostain syystä kokoomuslaisen oletetaan myös olevan kultalusikka suussa syntyneitä, joilta elämänkokemus puuttuu täysin. Vanhempani olivat kainuulaisia pientilallisia eikä nuoruudessani rahalla päässyt leveilemään. Ehkä juuri siitä johtuen olen joutunut ottamaan vastuuta itsestäni jo nuorena ja menemään töihin vielä lukiossa ollessani. Ensimmäisen yritykseni perustin syksyllä 2005, vain 20-vuotiaana.
Yritys meni lupaavan alun jälkeen täysin perseelleen, ja kolmehenkinen perheemme sai elää seuraavan vuoden avopuolisoni kodinhoidontuella ja minun opintotuellani, joka hiljattain tosin karhuttiin Kelan toimesta takaisin.
Yritys siinä taustalla ”tuotti” juuri sen verran, että siitä ei onneksi sentään tullut lisäkustannuksia. Luojan kiitos pankki ei heittänyt meitä ulos kodistamme, vaikka asuntolainan korkojakaan emme aina voineetkaan maksaa.
Tilanne on nyt onneksi toinen kovan työn ja muutaman onnenkantamoisen vuoksi, mutta pidän loukkaavana olettamaa, etten olisi kokenut työttömyyttä, vähävaraisuutta tai jonkinlaista velkahelvettiä elämäni aikana. Toisaalta vieläkään en ole tienannut Kunta-alalla työskentelevän keskimääräistä palkkaaenemmän. Mukavaan elämään pääsee vähemmälläkin.
Sellainen oikeasta elämästä ymmärtämätön kultalusikka minä olen.
Matti Apunen kirjoitti MTV3:n vaaliblogissaan, että todellisia toisinajattelijoita ovat esimerkiksi avoimesti ”uusliberalismia” kannattavat ehdokkaat, ja mainitsi esimerkkinä uusmaalaisen kokoomusehdokkaan, minunkin suosittelemani Elina Lepomäen. Suomalaiseksi toisinajattelijaksi pääsee sillä, että vaatii valtiolta tasapainossa olevaa taloudenpitoa ja yksilöltä jonkinlaista vastuuta omista tekemisistään. Uusliberalismi taas on mielestäni lähinnä haukkumasana, joka voi sanojasta riippuen tarkoittaa mitä tahansa.
Toivottavasti asioista voidaan jatkossa keskustella asioina, eikä ”väärän” mielipiteen esittäjää heti leimata todellisuudesta vieraantuneeksi ilman mitään perusteluja.
Kommentoi