Henri HeikkinenLiberalismin kriitikot mielellään kritisoivat vapaata yhteiskuntaa mahdottomana utopiana kommunismin tapaan. Kriitikko muistuttaa, että ikinä ei ole ollut täysin vapaata yhteiskuntaa, eikä sellainen voisi toteutua. Jos toteutuisi, ainakaan se ei olisi mikään utopia, vaan pahimmillaan juuri päinvastoin.
Kriitikon tulisi kuitenkin ymmärtää, ettei liberalismi ole kommunismin kaltainen kokonaisvaltainen utopia, vaan ainoastaan vapauteen perustuva ideologia. Liberaalille vapaus on siis itsessään tärkeä arvo ja päämäärä eikä mikään väline johonkin epätodellisen hienoon lopputulokseen.
Pragmaattisena tai “sosiaaliliberaalina” itseään pitävä ajattelija näkee vapauden tuovan useimmiten hyviä tuloksia, mutta pelkää mahdollisia riskejä. Sosialisti taas keskittyy lähinnä pelkäämään vapauden mahdollista väärinkäyttöä ja haluaa, että vapautta olisi vain juuri sellaista, kuin hänen omasta mielestään on hyvä.
Ihmisten tuntuukin olevan hankalaa hahmottaa jonkin arvon ympärille pohjautuvaa aatetta, koska vapaus on kuitenkin niin abstrakti käsite. Keskustelu menee helposti vapauden seurauksiin, mutta aito liberaali tavoittelee vapautta hyväksyen sen monet hyödyt, mutta myös mahdolliset haitat.
Ehkä vapaus arvona, sellaisena kuin mina sen näen, olisikin helpompi käsittää jos sen rinnastaisi johonkin kaikille huomattavasti tutumpaan – rakkauteen.
Liberaalin mielestä rakkaus itsessään on hyvä asia, vaikka joskus joku voikin satuttaa itsensä rakkauden johdosta. Rakkauden tulisi olla mahdollisimman vapaata ja universaalia. Sen rajoittaminen on paljon pahempi asia kuin mahdolliset epäonnisen rakkauden riskit. Väkivallassa ja hyväksikäytössä ei ole kyse rakkaudesta, kuten ei vapaudestakaan.
Pragmaattisena itseään pitävä näkee rakkauden hyödyt tilannekohtaisesti, mutta ei arvosta rakkautta itsessään. Hänen mielestään seksi on hyvä asia, samoin läheisyys ja lasten tekeminen, mutta hän ei näe rakkautta sen takana. Hän on valmis rajoittamaan rakkautta heti, jos siitä ei ole yhteiskunnalle hyötyä.
Sosialisti taas haluaa rajoittaa kaikkia mahdollisia rakkauden ilmenemismuotoja, jotka eivät ole hänen mielestään soveliaita. Hänen mielestään pitää olla joku korkeampi taho, esimerkiksi valtio käyttämässä pakkovaltaa vääränlaisen rakkauden estämiseksi ja rajoittamiseksi. Kaiken tulisi olla säänneltyä, aina ikäerosta tai sukupuolesta soveliaaseen asentoon ja kellonaikaan.
Jos joku rankaisisi sinua sen vuoksi, että olet liian suosittu tai tulisi kertomaan ketä saat ja et saa rakastaa, päätäisit varmasti tehdä asialle jotain. Tästä elävän elämän esimerkkinä se, miten samaa sukupuolta olevien parien oikeuksia on päättäväisesti ajettu viime vuosikymmenien aikana.
Minulle vapaus on arvo itsessään aivan kuin rakkaus. Verotus tuntuu siltä kuin virkamies sanoisi, että muilla on täysi oikeus panna vaimoani (ja minua) puolet ajasta, koska yhteiskunnassa kaikki eivät saa omin avuin rakkautta ja minulla sitä on ”yli tarpeen”. Alkoholipolitiikka taas tuntuu siltä kuin en saisi masturboida, koska siitä voi kasvaa karvaa kämmeniin.
Minun näkökulmastani kaikki yhteiskunnan asettamat rajoitteet yksilönvapaudelle, oli kyse sitten alkoholilainsäädännöstä, tai korkeasta verotuksesta, ovat kuin rajoituksia rakkaudelle. Jos kykenet ymmärtämään, miten pahalta se tuntuisi, kun muut käskisivät, miten saat tai et saa rakastaa, ymmärrät myös liberaalia.
Kommentoi