Kokoomuksessa tärkeintä on yhtenäisyys

Kokoomus on perhe. Näin meille kerrottiin viikonloppuna Rovaniemellä. Mielestäni tämä on turhan suppea muotoilu. Puolue on pikemminkin kuin lahkolaisyhteisö, joka suojelee väärintekijöitä keskuudessaan. Sillä ei ole väliä, tehdäänkö väärin vai oikein, kunhan joukkue seisoo yhtenäisenä johdon takana. Ulkopuolisten silmiin täytyy näyttää täydelliseltä, ulkokuoren täytyy kiiltää, ongelmista pitää vaieta.

Jos joskus jotain virallisesta tarinasta poikkeavaa pääsee julki, ei sen ilmentämää epäkohtaa suinkaan pyritä korjaamaan. Sen sijaan lähdetään kiusallisten henkilöiden perään ja pyritään hiljentämään heidät erilaisilla tavoilla. Muita kuin oikeita mielipiteitä esittävät leimataan iilimadoiksi ja omiin muroihin kusijoiksi.

Eduskuntaryhmä on yhtenäisempi kuin koskaan, koska ryhmäkuri on tiukempi kuin koskaan. Kansanedustaja voi sanoa esimerkiksi minulle olevansa kanssani täysin samaa mieltä jostain asiasta. Myös puoluekokouksessa näytti silminnäkijöiden mukaan ryhmäkuri toimivan, kun vaalikoneessa kielivapauden kannalla olevat äänestelivät lammaslauman tavoin Kataisen määräysten mukaan.

Missään julkisuudessa niitä kommentteja ei kuitenkaan kuulla käytännössä ikinä. Kaikki napina jää ruohonjuuritasolle, mistä sitä ei kukaan kuule, tai ainakaan viitsi kuunnella.

Kokoomuslaiset seisoen taputtavat kyyneleet silmissä kaverille, jonka puheet ja teot ovat täydellisesti ristiriidassa toistensa kanssa. Vaikka kokoomus luistelee demareista ja jopa vasemmistoliitosta vasemmalta  ohi jossain asioissa, niin ei keisarin alastomuutta millään suostuta näkemään.

Eurooppa on menossa ennen kaikkea taloudeltaan (joka keskipitkällä tähtäimellä vie myös kaiken muun itsemääräämisoikeuden, kuten Merkelin liittovaltiopuheista nähtiin) nopeinta tahtia viemäristä alas sitten toisen maailmansodan, ja Rovaniemellä sopulilauma ei saa aiheesta mitään kritiikkiä aikaiseksi.

Joukkopsykoosiin kiihdytetylle yleisölle ontto retoriikka uppoaa täysillä, eikä sisällöistä tarvitse piitata. Tekstiä tulkitaan kuin horoskooppia, josta jokainen luulee löytävänsä jotain itselleen. Kukaan ei välitä siitä, pitääkö se paikkaansa. Mummot vain pihalla kommentoivat, että ”on se meidän Jyrki niin charmantti”.

Aina pakkoruotsifarssista Kreikan kriisiin pyritään kaikki selittämään parhain päin. Vaikka puoluejohto tekisi mitä, niin hurmaantunut kokoomuslainen sanoo, että ei Kokoomus yksin voi tehdä päätöksiä ja pistää kaikki huonot päätökset SDP:n tai vasemmiston syyksi. Järjettömistä ajatuksista ajatellaan, että niissä on pakko olla järkeä, mutta kriitikot eivät vain ymmärrä suurempaa suunnitelmaa.

Mitähän yksittäinen kokoomuslainen on laskenut saavuttavansa uhraamalla kokoomuslaisille perinteisesti kuuluvan oikeuden ajatella itsenäisesti? Minkä tavoitteen hyväksi hän on halunnut uhrata sen?

Mikä on se suurempi päämäärä, joka luullaan saavutettavan sillä, että me kokoomusaktiivit aina paikallisyhdistyksistä eduskuntaryhmään saakka vaikenemme omista näkemyksistämme ja luovumme oikeudestamme kertoa niistä myös avoimesti julkisuuteen? Jokin suurempi päämäärähän on oltava. Ei tätä muuten voi käsittää. Mutta mikä ihme se suurempi tavoite oikein on? Ja vastaukseksi ei nyt tosiaan riitä slogan, että isänmaan hyväksi tehdään yhdessä töitä.

Omaa mieltä olemalla ja mielipiteenvapaudestani kiinni pitämällä olen jo turvannut kohdallani sen, että olen omaan maaliin potkija ja häirikkö. Minulla ei ole mitään saavutettavaa puolueessa, joten miksi pysyn mukana ja jatkan arvostelua? Siksi, että minulla on mielestäni jopa velvollisuus uskaltaa sanoa, jos näen puolueen toiminnassa korjattavaa. Teen sen sellaisella tavalla, jonka olen havainnut ainoaksi edes vähän toimivaksi.

Ainoa puolueen sisäistä moniäänisyyttä vielä hengissä pitävä taho on Nuorten Liitto. KNL ei ole luopunut sanomisen oikeudestaan eikä ryhtynyt pelkäämään ukaaseja, joita kyllä tulee säännöllisesti, aivan henkilökohtaisella tasollakin. Viikonlopun aikana esimerkiksi Nuorten Liiton puheenjohtaja Antti Häkkänen osoitti seisovansa mielipiteidensä takana ja näytti esimerkkiä, että puoluekokouksessa voi tehdä muutakin kuin taputtaa seisaaltaan.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat