Henri HeikkinenKävin tänään perussuomalaisten tilaisuudessa eduskuntatalon portailla kuulemassa mitä he ovat keksineet. Perussuomalaiset julkaisivat tänään eduskuntavaaliohjelmansa, jossa oli muutamia hyviäkin asioita, mutta paljon ihan puhdasta ketutusta herättävää, josta tekisi mieli avautua.
He kuitenkin tarjosivat minulle niin hyvää hernekeittoa, etten viitsi heti alkaa puremaan kättä joka minut tänään ruokki. Tilaisuudessa tuli juteltua puolueen kärkiehdokkaiden kanssa, ja kuultua myös sitä minun mielestäni vähän vähemmän ”terävää” kärkeä.
Tilaisuus herätti paljon ajatuksia, mutta jo etukäteen voin sanoa ettei yhtään loikkausajatusta.
Vihreät nousi aikanaan eräänlaiseksi protestipuolueeksi ympäristöliikkeen pohjalle, jota kannatti hyvin sekalainen seurakunta yhdistävänä tekijänä ympäristötietoisuus. He ovat mainostaneet, etteivät ole vasemmalla, eivätkä oikealla, vaan edellä.
Aika ja hallitusvastuu on tehnyt tehtävänsä, ja vihreistä on tullut vasemmistolainen yleisänkyräpuolue, jonka kärkinimet ovat pesunkestäviä stalinisteja. Muutama talousliberaali jossain paikallisyhdistyksessä sinnittelee, vaikkei mihinkään luottamustehtäviin kelpaisikaan. Nyt vihreitä äänestäessään tietää saavansa punavihreää väriä takavasemmalta eduskuntaan.
Perussuomalaisissa näkyy nyt paljon samaa kuin vihreissä aikanaan. Puolueen kannatus perustuu puhtaasti protestihenkeen, ja ehdokaslista on hyvin sekalainen seurakunta, jota ei äkkiseltään tunnu yhdistävän oikein mikään muu kuin hallitusvastaisuus.
Perussuomalaiset eivät siis ole mieleltään vasemmalla, eivätkä oikealla, vaan muuta mieltä, kuten he itsekin mainostavat.
Kokoomuksella, keskustalla, SDP:llä, vasemmistolla ja nyttemmin myös vihreillä on jokseenkin selkeä arvopohja, jolloin esimerkiksi vaalikonetta täyttäessään henkilö saa yleensä listan saman puolueen ehdokkaita kärkisijoille.
Monet oman puolueen ajamat yksittäiset asiat saattavat ärsyttää, mutta yleislinja on kuitenkin ”parempi” kuin muilla puolueilla – ainakin omasta mielestä. Pienimmän pahan periaatteella siis mennään.
Perussuomalaiset ovat tässä poikkeus, sillä heillä on ehdokkaita, jotka ovat hyvin samaa mieltä vaikkapa minun oikeistoliberaalien linjauksieni kanssa. Esimerkiksi Jussi Halla-Aho voisi ajatustensa perustaalla aivan hyvin olla vaikka kokoomuslainen jos häntä ei olisi maahanmuuttoasiassa demonisoitu.
Toisaalta joku saattaa vaalikonetta täytellessään saada kärkeen joitain maahanmuuttokriittisiä perussuomalaisia, ja muut kärkisijat kansoittuvat vasemmistolaisilla. Sama puolue, mutta täysin sekalaiset aatteet.
Perussuomalaisilla ei siis ole oikein mitään yhteistä linjaa, ehkä maahanmuuttoa ja hallitusvastaisuutta lukuun ottamatta, mikä on äänestäjän kannalta aika ristiriitaista.
Mitä sitten kun päätetään verolinjauksista, sosiaaliturvasta, tai verorahojen jakamisesta?
Minulle on sanottu, että ”äänestäisin sinua muuten, mutta ääneni tukee myös minulle vastenmielistä ehdokasta”. Voiko perussuomalaisten äänestäjä luottaa saavansa äänelle vastinetta, jos hänen äänellään eduskuntaan nousee aivan täysin vastakkaisia asioita ajava ehdokas?
Timo Soinin viljelemän raamatunlauseen mukaan ”ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet”.
Puoluekuri tulee toteutumaan perussuomalaisissa aivan samoin kuin muissakin puolueissa mikäli se pääsee hallitusvastuuseen, tästä ei ole kahta puhetta. Kun katsoo puolueen eduskuntavaaliohjelmaa ei minulla käy yhtään kateeksi sitä oikeistopersua, joka saa olla toteuttamassa niitä änkyrävasemmistolaisia linjauksia.
Perussuomalaisissa on paljon mielestäni hyviä ehdokkaita, joille toivotan menestystä vaalikentillä täydestä sydämestäni, mutta vastaavasti huomattava määrä minulle hyvin vastenmielisen vasemmistolaista porukkaa.
Aika näyttää, miten tällainen sekalainen seurakunta kykenee pelaamaan yhteen. Ken tietää, ehkä persuissa on ainesta kahdeksikin uudeksi puolueeksi. Hernekeitto ainakin oli hyvää ja siinä oli kinkuntapaistakin mukana.
Kommentoi