Henri HeikkinenMTV uutisoi tutkimuksesta, joka käsitteli opettajien joutumista oppilaiden vanhempien kohtuuttomien vaatimusten kohteiksi. Vanhemmat ovat alkaneet käyttäytyä kuin olisivat maksavia asiakkaita. Vanhempien asennetta kuvaa hyvin uutisessa oleva lausahdus ”olen maksanut verot, lapsellemme kuuluu tämä ja tämä”.
Samaan ilmiöön törmää muidenkin julkisten palveluiden yhteydessä. Kunnan terveyskeskuksen odotusauloissa ihmiset haluavat päästä jonojen ohi hakemaan lääkäriltä reseptiä itse Googlella diagnosoidun sairauden hoitoon. Kun heidät sitten luukulta ohjataan odottamaan vuoroaan takaisin samaan aulaan itsensä verille kolhineiden, kuselle haisevien alkoholistien kanssa, alkaa valitus siitä, että ”minä maksan veroja, minulla on oikeus”. Minun verorahoillani. Minä minä minä.
Toivottavasti kaikki ymmärtävät ainakin tämän: Asiakas on se, joka itse valitsee oman tarpeensa ja mielenkiintonsa mukaan ne palvelut, joita haluaa hankkia. Sieltä, mistä haluaa. Hinnalla, jonka arvoiseksi katsoo palvelun. Asiakas on se, joka voi äänestää lompakolla ja antaa huonon palveluntarjoajan hävitä kilpailun ja kadota markkinoilta parempien tieltä.
Asiakas ei sen sijaan ole se, joka seuraa surullisena, kun valtio ottaa väkisin kuukausittain palkkapussista osuutensa. Asiakas ei ole se, joka ottaa vastaan pakollista palvelua julkishallinnon osoittamassa paikassa. Asiakas ei ole se, joka kerran neljässä vuodessa delegoi päätösvaltansa kasvottomille byrokraateille ja poliitikoille. Se on hallintoalamainen.
Hyvinvointivaltion puolustajien propagandan mukaan hyvinvointivaltion vastakohta on itsekkäiden, vain itseään ajattelevien ja lyhytnäköisten ihmisten yhteiskunta, jossa kaikki haluavat vain kahmia itselleen kaiken, mitä irti saa. Vastaavasti hyvinvointivaltiossa ihmiset ottavat solidaarisesti toisensa huomioon ja käyttäytyvät kaikin puolin epäitsekkäästi. Todellisuus osoittaa, että tilanne on juuri päinvastoin.
Ei kukaan ole niin lyhytnäköisesti omaa etuaan muiden kustannuksella maksimoiva kuin hyvinvointivaltion pullaposkinen kasvatti, joka muistaa joka käänteessä vaatia itselleen kaikki mahdolliset edut ja palvelut.
On ikävää ja valitettavaa, että vuosikymmeniä jatkuneen aivopesun tulokset realisoituvat nyt niiden kiusaksi, jotka eivät ole tilanteeseen syyllisiä, eli opettajien ja vaikkapa terveydenhuollon henkilökunnan. Jos esimerkiksi terveys- ja koulutuspalvelut saisi jokainen valita itse, siitä hyötyisivät sekä palveluiden käyttäjät että niiden tuotannossa työskentelevät ammattilaiset. Palvelun ystävällisyydestä ja laadusta tulisi kilpailuvaltteja, kun asiakas todella voisi viedä itsensä ja rahansa (tai palvelusetelinsä) sinne, missä asiakasta kohdellaan kuten kuuluu.
Markkinataloudessa tämäkin asia olisi paremmin. Nykyään laadun ja omien oikeuksien vaatimiseen ovat käytettävissä vain hyvinvointivaltion menetelmät eli esimerkiksi vittuilu, kiusaaminen ja syyttömien uhkailu sekä väkivaltakoneiston väärinkäyttö.
Kommentoi