Meitä poliitikoita on moneen junaan. Edustamme erilaisia aatteita, ikäryhmiä, näkemyksiä ja taustoja.Pasi Matilainen jakoi meidät omassa blogissaan hyväntekijöiksi ja heimopäälliköiksi. Kaikista eroavaisuuksista huolimatta yksi asia meille on yhteistä. Meidän täytyy saada äänestäjiltä kannatusta itsellemme tai ajatuksillemme. Vaalikarjan ohjailuun on vuosien saatossa syntynyt erilaisia keinoja, joita käytämme, usein jopa tiedostamatta sitä itse.
Keinot ovat pohjimmiltaan samoja kuin tavaroiden myynnissä ja markkinoinnissa, sillä erolla, että poliitikko voi myydä itseään valheilla. Saippuakauppias olisi aika pian oikeudessa, jos hänen markkinoimansa puhdistava saippua herkkäihoisille oston jälkeen osoittautuisikin tahraavaksi ja aiheuttaisi ihottumaa.
Tyypillisiä markkinointi- ja kilpailukeinoja, joilla ihmisten käyttäytymiseen pyritään vaikuttamaan, ovat ainakin hinnanalennukset, tarjoukset, pelon herättäminen, toivon herättäminen ja ryhmäpaine.
Hinnanalennus on kaupankäynnissä taajaan käytetty markkinointikeino, jonka jokainen tuntee. Itse ostin viimeksi tänään jotain mikroruokaa, jota tuskin olisin muuten ostanut, mutta sen sai puoleen hintaan. Politiikassa hinnanalennukset tulevat kyseeseen, kun poliitikko lupaa alentaa veroja ja maksuja. Samoin kuin kaupassa, ei politiikassakaan voida käyttää loputtomiin tätä keinoa, sillä julkisen sektorin menot ovat niin korkeat, ettei niitä edes nykyisellä kiskuriverotuksella kyetä täysin rahoittamaan.
Tätä käytti esimerkiksi Keskusta viime eduskuntavaaleissa luvatessaan ruoan arvonlisäveron alentamista.
Alennukset ovat suhteellisen vaarattomia niin kauan, kuin valtiontaloudessa on ylijäämää. Ongelmana näissä alennuksissa vain on, että ne harvoin toteutuvat sellaisena, että siitä olisi jotain konkreettista merkitystä.
Työn verotuksen alentamista luvataan, mutta käytännössä verotus laskee puoli prosenttia. Toisaalta yhden alennuksen vuoksi joudutaan yleensä nostamaan jotain toista maksua. Tätä sanotaan verotuksen painopisteen siirtämiseksi. Ruoan arvonlisäveron alennus maksetaan nyt muiden verojen korotuksella, tuloveron alennus katoaa kunnallisveron nostoon.
Tarjouksilla on helppo vedättää kansaa. Kaksi yhden hinnalla, 1000 minuuttia ilmaista puheaikaa ja puolen vuoden mokkulayhteys kaupan päälle. Tämä on ehkä yleisin, tai ainakin se perinteisin poliittisen manipuloinnin keino. Kun äänestätte minua nousevat opintotuet, kasvaa eläke ja Puolangalle tulee uusi siltarumpu.
Poliitikkojen tarjouksiin tarttuminen on kuin tekisi sopimuksen paholaisen kanssa. Ne eivät koskaan toteudu odotetusti ja usein niihin sisältyy odottamaton ongelma jossain muualla. Lupausta täytettäessä ei kuitenkaan haittaa se, että joku kärsii, kunhan luvattu asia hoidetaan. Laitetaan 200 miljoonaa tukipakettiin, joka tuli luvattua, vääristetään samalla vahingossa kilpailua ja huononnetaan jonkun toisen asemaa.
Politiikka näyttäytyykin usein Hölmölän peitonjatkamisena: yhteiskunnan tuottavista ja uutta luovista osista siirretään voimavaroja yhteiskunnan niihin osiin, jotka eivät tuota mitään eivätkä hyödytä ketään. Saumakohtien takia peitto lisäksi lyhenee jokaisella ompelukerralla, ja ompeluun kulutettu työ ja aika ovat pois hyödyllisemmästä käytöstä.
Sen lisäksi, että pelolla markkinoidaan kaikkea kondomeista pyöräilykypäriin on pelon herättäminen perinteikäs keino ohjata vaalikarjaa. Enää ei ole kylmää sotaa, eikä monikaan meistä pelkää Jumalaa, mutta onneksi muita pelottelunaiheita löytyy. Ilmastonmuutos tuhoaa maapallon ja tappaa meidät kaikki. Tappajabakteeri leviää maailmalla. Internet on täynnä pedofiileja. Asemies tappoi seitsemän.
Pelko on tehokas ase ja poliitikot käyttävät sitä sumeilematta lehdistön suosiollisella avustuksella. Erilaisiin kauhu-uutisiin reagoidaan salamannopeudella, vaikka todellisuudessa ongelman varsinaisesta syystä ei olisi aavistustakaan. Ilmastonmuutoksen varjolla tarjotaan kaikkea vihreää, kuten ongelmajätettä energiansäästölamppujen muodossa. Kansa rokotetaan pikapikaa olematonta sikainfluenssaa vastaan ja paras keino estää aseistautuneiden rikollisten toiminta on kieltää aseet lainkuuliaisilta kansalaisilta.
Pelottelemalla saadaan kansa varpailleen ja taitava poliitikko käyttää pelkoa hyväkseen lupaamalla turvallisuutta. Valitettavasti tärkeämpää tuntuu olevan se, että vaikutetaan toimeliaalta kuin tekojen todelliset seuraukset, jolloin kansa saa lähinnä holhousta ja kyttäystä osakseen, eivätkä todelliset ongelmat ratkea.
Jos pelko motivoi meidät jostain pois, on toivo eteenpäin työntävä voima. Useimmille lienee tuttu se toiveikas tunne kun mennään ensi kertaa salille ja tiedetään, että pian saan sen unelmavartalon. Totuus on tietysti toinen, ja kesäkuntoa tavoitellaan taas seuraavana keväänä. Työttömyys poistuu itsestään, koska jo ensi vaalikaudella tulee suunnaton työvoimapula. Se on aina ollut tulossa jo ensi vaalikaudella.
Politiikassa toivoa tarjoillaan lupaamalla parempaa, mutta ilman konkretiaa. Puhutaan lasten asemasta, eläkeläisten tilanteesta, nuorten mielenterveyspalveluista, työttömyyden hoidosta tai muuten vain paremmasta huomisesta.
Jos vanhusten asiat, nuorten mielenterveys tai työttömyys oikeasti saataisiin kuntoon politiikalla, nämä asiat olisivat olleet kunnossa aina, sillä samat lupaukset ovat jatkuneet vuosikymmeniä.
Todellisuudessa ihmiset kokevat tilanteen vain jatkuvasti huonontuvan. Toivoa on hyvä luvata, koska se ei vaadi käytännössä mitään. Vaalien jälkeen huomataan, ettei rahaa oikeastaan ole, tehdään jotain näennäistä ja odotellaan seuraavat neljä vuotta. Samalla ihmiset pikkuhiljaa taantuvat linnunpoikasiksi, jotka vain nokka levällään odottavat, että emo käy oksentamassa matomössöä suoraan kurkkutorveen. Ainoa ero on, että linnunpoikaset oppivat jonain päivänä lentämään ja nousevat omille siivilleen.
Ryhmäpaine näkyy yksilötasolla yleensä vaikeutena kieltäytyä alkoholitarjoilusta sosiaalisessa tapahtumassa. Markkinoinnissa se voi olla esimerkiksi ”neljä viidestä hammaslääkäristä suosittelee Colgatea”, tai ”myös Johanna Tukiainen käyttää Tampaxia”. Ihmisillä on taipumus alitajuisesti ajatella, että enemmistö, joukko asiantuntijoita, tai jopa yksittäinen julkkis tietää paremmin kuin me itse, joka muokkaa myös omaa ajatteluamme.
Ryhmäpaine ei toimi siksi, että iso ryhmä olisi mielestämme oikeassa, vaan siksi, että pelkäämme olevamme itse väärässä, tai näyttävämme epämuodikkailta junteilta.
Lauman paine estää meitä sanomasta, että keisari kulkee haitari paljaana, vaikka jokainen näkee sen omin silmin. Kun suosittu ja muodikas poliittinen keulakuva on jotain mieltä, hänen kanssaan ollaan samaa mieltä ikään kuin vaistomaisesti, jotta vaikutettaisiin yhtä muodikkailta.
Muodikasta kansikuvapoliitikkoa voidaan verrata karismaattiseen uskonnolliseen johtajaan tai kansanvillitsijään ainakin siinä mielessä, että tosiasiat ja looginen pätevyys jäävät täydelliseen sivurooliin. Usko ei horju vaan päin vastoin vahvistuu koettelemuksissa. Muodikkaan tai karismaattisen poliitikon seuraajat voivat tuntea maailmankuvansa ja itsensä uhatuiksi, jos ne haastetaan tosiasioilla tai loogisella päättelyllä. Seurauksena ei ole järkevää, sivistynyttä keskustelua vaan suuttumuksen vallassa irti päässeitä alkukantaisia reaktioita. En panisi pahakseni, jos itse voisin jonain päivänä olla sellainen hahmo, jonka kyseenalaistaminen olisi osoitus junttimaisuudesta ja saisi ihmiset menettämään itsehillintänsä.
Politiikassa ihmisten auktoriteettiuskoa ja lauman painetta käytetään jatkuvasti hyväksi. Poliitikot käyttävät omien mielipiteidensä tukena sellaisia ilmaisuja kuin ”suuri osa on tätä mieltä” ja ”useat asiantuntijat” ilman, että heillä todellisuudessa olisi mitään vedenpitäviä faktoja väitteensä taakse. Ei niin pölyttynyttä dosenttia, ettei kelpaisi takuumieheksi poliitikon väitteille sopivan tilanteen tullen.
Keinoja on luultavasti enemmänkin, mutta ainakin edellä mainitut ovat jatkuvasti käytössä vaalikarjan paimentamiseksi, ja niitä käyttävät kaikki poliitikot tahallaan tai tietämättään. Minä itse mukaanlukien.
Osa poliitikoista on aidosti kiinnostuneita asioista, mutta suurin osa vain markkinoi itseään äänien toivossa. Äänestäjän kannattaisikin oppia suodattamaan markkinointi poliitikon puheesta jo hyvin aikaisessa vaiheessa ennen vaaleja.
Mielestäni paras happotesti poliitikon puheiden testaamiseksi on kysyä poliitikolta, tai miettiä poliitikon ottaessa kantaa johonkin yksinkertainen kysymys: miksi.
Kukaan ei ole aidosti pyyteetön, eivätkä ihmistä motivoi kuin hänen omat tavoitteensa. Kysymällä miksi joku poliitikko sanoo tai tekee noin, näkee yleensä hyvin nopeasti ajaako hän omia asioitaan, eli on rehellinen, vai yrittääkö hän ainoastaan markkinoida.
Kun keski-ikäinen mies vaatii lisää tukia opiskelijoille, ei hänellä ole mitään tekemistä opiskelun kanssa.
Hän tekee tarjouksen opiskelijoille saadakseen ääniä. Asekieltoa vaativa naiskansanedustaja, joka ei ole koskaan asetta pitänyt kädessään, vetoaa pelkoon saadakseen ääniä. Köyhistä välittävä, joka ei ole koskaan itse ollut köyhä, tarjoaa muille toivoa saadakseen ääniä.
Toisaalta opintotuista valittava opiskelija on varmasti aidosti sitä mieltä, varsinkin jos hän on joutunut elämään tuella. Yrittäjä mitä luultavimmin aidosti haluaa yrittäjien parasta. Ihminen jonka vanhemmat ovat vanhainkodissa taatusti haluaa parantaa heidän olojaan. Pyörätuolilla liikkuvan ihmisen voi luottaa kannattavan kaikkien tilojen esteettömyyttä ja ilmaisia taksikuljetuksia vammaisille.
Seuraavan kerran kun luette jotain poliittisia kannanottoja peilatkaa sitä henkilöön. Miksi hän sanoo noin, miksi hän tekee noin. Onko hän ollut tuota mieltä ennen politiikkaan siirtymistä? Jos hänellä ei ole oma lehmä jollain tavalla ojassa, hän luultavasti yrittää vain kalastella ääniä. Minä mukaanlukien.
