Miksei naista löydy? Nyt se selvisi!

Olen hakenut kesän aikana seuraa  hyvinkin näkyvin keinoin, mutta lopputulos on ollut toistaiseksi aika heikko (Siis 2010, nykyään menee hyvin sillä saralla). Onneksi nykyaikainen tiede tuli apuun, ja sain selvitettyä itselleni syyn, miksei mieleistä seuraa ole löytynyt. Draken kaava (tunnetaan myös Green Bankin tai Saganin yhtälönä) on laskukaava, jolla arvioidaan Maan ulkopuolisen elämän todennäköisyyttä. Sen kehitti tohtori Frank Drake 1960-luvulla yrittäessään arvioida teknisesti kehittyneiden sivilisaatioiden määrää Linnunradassa. Koska montaakaan yhtälön tekijää ei tunneta, voidaan kaavaa pitää lähinnä ajatusleikkinä.

Usea tähän kaavaan opinnoissaan perehtynyt henkilö, muunmuassa Raymond Francis ja Peter Backus ovat huomanneet, että sama kaava pätee myös potentiaalisen tyttöystävän todennäköisyyttä laskiessa. Tutustuttuani tähän aukottomaan teoriaan minulle myös samalla selvisi miksi olen yhä sinkku vaikka olen lähestulkoon täydellinen poikaystävä; komea, älykäs, varakas, viriili ja vaatimaton.

Draken kaavaa käyttäen ja Backuksen ajatuksia varastaen potentiaalisten tyttöystävien (T) määrän kaava omilla kriteereilläni olisi seuraavanlainen:

T = V ⋅ fn ⋅ fo ⋅ fi ⋅ fk ⋅ fh

V on väestöpohja, josta potentiaalista lähdetään hakemaan. Suomessa kun ollaan, niinä tämä olisi 5 351 000

fn on kohderyhmän suuruus. Koska olen heteromies, se olisi noin 0.51, joka vastaa suunnilleen naisten suhdetta miehiin Suomessa.

fo on se osa väestöpohjasta joka asuu Oulussa. Haluaisin sellaisen tyttöystävän jota voisin tavata usein, en oikein usko etäsuhteiden toimivuuteen, enkä nykyisessä elämäntilanteessani voi muuttaa poiskaan. Oulussa on 139 275 asukasta, eli noin 2,6 prosenttia suomalaisista. Tämä kerroin on siis 0,026

fi on se osa Oululaisista jotka iältään sopisivat minulle. Olen itse 25 ja koska miehet vanhenevat tunnetusti arvokkaammin olisi järkevää ottaa nuorempi puoliso mitä itse on, joten haitari venyy luonnollisesti enemmän alaspäin. En kuitenkaan halua alkaa lapsenvahdiksi tai neuvomaan kotiläksyissä, joten alaikäraja olkoon 20 vuotta. Koska en halua kuunnella tarinoita talvisodasta tai Kekkosesta asettaisin ylärajan 27 vuoteen. Oulussa on arviolta 17 000 sen ikäistä, eli tämä kerroin olisi siis 0,12

fk on riittävän fiksujen osuus. Haluaisin kuitenkin sellaisen puolison, jonka kanssa voi käydä edes jokseenkin älyllisiä keskusteluja. Älyä on hankala tilastollisesti mitata, joten käytän tässä kertoimena korkeakoulutettujen osuutta Oulun yli 15 -vuotiaasta väestöstä, joka olisi noin 0,3.

fh on se osa oikean ikäisistä akateemisista naisista joita pidän riittävän hyvännäköisenä. Kyntömies ei vakoaan valitse sanotaan, mutta mielestäni vakavaan suhteeseen on aika vaikea lähteä jos vastapuolen ulkonäkö ei miellytä. En ole kuitenkaan mikään kovin nirso, joten sanotaan noin yliopistoluentojen perstuntumalla että joka kahdeskymmenes olisi riittävän kuuma, eli n. 5%.

Kun lasketaan edellisillä muuttujilla saadaan:

T = 5 351 000 ⋅ 0,51 ⋅ 0,026 ⋅ 0,12 ⋅ 0,3 ⋅ 0,05

eli

T = 127,7

Eli, Oulussa on 127,7, pyöristettynä 128 sellaista naista, joka täyttäisi edellytykset ollakseen potentiaalinen ex-vaimoni. Noin promillen luokkaa olisi todennäköisyys kohdata yksi sopivan ikäinen ja riittävän fiksu vaikkapa Oulun yössä.

Valitettavasti tämä kaava ei vielä ota lukuun sitä, että näistä 128 naisesta iso osa on luultavasti varattuja, osa ei jostain kumman syystä pidä minua viehättävänä ja ehkä tärkeimpänä puutteena yllä oleva kaava ei ota huomioon sitä, tulisinko toimeen hänen kanssaan.

Kun lisätään kaavaan nämä kolme muuttujaa saadaan oikeampi luku.

Olettaisin että siinä missä minä pidän joka kahdettakymmenettä riittävän nättinä samoin vain yksi kahdeskymmenesosa naisista pitäisi minua riittävän komeana.

Perstuntumalta puolet tuon ikäluokan naisista ovat varattuja ja tulen toimeen ehkä joka kymmenennen kanssa. Eli 0,05; 0,5; ja 0,1.

Kun otetaan huomioon edelliset muuttujat saadaan:

T = 5 351 000 ⋅ 0,51 ⋅ 0,026 ⋅ 0,12 ⋅ 0,3 ⋅ 0,05 ⋅ 0,05 ⋅ 0,5 ⋅ 0,1

eli

T = 0,32

Potentiaalisten naisten määrä Oulussa on siis 0,32. Nyt se on todistettu. Minulle ei ole yhtään sopivaa naista koko helvetin kaupungissa!!

 

ps. en ota mitään vastuuta laskukaavan oikeellisuudesta

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat