Irvokkaasti hyvinvointivaltioksi kutsuttu ja varmasti vilpittömin tarkoitusperin rakennettu, mutta jo kauan sitten luojansa käsistä karannut hirvitys työntää lonkeronsa syvälle jokaisen suoleen heti kohdusta saakka ja pitää ne siellä hautaan asti.
Pelkästään poskia yhteen puristamalla ei imukuppi irtoa, eikä poliittisestakaan vaikuttamisesta tunnu olevan apua – pikemminkin päinvastoin, kun puolueet kuorossa laulavat rektaalilonkeron ihanuutta. Miksipä eivät laulaisi, kun saavat sitä kautta rahaa ja vaikutusvaltaa.
Jos olet tyytyväinen elämääsi hyvinvointi-Suomessa, niin älä suotta lue eteenpäin. Jokaisella on täysi vapaus nauttia yhteiskunnan utareen imemisestä kontrolloidussa ympäristössä, kun järjestelmä on kerran sellaiseksi demokraattisesti rakennettu. Minä en siitä pidä, mutta en halua tuomita muita.
Meille muille vuosi 2015 voisi olla se käännekohta, kun vaihdoimme passiivisen narinan aktiivisempaan toimintaan. Maailma on nyt pienempi kuin koskaan, kehitys kehittyy, eivätkä hyvinvointivaltion lonkerot pysy teknologian perässä.
Vasemmistossa puhutaan paljon kansalaistottelemattomuudesta. En tiedä ovatko kaikki keinot täysin laillisia, mutta monet ovat varmasti ”lain hengen” vastaisia. En tietentahtoen kannusta ketään laittomuuksiin, pohdin vain erilaisia tapoja laittaa hanttiin.
Ensimmäisenä tulisi hirvitys pyrkiä näännyttämään nälkään. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että mahdollisimman moni yrittäjä siirtäisi liiketoimintansa Suomesta ulos. Jo Viro tarjoaa huomattavasti inhimillisemmät olosuhteet toiminnalle, rohkeimmat voivat yrittää esimerkiksi Hong Kongia tai Arabiemiraatteja.
Erityisesti jos liiketoimintaa tekee verkossa, ei sijainnilla ole oikeastaan mitään merkitystä. Pelit tai ohjelmistot menevät asiakkaille aivan yhtä hyvin Singaporesta kuin Oulustakin käsin. Valtio kannattaa kilpailuttaa siinä missä mikä tahansa muukin palvelu. Takaisin voi tulla sitten, kun se on kannattavaa.
Sama pätee myös erilaisiin freelancereihin. Miksi ihmeessä väännät nettisivuja tai grafiikkaa täällä pakkasessa, kun voisit tehdä sen aivan yhtä hyvin esimerkiksi Thaimaan auringossa nauttien samalla pienellä aurinkovarjolla varustettua drinkkiä thaityttöjen (tai -poikien heilutellessa palmunlehtiä ylläsi?
Toisaalta erilaisten nettipalvelujen kautta, kuten eLance tai 99designs voit itse palkata freelancerin jostain halvemmasta maasta ja varmistaa, ettei valtio ainakaan sinun toimeksiannostasi saa verorahoja tai sosiaaliturvamaksuja. Samalla säästät huimia summia toimeksiannoissasi.
Useimmat työssäkäyvät ovat turpeeseen sidottuja, mutta myös teillä on mahdollisuus äänestää lompakolla. Käyttäkää kimppakyytejä työmatkoilla, ostakaa viinat, elintarvikkeet ja tupakat etelä- tai itänaapurista. Minimoikaa kotimaan kulutus ja sitä myötä verojen maksu. Haja-asutusalueilla asuvien kannattaa miettiä satsauksia energiaomavaraisuuteen, jolloin valtiolta jäävät energiaverot saamatta. Eläkepäivistä kannattaa nauttia esimerkiksi Portugalissa, jossa eläkkeitä ei turhaan veroteta. Myös Espanjassa on moni eläkeläinen viihtynyt Suomea paremmin. Meillä nuoremmilla ei nykyiseen eläkejärjestelmään kannata luottaa, vaan pyrkiä mahdollisuuksien mukaan säästämään rahaa pahan päivän varalle – mielellään ulkomaille. Finnarikin on Suomen valtionyhtiö, joten käytä mielummin Norwegiania tai jotain muuta lentoyhtiötä kun lähdet.
Järjestelmää voi näännyttää myös toisesta päästä. Työttömänä kannattaa nostaa kaikki saatavilla olevat tuet, ja hakea niitäkin, joita ei saa. Maanviljelijän on hyvä huolehtia, ettei yksikään lomake jää täyttämättä. Käy siellä lääkärillä, vaikka mikään ei vaivaisikaan. Työllistä viranomaisia ja käytä kaikkia mahdollisia palveluja. Opettele tekemään kotiviiniä tai kaljaa. Tienaa verovapaasti myymällä marjoja.
Sääntelyn kiertäminen onnistuu parhaiten teknologian avulla. Taksimonopolia voi kiertää esimerkiksi Uberin avulla, ylimääräistä tiliä voi tehdä pitämällä Airbnb:ssä ”pimeää” hotellia. Lääkkeet voit ostaa esimerkiksi Virosta. Älä työnnä rahaa Veikkauksen tai RAY:n monopoleille, vaan lyö vetoa netissä.
Turhaan menet baariin, vuokraa joku tila ja järjestä yksityiset bileet ilman 4 cl sääntöä, anniskelualueita tai aukioloaikoja. Jos joku toisi EatWith -palvelun Suomeen, olisi ravintolapäiväkin joka päivä. Festivaalien sijaan järjestä mielenosoitus johon myyt lippuja, niin ei tarvitse välittää luvistakaan.
Moni yrittäjä tätä lukiessaan varmasti ajattelee, että mitä ihmettä. Miksi Heikkinen kannustaa ihmisiä ostamaan ulkomailta, eikä meiltä. No juuri siksi, etteivät teidän maksamanne verot pitäisi tätä järjestelmää yllä. Ainoastaan luomalla riittävää taloudellista painetta, voi järjestelmä joskus muuttua.
Vapauden tavoittelu ei saa olla vain itsekeskeisyyttä. Paavo Arhinmäki kirjoitti joulun alla, että hyvinvointivaltio ei voi perustua hyväntekeväisyydelle. Ei voikaan, koska hyvinvointivaltio perustuu siihen, että ihmisiltä otetaan kauhalla ja annetaan lusikalla, samalla kun Paavo vetää välistä kymppitonnin kuukausiliksan.
Siksi on äärimmäisen tärkeää, että osoitamme hyväntekeväisyysyhteiskunnan paremmuuden auttamalla lähimmäistämme aina kun se on mahdollista. Vippaa rahaa tuntemattomalle, osta ruokaa nälkäiselle, anna alennusta vähävaraiselle.
Näytä esimerkilläsi, että yhteiskunta kokonaisuudessaan hyötyy paljon enemmän sinun auttamisen halustasi kuin valtion tuesta. Vuosi 2015 tulee olemaan ennenäkemättömän hyväntekeväisyyden vuosi.
Päivitys 2017. Mitään ei tapahtunut. Mikään ei muuttunut.
Kommentoi