Henri HeikkinenVaalikampanjani aikana useat ihmiset ovat pitäneet ajatuksistani ja antaneet tukeaan minulle mutta sanoneet, etteivät he voi äänestää minua, koska Kokoomuksen linja puolueena on vääränlainen ja puoluekuri estää toimimasta oman aatteen mukaisesti. Minulle on ehdoteltu mm. perussuomalaisiin ”loikkaamista”, koska he ovat maahanmuuttokriittisiä eikä perussuomalaisissa kuulemma ole puoluekuria. Miksi sitten olen uskollisesti kokoomuslainen?
Ryhmäkuri on sinänsä tosiasia, mutta toisin kuin perussuomalaiset tuntuvat ajattelevan, ei se mene niin, että joku despootti sanelee mitä mieltä asioista ollaan. Politiikka on joukkuepeliä, jossa mennään yhteisesti sovittuun maaliin. Ryhmässä käydään läpi eri kannat, niiden vaikutukset ja sovitaan yhteisesti minkä taakse lähdetään. Tässäkin asiassa parhaat argumentit voittavat, ja loppujen lopuksi paljon ratkaisee, kuinka aktiivinen ja verkottumistaitoinen kukin pelaaja on.
Keskustelemalla yhtenäisyyteen pyrkivän ryhmän vaikutusvalta on sinne tänne lentelevää varpusparvea suurempi, koska ryhmän johdon neuvotellessa muiden kanssa on jo etukäteen tiedossa, että kyseessä on ryhmän yksimielinen kanta. Mikäli ryhmän kannasta haluaa poiketa, on se haluttaessa mahdollista. Erimielisetkin voivat edustaa omia näkemyksiään, ja tällöin ryhmän neuvottelijalla on tiedossa jo etukäteen, että tässä ja tässä kysymyksessä hän neuvottelee sen ja sen äänimäärän voimalla. Valitettavasti esimerkiksi yksittäisen lautakunnan jäsenen on vaikeampi ”änkyröidä”, onhan hän asemassaan ainoastaan puolueen armosta.
Mitä riippumattomampi henkilö on, sen vähemmän puolueilla on keinoja painostaa sitoviin ryhmäpäätöksiin. Valittua kansanedustajaa tai edes kaupunginvaltuutettua vastaan niitä keinoja ei ainakaan minun osaltani ole yhtään, koska en tavoittele mitään palkintovirkoja, joten voin toimia miten parhaaksi katson. Tämä ei tarkoita, etten voisi käytännöllisissä kysymyksissä tehdä kompromisseja, mutta en ole missään sitoutunut toimimaan totuutta tai omaatuntoani vastaan.
Tuure Junnila on esimerkki kansanedustajasta, joka toimi aina sen mukaan kuin piti oikeana ja totuudenmukaisena, ja hän oli tästä syystä vuosikymmenet paitsiossa omassa ryhmässään. Kuitenkin hänen puheitaan eduskunnassa ja asiantuntevia analyysejään kuunneltiin tarkalla korvalla, ja nykyään hänet muistetaan yhtenä arvostetuimmista kokoomuskansanedustajista kautta aikojen. Junnilan esimerkki innoittaa minuakin pitäytymään moraalisesti ja totuudellisesti kestävällä pohjalla. Olen sen verran huonomuistinen, että minun on jo siitäkin syystä paras puhua aina vain totta.
Vaikka perussuomalaiset kehuskelevat puoluekurinsa puutteella, mahdollisen hallitusvastuun myötä tilanne on myös heillä täysin sama kuin muilla puolueilla. Tulemme näkemään perussuomalaiset vastustamansa aloitteen takana, jotta he joskus myöhemmin saisivat jotain omasta mielestään tärkeämpää läpi. Edellisen kerran kun SMP (nyk. Perussuomalaiset) oli hallituksessa, tuli nimenomaan näistä asioista riitaa, jonka vuoksi Veikko Vennamo jätti eduskuntaryhmän.
Ei pidä käsittää väärin. Puoluekurin puuttumisen mainostaminen on tietysti vaalitaktiikan kannalta järkevää, jos haluaa ylläpitää mielikuvaa hajanaisesta joukosta eikä puolueesta. Kuitenkin toimiessaan vakavasti otettavana poliittisena puolueena myös Perussuomalaiset pyrkii hallitusvastuuseen, ja siinä tilanteessa se toteuttaa hallitusohjelmaa. Jos puolueella ei ole yksinään enemmistöä, se joutuu tekemään kompromisseja.
Huhtikuun 17. päivän jälkeen Timo Soini luultavasti patsastelee suurena vaalivoittajana, mutta viimeistään Säätytalolla Soini ja hänen mukanaan perussuomalaiset sektoriasiantuntijat koulutus-, sosiaali-, maa- ja metsätalous-, ulko-, turvallisuus-, ulkomaankauppa-, teollisuus-, energia- ja vaikka ties miltä muilta politiikan osa-alueilta (eli ketkä, voisi tietämättömämpi kysyä) vain ottavat lusikan kauniiseen käteen ja istuvat mahdollisten tulevien hallituskumppaneidensa kanssa kirjoittamaan yhteistä paperia. Turha kuvitellakaan, ettei näin kävisi, jos perussuomalaiset tähän tilanteeseen asti onnistuvat pääsemään.
Se puoluekurista. Toinen hyvin paradoksaalinen väite, jota olen kuullut paljon, on ”äänestän taas kokoomusta sitten kun Heikkinen, Rydman ja Lepomäki ovat vallan kahvassa”. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, miten noin ajatteleva kuvittelee meidän koskaan nousevan vallankahvaan, jos emme saa valtakunnallisissa vaaleissa minkään tason kannatusta?
On sanottu, että kokoomuksen kurssi muuttuu, kun tarpeeksi moni äänestää perussuomalaisia. Tämä on tietenkin täysin absurdi väite ja ainoastaan perussuomalaisten vaalipropagandaa. Mikäli kokoomuksen kannatus esimerkiksi vaaleissa putoaa nyt viisi prosenttiyksikköä, koska monet ”toisinajattelijat” äänestävät eri puoluetta, tarkoittaa se vain ja ainoastaan kahta asiaa: Ensimmäiseksi nykyisen linjan kannattajien osuus puoleen sisällä ainoastaan vahvistuu, ja toisekseen yhtään nykyistä linjaa kritisoivia poliitikkoa ei pääse vaaleissa läpi.
Puolueen linjaa pystyy muuttamaan ainoastaan sisältä päin, mikä edellyttää uskottavia kritisoijia, jotka saavat puolueen jäseniä taakseen. Kansanedustaja Rydman tai Heikkinen ovat puoluekokouksessa paljon uskottavampia kuin rivijäsen Heikkinen ja Rydman. Samoin kansanedustajana omia näkemyksiään voi tuoda paljon paremmin esille, ja niitä myös kuunnellaan aivan eri tavalla kuin esimerkiksi satunnaisen US-bloggaajan näkemyksiä.
Yksittäisen ehdokkaan vaikutusmahdollisuudet ovat rajatut, kuten monet ovat sanoneetkin, mutta vaikutus ei rajaudu pelkästään siihen napin painamiseen, kuten useat tuntuvat kuvittelevan. Kansanedustaja voi toimia yhdessä samanmielisten kanssa aktiivisesti ohjatakseen puolueen linjoja oikeaan suuntaan, mikä vaati runsaasti aikaa ja työtä mutta on mahdollista. Ilman kannatusta vaaleissa tämä on täysin mahdotonta.
Linjanmuutoksesta erinomainen esimerkki on Kokoomuksen Nuorten Liitto, joka on perinteisesti ollut emopuolueesta merkittävästi vasemmalla. Pahimpina aikoina liitto on ollut jopa lähes yksimielisen Neuvostomyönteinen. Aktiivisesti toimimalla liiton linjaa on viimeisten parin vuoden aikana muutettu, ja nyt voinkin ilolla todeta kuuluvani Suomen käytännössä ainoaan rehellisesti oikeistolaiseen poliittiseen järjestöön.
Kokoomusnuorista päästäänkin siihen, miksi olen ylipäätään kokoomuksen jäsen, jos puolueen kaikki linjaukset eivät miellytä. Itselleni yksilönvapaus ja taloudellinen vapaus ovat erittäin tärkeitä arvoja, eikä esimerkiksi jälkimmäinen toteudu millään tavalla minkään muun kuin kokoomuksen arvoissa. Täytyy myöntää, että erinäisistä syistä yhä vähemmän käytännön toiminnassa, mutta silti enemmän kuin muilla. Esimerkiksi perussuomalaisten linjauksista, jos onnistuu sellaisia jostain löytämään, voi päätellä muutamaa myönteistä poikkeusyksilöä lukuun ottamatta lukuunottamatta, että käytännössä kyseessä on vain maahanmuuttokriittinen vasemmistopuolue.
Historiallisen kehityksen vuoksi kaikki Suomen puoleet ovat jonkinlaisia variaatioita demareista, mutta omille ajatuksilleni kaikkein vastaanottavaisin yleisö löytyy silti kokoomuksesta. Puolueen nuorisojärjestö on hyvin paljon näköiseni ja siellä on paljon samanmielisiä, sekä myös henkilökohtaisia ystäviäni. Uskon, että parhaat mahdollisuudet saada Suomeen puolue, joka edustaisi vapautta, yrittäjyyttä ja tervettä rationalismia on juuri Kokoomus, mikäli äänestäjät näin tahtovat.
Päivitys 2017: Kokoomus on aivan yhtä perseestä kuin kaikki muutkin puolueet.
Kommentoi