Ratsastetaan eduskuntaan pakkoruotsilla

Keskusta kaavailee neuvottelua kouluruotsista. Otsikon nähdessäni hihkaisin ilosta. Joko viimein poliittinen eliitti taipuu kansan tahtoon ja lähtee neuvottelemaan pakkoruotsin poistosta. Ehkä kaikki pakkoruotsin vastustajien, joihin itsekin kuulun, tekemä työ ei ole valunut hukkaan.

Kissan kellit. Neuvottelujen päämääränä olisi ”estää aihetta koskevan keskustelun kärjistyminen ja välttää populistiset yritykset hyödyntää pakkoruotsiteemaa vaaleissa”. Ylen uutinen piti lukea pari kertaa, koska en ollut uskoa silmiäni. Keskustan puoluesihteeri Laaninen avoimesti toivoo, ettei ruotsin kielen asemasta tulisi suurta kysymystä vaalikeskustelussa ja ettei kukaan yrittäisi ”ratsastaa eduskuntaan” pakkoruotsilla.

Jos idean absurdiudesta huolimatta tuollaiset neuvottelut toteutuisivat, lupaan ainakin omalta osaltani tehdä kaikkeni, että pakkoruotsi pysyy vaalipäivän iltaan asti tapetilla kuin paska Junttilan tuvan seinässä. Ehkä RKP:n sikarikkaat säätiöt ovat tarjonneet Kepulle kipeästi kaivattua täydennystä tyhjyyttään kumisevaan vaalikassaan. Ei kukaan omasta vapaasta tahdostaan ilman tuntuvaa kompensaatiota tuollaiseen matelemiseen suostu, tuskin sentään edes Kepu.

Jälleen kerran hieno esimerkki suomalaisesta demokratiasta. Keskusta tahtoo kovasti varmistaa sen, etteivät äänestäjät pääse sotkemaan poliitikkojen kuvioita. No, ainakin Laanisen linja on Suomessa tuttu ja turvallinen. Näiden vaalien alla on jo ehditty toivoa myös sitä, ettei maahanmuutosta tai taloudesta puhuttaisi vaalien alla.

Mitä sitä turhaan puhumaan, sillä nämähän ovat kaikki aivan marginaalisia asioita. Joku lapsellinen voi tietysti kuvitella, että maahanmuuttokysymyksen huono hoitaminen aiheuttaa tulevaisuudessa ongelmia. Samoin joku hölmömpi saattaisi ajatella, että olisi rehellistä puhua julkisen talouden haasteista ja niiden tasapainottamiskeinoista avoimesti ennen kuin uusi hallitus aloittaa väkisin edessä olevat leikkaukset. Entä pakkoruotsi? No miljoonien mielipiteillä ei ole ennenkään ollut merkitystä.

Poliittinen keskustelu on aivan turhaa, sillä puolueet kyllä tietävät mitä kansa tarvitsee. Leipä ja sirkushuvit ovat jo muinaisilta roomalaisilta opittu keino. Big Brotherin tyhmentämälle kansalle ei tarvita kuin toivoa, tähtiä ja kukkasia. Vaaliteemaksi riittää hyvinvoinnin tarjoaminen ja kaiken pahan vastustaminen, sillä sen syvällisemmät mietinnät menevät täysin hukkaan, koska eivät ne ketään kiinnosta.

Kun kansanedustajat valitaan sen perusteella kenen koti oli kaunein Glorian haastattelussa, kenen pepsodent-hymy levein Yleisradion vaalitentissä (johon ei kutsuta kuin istuvia kansanedustajia), tai kuka tarjosi eniten euron oluttuoppeja Kallion kundeille voidaan taas seuraavat neljä vuotta ihmetellä, miksi kaikki menee taas päin hanuria.