Kokoomus teki sen taas!

Pääministeri Jyrki Katainen esitteli torstaina hallituksensa veronkiristyspakettia kuin onnellinen isä lastaan. Elävästi mieleeni palasi eräs kaveri, joka halusi välttämättä esitellä kavereille vääntämäänsä ”kaikkien aikojen anakondaa” vessanpöntössä. Molempien tuotos kun oli suoraan syvältä suolesta.

Kataisen vasemmistohallituksen uudessa pökäleessä ei ole juuri mitään tehty oikein. Kuten esimerkiksi Wille Rydman aikaisemmin totesi, likipitäen ainoat konkreettiset säästöt kohdistuvat valtion välttämättömiin ydintehtäviin, eli oikeuslaitokseen ja armeijaan. On helppoa tehdä ”mukasäästöjä” sillä, että jarrutetaan automaattisia menonlisäyksiä.

Tällainen ”säästöpolitiikka” johtaa kuitenkin siihen, että talouden taas joskus mahdollisesti noustessa, kaikki tämänhetkiset ”säästöt” tulevat korkojen kanssa maksuun. Veronkorotuksista saatava lisäraha tuskin koskaan palautuu enää kansalle itselleen, vaan ensimmäinen ylijäämäinen budjetti onkin heti täynnä ”jakovaraa”. Tämä nähtiin varsin konkreettisesti heti viime laskukauden jälkeen.

Ilman todellisia leikkauksia eli julkisen sektorin toimintojen vähentämistä ei velkaantumista koskaan saada taitettua. En usko, että Suomen talous näillä eväillä tulee elpymään. Todennäköistä onkin se, että 10-15 vuoden aikavälillä olemme entistä köyhempiä ja esimerkiksi naapurimaamme Viro on niin hyvinvoinnissa kuin taloudessakin meistä edellä.

Monet pelkäävät leikkauksia, koska ne aiheuttavat työttömyyttä ja voivat vaurioittaa taloutta. Maalaisjärjellä ajateltuna on tietenkin totta, että mikäli kerralla potkittaisiin pihalle 500 000 julkisen sektorin työntekijää, olisi meillä käsissä puoli miljoonaa työtöntä enemmän.

Pitemmällä aikavälillä talous kuitenkin elpyy. Klassinen esimerkki on maanviljelys. Siinä missä ennen yli 90% suomalaisista sai elantonsa kuokan varresta, on maajussien määrä nykyisin murto-osa entisestä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Suomi olisi täynnä työttömiä maanviljelijöitä. Kun muutos tapahtuu tai tehdään ajan kanssa mutta määrätietoisesti, lopputuloskin on kivuttomampi.

On toki ymmärrettävää, että suomalaisessa järjestelmässä joutuu kompromisseja tekemään. Katainen on kuitenkin pääministerikaudellaan osoittanut, ettei kokoomuksella ole enää yhtään porvarillista tai oikeistolaista periaatetta. Kaikki kakkosnelosta pienempi niellään, kunhan pääministerin paikka säilyy.

Eiköhän tästäkin kaikkien aikojen anakondasta ole jo tehty pitkät selittelymuistiot, joista kansanedustajat ja muut puoluekoneiston isommat rattaat pystyvät katsomaan, miten hienoa työtä Kokoomus on taas tehnyt suomalaisen hyvinvointivaltion pelastamiseksi ja velkaantumisen taittamiseksi. Jos kansanedustajat nielaisevat tämän, heitä tuskin voi enää pitää pätevinä työhönsä.

Tosiasia on, että Kokoomus ei ole pystynyt pitämään kiinni käytännössä mistään merkittävästä, edes hallitusohjelmassa sovitusta talouden tervehdyttämiseen tähtäävästä linjauksesta. Edes veronkorotusten verran ei saatu aikaan menonleikkauksia, vaikka niin oli nimenomaisesti sovittu. Tehdyistäkin ”leikkauksista” oikeita leikkauksia ei ole kuin jokunen täysin merkityksetön silpaisu. Paljon mainostetut perälaudat paukkuvat, velkaa tulee kehyskaudella lisää 18 miljardia ja kiristyvä verotus ajaa yksityisen sektorin entistä pahempaan ahdinkoon. Kuka tällaista kehtaa puolustaa? Minä en ainakaan.

On paradoksaalista, että kokoomuksen ollessa valtansa huipulla se on samalla aatteellisesti täysin pohjamudissa. Kun puolue aikanaan aloitti tarjoamalla kaikkea kivaa ja toivorikasta kaikille, ajattelin kyseessä olevan halpa mainostemppu tyhmien äänestäjien kosiskeluun. Näin ei kuitenkaan taida olla.

Koska puoluekokous toisensa jälkeen nämä samat ihmiset suosionosoitusten kera taputellaan päättäville paikoille, eikä edes yksikään kansanedustaja ääneen vastusta typerimpiäkään päätöksiä, täytynee todeta puolueen muuttuneen nopeammin kuin minä olen pysynyt mukana.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat