Henri HeikkinenDemarien varapuheenjohtaja Sanna Marin ja tuore kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) keskustelivat konservatismista ja liberalismista viime keskiviikon A-studiossa. Lepomäen mukaan hyvinvointivaltio ei ole luonut yhtään innovaatiota, mutta Marin muistutti napakasti äitiyspakkauksen ja kouluruoan olemassaolosta.
Marin oli tässä osittain oikeassa. Hyvinvointivaltio luonut paljon innovaatioita, joskaan ei varsinaisesti siinä mielessä kuin demarit ajattelevat.
Määritelmällisesti innovaatio tarkoittaa jotain uutta tai olennaisesti parannettua ja (nimenomaan) taloudellisesti hyödyllistä, joka lienee liike-elämässä oppinsa saaneen Lepomäenkin mielikuva innovaatioista. Vaihtoehtoistuotto huomioon ottaen taloudellisesti hyödyllisiä hyvinvointivaltion luomia innovaatioita ei tule itsellenikään juuri mieleen.
Sanna Marinin esimerkit taas ovat niin sanottuja sosiaalisia innovaatioita. Ne tarkoittavat käytännössä sitä, että joku poliitikko, virkamies tai vaikka kansalaisaktiivi keksii uuden palvelun tai muun hyödykkeen, jota voidaan tarjota ihmisille ”ilmaiseksi”.
Ilmaisen tavaran tai ruoan jakaminen äänestäjille ei kuitenkaan ole mikään varsinainen innovaatio. Panem et circenses, eli leipää ja sirkushuveja on tuttu käsite jo antiikin Roomasta. Ihmisille ovat valtio ja valtaapitävät jakaneet mannaa enemmän tai vähemmän koko historian ajan.
Äitiyspakkauksen, kouluruoan ja muiden hyvinvointivaltion tuotosten varsinainen innovatiivisuus ei ole niinkään sosiaalista, ei varsinkaan taloudellista, vaan ensi sijassa poliittista.
Quintus Tullius Cicero kirjoitti jo yli 2000 vuotta sitten kuinka voitetaan vaalit. Hänen mielestään oleellista oli ymmärtää äänestäjien motiivit. Ensin äänestävät ne, jotka ovat kiitollisuudenvelassa ehdokkaalle. Toiseksi ne, jotka toivovat saavansa etuuksia ja vasta kolmantena ne, jotka antavat äänensä omasta harkinnastaan.
Hyvinvointivaltion keskeisin innovaatio on tuotteistaa Ciceron ajatus, viedä se koko yhteiskunnan tasolle ja tehdä siitä pelkän vaalilahjonnan sijaan kokonaisvaltainen järjestelmä.
Äitiyspakkaus on äärimmäisen hyvä esimerkki tällaisesta poliittisesta innovaatiosta. Kaikki rakastavat äitiyspakkausta. Kotiin tulee ”ilmainen” lahja valtiolta, jossa on kaikkea tuiki tarpeellista. Jos pakkausta ei jostain syystä halua, saa mukavat 140 euroa puhtaana käteen.
Alun perin äitiysavustus tarkoitettiin vähävaraisille synnyttäjille, mutta jo reilun vuosikymmenen jälkeen se tuli kaikkien äitien saataville. Nyt meillä on jo monta sukupolvea vanhempia ja isovanhempia, jotka kaikki ovat saaneet ilmaisen ja ihanan etuuden valtiolta.
Edes minä en uskaltaisi kyseenalaistaa äitiyspakkauksen mahtavuutta. Se ei olisi pelkästään poliittinen itsemurha, vaan saisin luultavasti myös konkreettisesti selkääni. Pelkästään hyvinvointivaltiota yleisesti kyseenalaistamalla olen jo saanut vihamiehiä (sekä –naisia) ja vähintään jonkinlaisen kylähullun maineen.
Etuuksien ohella meidät asetetaan myös kiitollisuudenvelkaan mahdollisimman hyvissä ajoin. Jos saisin kympin joka kerta, kun joku muistuttaa, miten itsekin olen saanut ilmaisen koulutuksen, olisi tämä tuulimyllyjä vastaan taistelu ihan kannattava uravalinta. On aivan turha mainita, että mitään varsinaista vaihtoehtoa ei ollut.
Hyvinvointivaltion innovaatiot ovat vähän kuin vitsiksi vedetty S-ryhmän bonus. Kansa on tyytyväinen kun maksamalla posketonta ylihintaa kaikesta voi saada puoli prosenttia ”hyvinvointipoonusta”. Keskittäminen kannattaa!
Ehkä paras osa tätä hyvinvointivaltio-innovaatiota on kuitenkin se, että kun järjestelmää on muutamia kymmeniä vuosia pyöritetty, ei oikein kukaan pysty enää kuvittelemaan mitään muuta.
Edes tupakka, alkoholi tai heroiini eivät aiheuta niin pahaa psyykkistä riippuvuutta kuin hyvinvointivaltio. Ajatus pienestäkin julkisten menojen leikkauksesta saa ihmiset näkemään ilmestyskirjan petoja.
Ilman äitiyspakkauksen vaatteita ja kondomeja kaduilla pyörisi alastomia mukuloita ja kaikilla vanhemmilla olisi AIDS. Isommat lapset kuolisivat nälkään kouluruoan puutteessa. Vanhukset joutuisivat välittömästi laitoksista katuojaan. Yksityiset sairaalat tappaisivat kolmasosan väestöstä ruttoon. Toinen kolmannes joisi itsensä hengiltä, kun olutta myytäisiin yhdeksän jälkeen ja baarit saisivat olla neljään asti auki ilman virallisesti hyväksyttyä tasokasta ohjelmaa.
Ansiosidonnaisen lyhentämisen vuoksi työttömien armeija laahustaisi kaduilla ja söisi nälkäänsä aivoja. Yleissitovien työehtosopimusten puutteessa kaikki työntekijät kahlittaisiin louhoksille ja pakotettaisiin kuuntelemaan päivät pitkät Robinia. Arbeit macht frei, sanoisi yrittäjä ja löisi orjia piiskalla.
Muuten niin täydellisen pirullisessa järjestelmässä on kuitenkin yksi heikko kohta.
Tuhannet ”innovaatiot” maksavat yli 100 miljardia euroa vuodessa, ja velkaa pelkästään valtiolla on toinen mokoma. Samaan aikaan veroja maksetaan enemmän kuin mafialle suojelurahaa. Kuitenkin jokainen palvelu ja etuus koetaan elintärkeäksi, eikä mistään haluta tinkiä.
Ei tarvitse olla kummoinenkaan oraakkeli ymmärtääkseen, että ennen pitkää joulupukin säkissä tulee pohja vastaan.
Kommentoi