Henri HeikkinenIhminen on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen heimoeläin, jonka maailma perustuu vastakkainasetteluun ja saaliinjakoon. Niin älykkäitä ja rationaalisia kuin muka olemme, kaikkea moraalista toimintaa ja ajattelua viime kädessä ohjailevat satojen miljoonien vuosien aikana kehittyneet vaistot.
Vastakkainasettelua puhtaimmillaan edustavat taivas ja helvetti, mutta viime kädessä myös kaikki muut mielipiteet ja päätökset joita muodostamme. Binäärinen maailma ulottuu myös sinne, missä vaihtoehtoja on monia.
Asioidessani kaupassa mietin ensin haluanko pekonia vai en. Koska vastaus on (tietysti) kyllä, siirryn alitajuisesti miettimään jokaisen pekonipakkauksen kohdalla erikseen samaa kysymystä. Kyllä vai ei. En siis konkreettisesti tai edes tietoisesti käy läpi jokaista pekonipakkausta, vaan saatan ajatella jonkun kohdalla suoraan ”kyllä”.
Heimoajattelu ohjaa meitä siihen ryhmään, jossa vastakkainasettelu muiden kanssa on mahdollisimman pientä. Aiemmin meitä ohjasi lähinnä maantiede, mutta nykyään yhä enemmän henkinen vastakkainasettelu.
Saaliinjako taas on hyvin keskeinen piirre minkä tahansa lauman elämässä, myös ihmislajin. Susilaumassa saalis jaetaan vaistonvaraisten periaatteiden mukaan. Kun ihminen keksi puheen, syntyi samalla ensimmäinen poliitikko, joka perusteli miksi hänen tulisi saada suurempi osuus mammutista, vaikka ei ollut edes metsällä.
Näiden kolmen peruspiirteen, eli vastakkainasettelun, heimoajattelun ja siihen liittyvän saaliinjaon lisäksi, meillä on (ainakin) myös luontainen kilpailuvietti, epäluuloisuus vierasta kohtaan ja muutoksen pelko.
Lopulta kaikki mielipiteemme pohjautuvat näihin primitiivisiin vietteihin. Omaksumme asenteita ja ”imemme moraalia” koko elämämme ajan. Opittu muodostaa pohjan, joka yhdistettynä luontaiseen oman edun ajamiseen ja itselle mieluisimman heimon löytämiseen johdattaa kaikkea päätöksentekoa.
Vuosituhansien aikana kertynyt kulttuurillinen pääoma erottaa meidät apinoista, mutta ei poista vaistojen merkitystä. Se, mitä olemme lyhyen elämämme aikana oppineet päinvastoin luo tiedostamatonta pohjaa ihmisen tulkinnoille maailmasta. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että tähän asti eletty elämä on tehnyt meistä sellaisia kuin olemme nyt.
Kukaan ei loppujen lopuksi ”ajattele” itse, eikä se olisi edes mahdollista. Kaikki se, miten asioihin suhtaudumme on vain tulkintaa todellisuudesta. Vaikka lähtökohta olisi universaali ”1+1=2”, niin tuloksesta vedettävät johtopäätökset ja niitä seuraavat teot ovat yksilöllisiä. Saman tiedon pohjalta ihmiset kykenevät tulemaan täysin päinvastaisiin lopputuloksiin, vaikka olisivat kuinka ”loogisia”. Talouspolitiikka tai historiantulkinta ovat hyviä esimerkkejä.
Ihmismielen hienoin kyky on selittää itselleen ”rationaalisesti” näiden alkukantaisten tulkintojen lopputulos. Eräskin poliitikkoystäväni sanoo aina perustavansa päätökset puhtaasti faktoihin. Jos asiasta pystyy olemaan eri mieltä, kyseessä ei ole kuitenkaan ole fakta vaan tulkinta. Ihminen pitää murhaakin oikeutettuna, jos se on riittävän vahvasti sidoksissa hänen omaan etuunsa, heimon etuun tai kohdistuu riittävän voimakkaan vastakkainasettelun toiseen osapuoleen.
Voit tehdä päätöksen hankkimasi tiedon perusteella, mutta silti valinnan ja myös vastaanotetun tiedon tulkintojen pohjalla ovat loppujen lopuksi opitut asenteet ja alkukantaiset vaistot.
Erilaiset feministit ja marxistit pitävät (länsimaista ja patriarkaalista) kulttuuria ja siihen liittyviä ulkoisia vaikutteita kaiken pahan alkuna, mutta toisaalta sivuuttavat alkukantaisten vaistojen ja biologian merkityksen kokonaan.
Lisäksi täytyy muistaa, että tuhansien vuosien kulttuurievoluution synnyttämillä piirteillä täytynee olla jokin syy. F.A. Hayek vertaa kulttuuria luontoon. Myös käärmeillä, skorpioneilla ja madoilla on paikkansa ekosysteemissä. Mikäli ne yhtäkkiä sieltä katoaisivat, olisi seurauksena ekologinen katastrofi.
Samat ihmiset vastustaisivat henkeen ja vereen luonnon muokkaamista mieleiseksi, mutta kaikkivoipaisuuden harhassaan kuvittelevat ”korjaavansa” satojen tuhansien vuosien aikana spontaanisti kehittyneen järjestelmän ilman katastrofaalisia sivuvaikutuksia. Tsk tsk.
Yhteenvetona väitän, että kaikki ihmisen ajatukset ja teot ovat siis pohjimmiltaan subjektiivisia, eli perustuvat yksilön omaan tulkintaan. Miten näihin ajatuksiin tulisi suhtautua on täysin eri kysymys, johon en nyt lähde sen kummemmin syventymään. Käsittelen tässä kirjoituksessa valintoihin ja asenteisiin johtavia syitä, enkä ota suuremmin kantaa seurauksiin.
Politiikka ei ole koskaan ollut mitään muuta kuin heimojen välistä saaliinjakoa ja vastakkainasettelua osana ”suurempaa heimoa”. Saaliinjako ei ole siis tässä yhteydessä pelkkää omaisuutta, vaan ylipäänsä oman ryhmän ylivaltaa sen suhteen, miten koko yhteisön tulisi toimia.
Sosialismin suuri innovaatio oli keksiä heimo, johon suuri massa saattoi liittyä, luoda äärimmäisen mustavalkoinen vastakkainasettelu ja vaatia omalle heimolleen suurempaa osaa yhteisestä saaliista. Vetoaminen niin moneen primitiiviseen ominaisuuteen yhtä aikaa on selvästi ollut tehokasta. Toinen vastaava menestystarina oli sosialismin kansallisversio.
Vastavoimana politiikassa taas ovat kaikki ne heimot, jotka kokevat jäävänsä saaliinajossa tappiolle. Yksi puolue haluaa ajaa ruotsinkielisten, toinen maanviljelijöiden ja kolmas uskovaisten etua. Luonnollisesti mukana on erilaisia nyansseja, kuten muutosvastarintaan tai epäluuloon vieraita kohtaan vetoavat liikkeet.
Yksilön kannalta politiikka on aina ongelmallista sen vuoksi, että riittävän suuri määrä ihmisiä ei koskaan voi kuulua samaan heimoon. Päätöksenteossa yhden heimon asenteet ja säännöt pakotetaan kaikille muille. Jos järjestelmä on täysin yhden ideologian tai henkilön hallinnassa, ovat väkivalta ja pakkokeinot väistämättä arkipäivää.
Liberalismin on perinteisesti ollut äärimmäisen vaikea vedota näihin primitiivisiin tunteisiin ja sen myötä massoihin. Heimo joka ei halua pakottaa saaliinjakoon, ei halua luoda vastakkainasettelua, eikä varsinaisesti olla edes heimo, vaan joukko yksilöitä. Toki vastakkainasettelua on saatu aikaan, mutta se ei varsinaisesti kuulu niinkään ideologiaan kuin poliittiseen peliin. Yksilökeskeinen liberalismi on moderni poikkeus heimoajatteluun.
Ajat ovat kuitenkin muuttumassa, ja politiikka sen mukana. Perinteisesti heimojako on ollut hyvin yksinkertainen. Ensi sijassa on oma lähipiiri, oman kylän väki, ehkä oma yhteiskuntaluokka ja lopuksi valtio. Nyt modernin teknologian myötä jokainen voi valita oman heimonsa yhä helpommin.
Syötkö lihaa? Pidätkö autoilusta? Kannatatko markkinataloutta? Vastustatko ydinvoimaa? Oletko huolestunut saimaannorpista? Uskotko Jumalaan? Himoitsetko My Little Ponyjä?
Siinä missä ennen heimon löytyminen oli monimutkainen kompromissi, voit löytää itsellesi sopivan viiteryhmän vaikka jokaiselle asialle erikseen. Kaikki heimot ovat vain klikkauksen päässä.
Jatkossa mikään puolue ei voi vastata ihmisten moninaisiin heimovalintoihin. Tämä näkyy jo nyt, kun aktiivisimmat kansanliikkeet syntyvät yhden asian taakse poliittisen kentän ulkopuolella. Samaan aikaan puolueiden sisäinen jako on usein suurempi kuin puolueiden välinen jako.
Heimoajattelu on kehittynyt meille viimeisenä ja luultavasti se myös muuttuu ensimmäisenä. Ehkä tulevaisuudessa emme kaipaa enää valtioita tai puolueita, vaan ainoastaan samanhenkisten ryhmiä joihin voimme vapaaehtoisesti kuulua.
ps. En ajattele tämän muutoksen tapahtuvan yhdessä yössä
Kommentoi