Henri HeikkinenHurraa! Suomi on talousfoorumin kilpailukykyvertailun kärkikolmikossa ohi ikiaikaisen kilpakumppanin, rakkaan naapurimaamme Ruotsin. Suomessa on siis kaikki hyvin, tai ainakin paremmin kuin muualla maailmassa.
Pienen Facebook-analyysin perusteella uutinen on ollut vasemmistolaisille virkistävä kuin kultainen suihku fingerporin Asko Vileniukselle. Rastat heiluen ja djembet paukkuen nettikommentoijat iloitsevat siitä, että kaikki puheet Suomen synkistä näkymistä ja uhkaavista leikkauksista ovat vain porvarien höpöpuhetta. Pää siis takaisin turvalliseen ja lämpimään takapuoleen.
Näinköhän mainiosti meillä menee?
Kilpailukykymittaus on tehty keräämällä reilut sata erilaista enemmän tai vähemmän vertailukelpoista mittaria, aina malariatapauksista (maailman ykkönen) palkkojen joustavuuteen (viimeisten joukossa) ja tekijänoikeuksien kunnioittamiseen (maailman ykkönen, kiitos TTVK ja Chisu).
Erilaisten tilastojen ohella tutkimusta varten on toteutettu kysely, johon on lähes 150 maasta vastannut n. 14 000 ihmistä. Yhdestä maasta on keskimäärin sadan ihmisen suuruinen otos. Pelkästään tämän mitättömän kokoisen otoksen tilastollinen edustavuus kyseenalaistaa vahvasti koko vertailun uskottavuutta.
Tilastot ovat jo itsessään hankalia vertailtavia, mutta kyselyyn perustuva tilastointi tekee minkäänlaisesta objektiivisesta analyysistä mielestäni mahdotonta.
Esimerkiksi indeksi, miten tehokkaasti valtio käyttää verovaroja riippuu puhtaasti siitä, mitä kyseisessä maassa yleisesti ajatellaan. Indeksi ei riipu varsinaisesta verovarojen käytöstä tai kerättyjen verojen määrästä.
Raportin mukaan sellaiset maat kuin Gambia, Liberia, Etiopia ja Zambia käyttävät julkisia varoja huomattavasti tehokkaammin kuin Irlanti tai Viro. Tietoteknisesti taas uusi teknologia tulee tutkimuksen mukaan saataville Islantiin ennen Yhdysvaltoja tai Namibiaan ja Guatemalaan ennen Latviaa tai Italiaa.
Kaikki muutkin asetetut kysymykset ovat muutenkin sellaisia, joihin vastataan takapuolituntumalta. Jokainen täyspäinen ymmärtänee tällaisen tutkimuksen ongelmallisuuden.
Raportti ei muutenkaan tuo esille edes kysymyksenasettelun puolesta, miksi listattujen kansantalouksien kyky kilpailla hinnalla, laadulla ja tuotteiden saatavuudella olisi jollain tapaa toisiaan parempi. Näihin vaikuttavat olennaisesti esimerkiksi verot, sääntely ja työmarkkinoiden jäykkyys.
Mitä oikeisiin talouslukuihin tulee, niin naapurimaamme viron yritysten talousluvut ja työllisyysaste palautuivat vuoden 2011 aikana taantumaa edeltävälle tasolle – ilman, että maan tarvitsi velkaantua juuri lainkaan. Kovia kasvulukuja on odotettavissa tänäkin vuonna. Samaan aikaan “kilpailukykyisestä” Suomesta tuleva viesti on luokkaa “talous on tänä vuonna heikentynyt jokseenkin odotetusti” (Nordea 4.12.2012). Tämä ei tietenkään paatuneita sosialisteja hetkauta, mutta jos edes tavallinen lukija vähän heräilisi.
Kilpailukykymittaus ei siis mittaa varsinaista kilpailukykyä oikeastaan lainkaan. Raportti tuo ennemminkin esiin eri valtioiden koettua elintasoa ja tuottavuuspotentiaalia, ehkä jopa myös kansallista itsetuntoa ja ihmisten tuntemusten myönteisyyttä omaa maataan kohtaan.
Meillä suomalaisilla on selvästikin uskoa omiin kykyihimme, eikä yhteiskunnassamme ole paljoa vikaa. Kun päät vain otetaan ulos takapuolesta ja nähdään ne seikat, jotka jarruttavat yhteiskunnan vapautumista, voimme lunastaa paikkamme maailman kilpailukykyisimpänä, vauraimpana ja muutenkin parhaana maana (paitsi ilmaston puolesta).
Kommentoi