Tarina markkinataloudesta

Olipa kerran pieni ja rauhallinen kyläpahanen jossain päin Kainuuta. Kyläläiset olivat köyhiä mutta tyytyväisiä. Muutama maanviljelijä työllisti niitä, joilla ei omaa tilaa ollut. Talven yli pärjättiin yhteisesti viljellyillä eväillä. Kylässä oli myös pieni kauppa ja hiljainen kapakka. Elämä oli tasaisen hiljaista eikä suuria mullistuksia nähty. Eräänä kesänä kylään oli kuitenkin tulossa muutos.

Eräs renki, Erkki nimeltään oli kyllästynyt keräämään heinää viikatteella. Sinä kesänä hän oli saanut mullistavan uuden ajatuksen. Hän päätti rakentaa koneen, joka keräisi viljan hänen puolestaan. Muut rengit tietenkin piruilivat Erkille. ”Ei tuosta mitään tule” ja ”Näet nälkää talvella jos nyt et tee töitä”.

Mahdollinen nälkiintyminen olikin tosiasia, mutta Erkki uskoi ideaansa ja otti riskin. Yrittäjä ottaa aina riskin, joka voi myös kaatua syliin. Erkille tulisi laiha talvi mikäli hänen keksintönsä ei toimisi.

Hänen pihaltaan kuului viikotolkulla kamala pauke ja kiroilu, kunnes eräänä päivänä tyytyväisen näköinen Erkki saapui heinäpellolle vetäen rämisevää laitetta. Hänen puimakoneensa toimi, ja sen avulla yksi mies teki kolmen miehen työn sen päivän aikana.

Isäntä oli innoissaan ja osti Erkin laitteen hyvään hintaan. Koska pellot eivät vielä kasvaneet väheni työmiesten tarve ja kaksi erotettua renkiä vihoittelivat Erkille, joka oli vienyt heidän elantonsa. Erkki kuitenkin uskoi voivansa myydä tätä puimakonetta myös muille isännille ja palkkasi rengit avukseen tekemään uusia puimakoneita.

Erkin ottama riski kannatti, ja hän vaurastui hyvin nopeasti myymällä keksimiään puimakoneita.

Kauppa kävi ja tuottavuus pelloilla lisääntyi. Vaikka moni renki jäikin tiloilta työttömäksi, he pian työllistyivät Erkin verstaalle, kauppaan, tai kapakkaan, jotka kaikki tarvitsivat lisää työvoimaa. Muutama maanviljelijä käytti työtehon myötä lisääntyneen aikansa siihen, että alkoi viljan lisäksi kasvattamaan myös karjaa, jolloin tarvittiin lypsäjiä ja lisää renkejä ympärivuotiseen työhön.

Kylän lisääntynyt tuottavuus toi kylään talouskasvua ja monipuolisti kylän elinkeinorakennetta.

Muutamaa vuotta myöhemmin eräs toinen kyläläinen, Heikki, särki selkänsä metsätöissä. Kotonaan maatessa hän sai ajatuksen sahasta, jossa pyörivä terä katkaisisi puut, eikä hänen tarvitsisi jyrsiä niitä käsin. Heikillä ei kuitenkaan ollut varaa ostaa tarvittavia osia kokeillakseen keksintönsä toimivuutta. Hän otti yhteyttä kylän rikkaimpaan mieheen, Erkkiin ja kysyi, josko tämä lainaisi hänelle pääomaa keksintöään varten.

Erkki mietti asiaa hetken ja sanoi: ”Siinä on puolet säästöistäni, miksi lainaisin ne sinulle?”. Heikki ehdotti, että hän voisi maksaa takaisin puolitoistakertaisena, jolloin Erkki myöntyi lainaamaan. Hän kuitenkin omasta kokemuksestaan uskoi, että Heikin ajatuksella voisi menestyä.

Heikki rakensi sahalaitteensa, joka onnistui yli odotusten. Nyt yksi mies tekikin viiden metsurin työt! Heikki vaurastui laitteellaan, mutta kylään tuli kymmenen työtöntä metsuria. Lisääntynyt puunkaato kuitenkin mahdollisti sen, että puita tuli yli tarpeen. Pian Erkki ja Heikki perustivat sahan, joka työllisti nämä kymmenen metsuria ja enemmänkin.

Erkki lainasi pääomaansa Heikin ajatukseen, josta myöhemmin tuli kylään talouskasvua. Erkistä tuli kylän ensimmäinen kapitalisti. Mikäli hänellä ei olisi ollut ylimääräistä pääomaa, ei Heikin ajatus olisi koskaan toteutunut.

Kylä kasvoi ja vaurastui, kunnes eräänä kesänä halla vei useimpien sadon. Koska kovinkaan moni ei ollut säästänyt pahan päivän varalle, kyläläiset näkivät nälkää. Heikki ja Erkki olivat vaurastuneet keksinnöillään ja tarjosivat kyläläisille lainaa, jotta he voisivat selvitä tästä katovuodesta ja jatkaa töitä heidän yrityksissään.

Kunnanisät näkivät tässä kuitenkin mahdollisuuden pönkittää omaa kansansuosiotaan. Kiertelemällä kylässä oli erän kunnanvaltuutettu huomannut, että ihmisistä on mukavaa saada asioita ilmaiseksi. Kunnanvaltuusto esittikin, ettei kenenkään kuulu nähdä nälkää ja lupasivat, että kunta jakaa jokaiselle ilmaista ruokaa.

Kansa hurrasi, mutta kunnalla ei ollut rahaa ostaa viljaa, sillä eihän kunta itsessään tuota mitään. Kunnanisät tiesivät, että Heikillä ja Erkillä on rahaa, jota he eivät tarvitse, ja määräsivät heitä luovuttamaan osan säästöistään kunnalle yhteiseksi hyväksi. Pitkin hampain molemmat suostuivat.

Vähentyneen rahan vuoksi Heikiltä jäi uusi keksintö tekemättä, eikä Erkki voinut sijoittaa rahojaan uuteen lupavaan yritykseen, joka olisi tuonut kuntaan lisää vaurautta ja työpaikkoja. Verotettu raha on aina jostain pois, vaikka sitä ei usein huomata.

Kun katovuosi oli ohi, ei kunta malttanut luopua saamastaan tulosta, vaan suuntasi rahaa muualle. Kunnantaloa laajennettiin, kylälle asennettiin katulamput ja kunta palkkasi uuden hemaisevan sihteerin. Kaikki tuntui menevän niinkuin pitikin ja ainoat kärsijät tuntuivat olevan Heikki ja Erkki, vaikka jostain syystä kylän vauraus ei enää kasvanutkaan entiseen tahtiin.

Varmistaakseen ravinnon kyläläisille kunta myös osti kylän maatilat ja palkkasi rengit viljelemään puolestaan maata. Koska rengeillä ei ollut mitään syytä ahkeroida, sillä he saivat tasaisen palkkansa sadosta riippumatta ei maatilojen tuottavuus kasvanut. Rengeillä ei myöskään ollut mitään syytä ottaa käyttöön Erkin uusinta puimakonetta, koska se olisi tietänyt potkuja joillekin, eikä siinä olisi mitään järkeä heidän kannaltaan.

Erkin puimakoneiden kysyntä laski ja hän joutui irtisanomaan työntekijöitä. Samoin kävi kyläkaupassa, jossa kauppa ei käynyt enää entiseen malliin. Kapakka kyllä kukoisti, koska kunta katsoi velvollisuudekseen maksaa työttömien kyläläisten oluet. Olisihan se ollut aivan epäinhimillistä jättää maksamatta.

Kylä alkoi pikkuhiljaa köyhtyä ja kurjistua. Kasvava työttömien määrä huolestutti kunnanisiä, jotka osoittivat syyttävällä sormellaan Heikkiä, Erkkiä, kauppiasta ja muita, jotka olivat irtisanoneet ihmisiä. Kylässä säädettiin laki, ettei enää ketään saisi irtisanoa, eikä palkkoja saisi laskea.

Heikki, Erkki Kauppias, parturi ja muut yrittäjät luonnollisesti vastustivat ajatusta. Eihän heidän ollut mieltä pitää ihmisiä töissä tappiolla. Kylän monet pienyrittäjät tekivät vetoomuksen, että kunta maksaisi heille tukea, sillä onhan heidät pakotettu pitämään ylimääräisiä ihmisiä töissä. Kunnanisät pitivät ajatusta oikeudenmukaisena, mutta rahat alkoivat taas olla vähissä.

Ei huolta, koska muissa kylissä kauppa yhä kävi ja puimurien, sekä sahojen vienti oli vielä tuottoisaa, saatettiin Erkin ja Heikin veroja nostaa. Olivathan he rikastuneet muiden kustannuksella. On jo aikakin, että he maksavat jotain yhteiskunnalle takaisin.

Heikki ja Erkki suostuivat jälleen pitkin hampain, sillä muihin kyliin suuntaunut kauppa vaurastutti heitä edelleen. Kansa hurrasi jälleen, sillä olivathan kunnanisät ratkaisseet itse luomansa työttömyysongelman.

Tämä ei kuitenkaan kansansuosiota tavoitteleville kunnanisille riittänyt. Eräs mummo valitti ettei saa nukutuksi, koska saha on yötä päivää päällä. Kunnanisät määräsivät, että Heikki saa pitää saahansa vain päivisin käynnissä, jolloin Heikin tuotanto puolittui. Tehdastyöläiset pitivät harmillisena sitä, että joku heistä joutui olemaan töissä joulunakin, jolloin kunnanisät käskivät Erkin sulkemaan puimuritehtaansa aina jouluksi.

Lisääntyneestä sääntelystä huolimatta Heikki ja Erkki pärjäsivät kohtalaisesti, kunnes naapurikylässä alettiin tuottamaan samanlaisia puimureita ja sahoja edullisemmin kuin he saattoivat tuottaa. Heidän myyntinsä alkoi laskea nopeasti. Erkki ja Heikki pyysivät, että olisivat voineet irtisanoa työntekijöitä ja toivoivat, että voisivat pitää tehtaansa ympärivuotisesti auki.

Saavutetuista eduista ei tietenkään tingitä, jolloin Erkin pitkäaikainen puimuritehdas meni konkurssiin. Samoin kävi Heikille, joka haikein mielin joutui sulkemaan tehtaansa ovet. Kylällä kasvoi työttömyys ja tyytymättömät ihmiset kerääntyivät kaduille. Kunnanisät osoittivat jälleen syyttävällä sormella Erkkiä ja Heikkiä, jotka olivat tämän työttömyyden aiheuttaneet erottamalla ihmiset töistään.

Soihduin ja talikoin aseistautunut väki hyökkäsi Erkin kartanolle, surmasi hänet ja ryösti hänen omaisuutensa. Heikki pääsi vaivoin pakoon raivostunutta väkijoukkoa. Kunnanisät lupasivat ruokkia jokaisen ja määräsivät ihmiset töihin pelloille ilman vaihtoehtoa. Myös Heikin ja Erkin tehtaat otettiin kunnan haltuun ja ihmiset painoivat pitkää päivää tehden huonolaatuisia ja vanhentuneita puimureita, joita saatiin satunnaisesti myytyä muutama edullisen hintansa vuoksi.

Kaikki elivät elämänsä onnettomina loppuun asti.