Miksi kannatan ydinvoimaa?

Nyt kun Fukushiman raunoilla pöly on hieman laskeutunut voinee ydinvoimastakin keskustella vähän vähemmällä kiihkolla. Ilman sen kummempia korulauseita ajattelin tuoda esille muutamia perusteita, miksi meidän kannattaa jatkossakin rakentaa ydinvoimaa.

Ensimmäinen on Jukka Relanderinkin blogissaan mainitsema tarve. Suunnitelmatalouden vastustajana pidän koko tarpeen käsitettä typeränä. Mikäli joku omilla rahoillaan haluaa rakentaa ja kokee voivansa myydä sähköä tuottavasti tulisi se hänelle sallia. Jos sähkö olisi vientituote, niin kyseessä olisi erinomainen rahasampo Suomeen.

Tämä ei tietenkään tyydytä niitä, joiden mielestä sähköä pitäisi tuottaa vain omiin tarpeisiin. Vuonna 2020 ennustetaan Suomen sähköntarpeen olevan 96,5 TWh. Ilman nyt luvan saaneita voimaloita joudumme jatkossakin ostamaan sähköä Venäjältä.

Nykyisellään Suomi tuo Venäjältä yhden ison ydinreaktorin kapasiteetin verran sähköä, joka on tuotettu samanlaisilla grafiittihidasteisilla reaktoreilla, jollainen suli käsiin Tshernobylissä. Lisää tuotantoa tarvitaan siis jo pelkkään omavaraisuuteen sähkössä.

Entä sitten kun olemme sähköntuotannon suhteen omavaraisia? Miksei kenenkään intresseissä tunnu olevan luopuminen fossiilisista polttoaineista? Suomen vuosittain tuottamasta 68 miljoonasta hiilidioksiditonnista tulee 30 miljoonaa sähkön ja lämmön tuotannosta. Lisäksi teollisuuden vaatima energia tuo 11 miljoonaa tonnia lisää hiilidioksidia.

Kaikki tuo kyettäisiin kattamaan muutamalla ydinvoimalalla. Itse asiassa 35 miljoonan hiilidioksiditonnin jälkeen olisi Suomi ns. hiilidioksidineutraali, kun maankäytön ja metsätalouden hiilidioksidinielut otetaan huomioon. Tästäkin olisi mahdollisuus vielä parantaa käyttämällä ydinvoimaa.

Kovasti kehutut ”uusiutuvat luonnonvarat” eivät tietenkään laskennallisesti lisää päästöjä, mutta käytännössä puiden polttaminen energiantuotantoon vapauttaa ilmaan hiilidioksidia, joka olisi muuten sitoutunut metsien hiilinieluun.

Muutaman lisäreaktorin rakentamalla voitaisiin myös palauttaa Suomen joet luonnontilaan. Voi vain kuvitella, millainen matkailuvaltti Suomelle olisi lohen nousu jokiin ilman kalaportaita ja vapaana virtaavat kosket, joita suomalaiset itsekin matkustavat katsomaan ja kokemaan napapiirin tuolle puolen

Nyt lukija varmaan puistelee päätään ja miettii, että eihän ydinvoima ole päästötöntä. Siitä tulee ydinjätettä ja ydinjäte on vaarallista.

Tosiasia on kuitenkin se, että ydinvoimaloiden jäte on ainoa päästö, jonka voi ottaa talteen. Siinä missä kiinteät polttoainesauvat säilytettynä kallioperässä voivat aivan äärettömän pienellä todennäköisyydellä aiheuttaa jotain, tappavat fossiilisten polttoaineiden ja puun polttamisen tuottamat pienhiukkaset jopa 1300 suomalaista – joka ikinen vuosi.

Hiilen poltosta vapautuu jatkuvasti säteileviä materiaaleja, pienhiukkasia ja raskasmetalleja. Hiilivoimala itse asiassa päästää ympäristöön satakertaisen määrän radioaktiivisuutta kuin ydinvoimala.

Euroopassa pienhiukkasten vuoksi kuolee joka vuosi arviolta jopa 300 000 ihmistä ennenaikaisesti. Tämä ei tunnu kiinnostavan ketään, sillä ydinvoiman teoreettista riskiä pidetään merkittävämpänä kuin todellisia kuolemantapauksia.

Osaako joku kertoa, miksi turvallisesti kallioperään varastoitu säteilevä aines on paha, mutta piipusta kansalaisten niskaan tuprutettu ei hetkauta kadunmiestä?

Mitä ydinjätteen loppusijoitukseen tulee, ei pitäisi unohtaa teknologian nopeaa kehittymistä. On totta, että nykyteknologialla jäte säteilee vielä tuhansien vuosien päästäkin, mutta kannattaa samalla muistaa, että koko ydinvoima on vasta muutamia kymmeniä vuosia vanha keksintö.

Reilut sata vuotta sitten oleskelimme vielä kynttilänvalossa. Teknologinen kehitys on ollut viimeisen vuosisadan aikana nopeampaa kuin koskaan. Nyt kehitellään jo täyttä päätä entistä parempia ns. neljännen sukupolven reaktoreita. Tästä sata vuotta eteenpäin on ydinjätteen käsittelyyn varmasti olemassa jo uusia keinoja, ja vaikkei olisikaan, niin suomalaisessa peruskalliossa oleva kiinteä polttoaine ei voi aiheuttaa vakavia ympäristöhaittoja kuin äärimmäisen vilkkaassa mielikuvituksessa.

Epäuskoinen vastustaja muistuttaa, että ydinvoima on vaarallinen energiantuotantomuoto. Riskialttiudesta kertovat konkreettista kieltään Harrisburgin, Tsernobylin ja Fukushiman ydinonnettomuudet.

Harrisburgin onnettomuuden uhriluku jäi pyöreään nollaan. Fukushima taas on erinomainen esimerkki ydinvoiman turvallisuudesta. Japanilaisten laiminlyömään, lähes puoli vuosisataa vanhaan laitokseen iski sekä yksi maailmanhistorian voimakkaimmista maanjäristyksistä, että suunnaton hyökyaalto. Silti uhriluku on edelleen nolla, eikä ympäristöön ole päässyt merkittävää määrää säteilevää materiaalia.

Tshernobylin onnettomuus taas oli yhdistelmä törkeää piittaamattomuutta ja rakenteellisesti vaarallista reaktorityyppiä. Vastaava onnettomuus ei ole edes teoreettisesti mahdollinen nykyaikaisessa ydinvoimalassa.

Teknologia kehittyy myös tälläkin saralla, ja vuonna 2020 rakennettava ydinvoimala on myös turvallisuudeltaan aivan eri planeetalta kuin 40 vuotta sitten rakennettu. Sijoituspaikkana Suomi, jossa Fukushiman kaltaiset luonnonilmiöt ovat mahdottomia on ydinvoimalle erinomainen.

Entäpä raha? Greenpeace tietää kertoa, että Olkiluoto 3:n kasvaneet kustannukset tulevat näkymään sähkön hinnassa. Toisaalta uusiutuvat energianlähteet tuovat työpaikkoja.

Ensinnäkin Olkiluoto 3:n viivästyksen ja ylimääräisten kustannusten maksajaksi joutuu rakennuttaja, eli ranskalainen Areva, jonka laiminlyönneistä myöhästelyt johtuvat. Käytännössä viivästykset joutuu maksamaan ranskalainen veronmaksaja – ei suomalainen sähkönkäyttäjä.

Toisekseen ydinvoima rakennetaan täysin yksityisellä rahalla, jolloin käyttäjä maksaa siitä vain sen sähkön hinnan, joka asiakkaalle on sama sähkön tuotantotavasta riippumatta. Kaikki tuotettu sähkö nimittäin menee iloisesti sekaisin sähköverkkoon.

Mitä uusiutuviin tulee, niin niiden tuotanto ei ole nykyisellään kannattavaa ilman veronmaksajien tukia. Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että tuulivoimassa maksat ensin sähkön hinnan, jonka lisäksi maksamistasi veroista tuetaan sähkön tuottajaa toisella mokomalla. Mielestäni siinä ei ole mitään järkeä.

Samoin uusiutuvien energianlähteiden tuottamat työpaikat ovat puhtaasti keinotekoisia. Veronmaksajien tuella perustetut työpaikat eivät ole millään tavalla aitoja työpaikkoja, koska ne vievät rahaa muualta taloudesta. Kyseessä on siis eräänlainen hölmöläisen peitonteko, jossa toisesta päästä leikataan ja liimataan toiseen niin, että peitto lyhenee joka kerta hieman.

Mikään ei tietenkään estä perustamasta uusiutuvia energianlähteitä kehittävää yritystä ja rahastamasta esimerkiksi hölmöjä saksalaisia. Näin on tehnyt esimerkiksi Oulussa vuonna 2000 perustettu Winwind.

Mutta onhan ydinvoimalle vaihtoehtoja, partasuinen aktivisti huudahtaa! On tuulivoimaa, geotermistä energiaa ja keskustankin kannattamaa uusiutuvaa puuta!

Tuulivoima on näistä ehkä uskottavin. Jotta voitaisiin tuottaa Olkiluodon nykyisten reaktoreiden teholla sähköä, eli reilut 1700 MW tarvittaisiin n. 3500 kahden megawatin tuulivoimalaa, koska tuulivoimalan vuosittainen hyötysuhde on niin huono. Tietysti koko roskalle pitää varata säätövoimaa siltä varalta, että koko maahan sattuu poutapäivä tai kireä pakkaspäivä.

Tuulivoiman käytännön kapasiteetti on pieni, eikä tuulivoimaa ole toistaiseksi kannattavaa rakentaa kuin veronmaksajien rahoilla ja päästökaupalla. Hauskasti tuulivoima vieläpä tuottaa elinkaarensa aikana enemmän suoria päästöjä kuin ydinvoima.

Geoterminen energia, jota esimerkiksi Islannista saadaan on välillä noussut esiin vaihtoehtona. Ajatuksena on siis porata kaksi reikää maahan niin syvälle, että ympäröivä kivi on 150 asteista. Toiseen valutetaan vettä, joka nousee toisesta höyrynä.

Valitettavasti (tai onneksi) Suomessa maaperä on sellaista, ettei tämä onnistu. Peruskalliomme on paksu ja viileä, toisin kuin esimerkiksi Islannissa, jossa maa on tuliperäistä.

Geotermistä energiaa ei pidä sekoittaa maalämpöön, jolla voidaan lämmittää taloja lämmittämällä vettä maaperän varastoimalla lämpöenergialla.

Keskustan esittämä bioenergian hyödyntäminen taas on ajatuksena ehkä vaarallisin. Ensinnäkin se edellyttää kovia tukia veronmaksajilta ollakseen kannattavaa. Toisekseen tuet vääristävät markkinoita ja voivat aiheuttaa vakaviakin ongelmia metsäteollisuudelle. Voi tulla kannattavammaksi polttaa puut taivaan tuuliin kuin tehdä niistä jotain hyödyllistä.

Pahimpana ongelmana on kuitenkin bionergian aiheuttama saasteiden lisääntyminen. Poltettaessa puusta ja muista vastaavista polttoaineista pääsee ilmaan pienhiukkasia, joiden vaarallisuudesta mainitsin aiemmin.

Kaiken lisäksi biologit ovat varoittaneet, että puuhakkeen kerääminen metsistä vahingoittaa puuston uusiutumista ja monimuotoisuutta. Maatuvan puuaineksen puuttuessa joudutaan metsiä lannoittamaan erikseen, mikä ei liene varsinainen ympäristöteko sekään.

Käytännössä tämä johtaisi siihen, että ensin sekoitetaan puumarkkinat tuilla, vahingoitetaan metsiä keräämällä hakkeet pois. Tämän jälkeen saastutetaan hengitysilma pienhiukkasilla ja lisätään hiilidioksidipäästöjä, jonka jälkeen joku keksii määrätä kaikille pakolliset pienhiukkassuodattimet. Lopputuloksena kärsineet metsät ja miljoonien lasku takan tai puulla lämmitettävän saunan omistajille.

Eräs potentiaalinen bioenergian raaka-aine voisi kuitenkin olla levä, jota voitaisiin kasvattaa myös täällä Suomessa. Levää voidaan vieläpä kasvattaa ympäristössä, jossa se ei vie resursseja esimerkiksi ruoantuotannolta. Sillä ei ydinvoimaa vielä korvata, mutta fossiilisista polttoaineista eroon pääsyssä se auttanee.

Hienoa jos jaksoit lukea loppuun asti. Tiedän, että tämäkin pitkä teksti meni taas harakoille, sillä tietyille ihmisille ydinvoiman vastustaminen on uskonnollisuutta lähentelevä asia, jossa järkiperusteilla ei ole sijaa. Toivottavasti se herätti kuitenkin edes hieman ajatuksia lukijassaan.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat