Sananvapaus ja Wikileaks

Yleisradioveteraani, nyttemmin vapaa yhteiskunnallinen keskustelija Petri Sarvamaa otti ”Wikileaks, Suomi ja sananvapaus” –kirjoituksessaan kantaa sananvapauteen perinteisen median näkökulmasta. Kirjoituksessa aasinsillan kautta yhdistettyyn Apusen aloitteseen en ota muuta kantaa kuin sen, että minunkin mielestäni median arvovalintojen tiedostaminen olisi aivan suotavaa. Haluaisinkin omasta puolestani avata hieman keskustelua sananvapauden ulottuvuuksista.

Sananvapaus on minulle osa ihmisen omistusoikeutta itseensä. Kun henkilö omistaa itsensä, hän omistaa myös omat ajatuksensa ja hänellä on täysi oikeus myös tuoda ne julki. Minulle sananvapaus siis edustaa ensisijaisesti mielipiteen vapautta. Ihmisellä tulisi olla täysi oikeus olla ihan mitä tahansa mieltä ja tuoda se julki.

Henkilön pitää saada tuoda julki myös epäsuosittuja ajatuksia. Jokaisella on oltava oikeus julistaa niin kommunistisia, fasistisia, rasistisia kuin nihilistiäkin aatteita ja ajatuksia. Niinsanotusti pahojen ajatusten kohdalla tulee halu puuttua tähän oikeuteen. Puhutaan vapauden mukanaan tuomasta vastuusta, jonka perusteella voitaisiin rajoittaa ihmisten mielipiteitä.

Mielipiteiden rajoittaminen vastuun nimissä ei ole oikeutettua, koska vastuu toteutuu jo sillä hetkellä kun mielipiteensä tuo julki. Vastakkaista mieltä olevilla on nimittäin tismalleen sama vapaus tuoda julki omat näkemyksensä jolloin esimerkiksi rasisti joutuu hyvin nopeasti vastuuseen ajatuksistaan. Järjestelmä on itseään korjaava eikä siihen tarvita valtion minkäänlaista väliintuloa.

Aiemmin kanavia ajatusten julkituonnille ei ole juuri ollut, sillä lehdetkin ovat olleet paikoin hyvin tarkkoja siitä, mitä mielipiteitä ne julkaisevat, mutta nyt Internetin myötä todellinen sananvapaus maailmassa on viimeinkin toteutumassa – huolimatta siitä, että valtiot ovat pyrkineet sitä rajoittamaan. Esimerkkinä suomalaisten niinsanottujen ”nettirasistien” oikeudenkäynnit ja tuomiot, jotka ovat täysin turhia. Viestin välittämistä se ei vaikeuta vaan ainoastaan tuo kyseisille henkilöille lisää julkisuutta ja marttyyrin maineen.

Sananvapaus on kuitenkin muutakin kuin pelkkä mielipiteenvapaus. Ihmisoikeuksien julistuksen kuin myös Suomen perustuslainkin mukaan sananvapauteen sisältyy oikeus hankkia, julkaista ja vastaanottaa tietoa. Kun kyse ei ole enää pelkistä mielipiteistä joista voi käydä avointa keskustelua tulee eteen uusia ongelmia ja vastuun merkitys korostuu.

Perinteinen toimitettu media on omalta osaltaan huolehtinut siitä, että vain valtion turvallisuuden kannalta julkinen tieto on päässyt esille. Valtioiden ohjaamasta sota-ajan propagandasta on lehdistönvapauden myötä tultu siihen, että julkinen tieto sisältää myös negatiivisia elementtejä, ja esimerkiksi Irakin sodasta tiedetään muutakin kuin Yhdysvaltain liittouman huikaisevat voitot sodassa terrorismia vastaan.

Lehdistö on kuitenkin vapaanakin kantanut vastuun siitä, ettei aidosti vahingollinen materiaali ole pääosin päässyt esille, vaan ainoastaan ”kenen tahansa” nähtävissä olevat tapahtumat on julkistettu mm. suorina reportaaseina sotatoimialueelta. Vallan vahtikoirana lehdistö on voinut toimia julkistamalla sellaista salaista tietoa, joka vahingoittaa yksittäisiä korruptoituneita poliitikkoja, muttei ole suoranainen riski valtion turvallisuudelle.

Nyt Wikileaks –palvelun myötä julkisuuteen on tullut myös sellaista tietoa, jota lehdistö ”satojen vuosien aikana kehittyneen sofistikoituneen vastuujärjestelmän” ansiosta ei luultavasti olisi julkistanut, vaikka media ympäri maailman onkin nyt herkuttellut uusimpien paljastusten parhailla paloilla. Monet ovat tuominneet Wikileaksin toiminnan, ja varoittaneet sen vaarantavan ihmishenkiä.

Petri Sarvamaa arvosteli blogissaan Wikileaksia vastuuttomuudesta ja epäili kommentissaan kyseisen kaltaisen vuodon itse asiassa vähentävän Yhdysvaltain avoimuutta. Sarvamaa kyseenalaisti myös Wikileaksin intressivapauden ja kysyi kuka päättää, mitkä dokumentit laitetaan eteenpäin ja mitä ei. Hän totesi, että ”Aina joku on tiedon haltija, ja tiedon käyttö tai sen käyttämättä jättäminen on vallankäyttöä”.

Olen miettinyt asiaa monelta kannalta ja tullut Sarvamaan kanssa oikeastaan päinvastaiseen lopputulokseen. Mielestäni Wikileaksin ja vastaavien palveluiden toiminta on muutamista kysymysmerkeistä huolimatta huomattavasti parempi asia kuin se, että kaikki tieto olisi edelleen perinteisen median käsissä. Wikileaks ei ole osoittanut ainakaan vielä korruptoitumista tiedon haltijana, kuten esimerkiksi kotimainen ”vapaa media”, joka kuten Sarvamaakin toteaa, ei nosta yhteiskunnallista keskustelua edes omista tekemisistään.

Wikileaks paljasti sinänsä arkaluontoista ja noloakin materiaalia diplomaattien viestien muodossa. Julkisuudessa on pelätty vuotojen vaikeuttavan diplomaattien työtä, mutta itse en pidä tätä mitenkään todennäköisenä, sillä kuten Petri Sarvamaakin toteaa, kaikkien valtioiden edustajat toimivat samalla tavoin kuin amerikkalaisdiplomaatit ovat toimineet. Tämän vuoksi valtioiden edustajat osaavat laittaa paljastukset oikeisiin mittasuhteisiin tietäessään toimivansa itse täysin samoin.

Sen sijaan, että kysyttäisiin onko Wikileaks hyvä vai paha julkistaessaan salaista tietoa pitäisi mielestäni kysyä voiko Yhdysvaltoihin luottaa. Osaavatko he pitää salaisuuden? Wikileaksin paljastus opettaa Yhdysvallat ja ehkä Suomenkin huolehtimaan paremmin omista salaiseksi luokiteltavista materiaaleistaan, eikä laita niitä potentiaalisesti miljoonien silmäparien nähtäville verkkoon. Tämän vuoksi voi jäädä paljastumatta jotain aidosti vaarallista, eikä muiden valtioiden vakoilukaan siitä ainakaan helpotu. Tulevia paljastuksia silmällä pitäen tämä voi olla huonokin asia, mutta ehkä aivan kaiken ei tarvitse olla täysin julkista. Paljastukset siis lisäävät valtioiden vastuuta siitä, miten ne hallitsevat tietoa.

Kun sivuutetaan tämä viimeisin paljastus tulisi huomioda myös se tosiasia, että Wikileaks on aiemmilla paljastuksillaan tuonut ilmi esimerkiksi useita ihmisoikeusrikkomuksia niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin. Ne kuuluvat ehdottomasti julkisuuteen ja kun valtiot oppivat, että kaikki niiden tekemiset voivat tulla julki niillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia tulevaisuudessa asiallisemmin. Paljastukset siis lisäävät valtioiden ja muiden julkisten toimijoiden vastuuta teoistaan.

Wikileaks lisää siis monella tasolla vastuuta yhteiskunnassa omalla ”vastuuttomuudellaan”. Mielestäni tämän tulisi jatkua myös tulevaisuudessa. Toivottavasti myös Suomesta saadaan tulevaisuudessa paljastuksia, sillä epäilemättä täälläkin paljon paljastettavaa olisi. Toisin kuin puoluetoverini Alexander Stubb, en pidä Wikileaks-ilmiötä vastenmielisenä, vaan erittäin tarpeellisena, joka omalta osaltaan auttaa pitämään valtioita varpaillaan.

Valtioiden hallinnot ovat olemassa vain kansalaistensa hyvän tahdon eleenä ja niiden tulisi muistaa asemansa kansan palvelijana. Siinä mielessä näen, että vallanpitäjien olisi hyvä aina pelätä kansaa. Ei henkilökohtaisella tasolla vaan toimiensa vuoksi. Toimimalla oikein ei sananvapautta tarvitse pelätä. Thomas Jeffersonin sanoin ”Miehellä, joka ei pelkää totuuksia, ei ole mitään pelättävää valheissa”.