Lisää vastuullista uhkapeliä

Vuonna 2007 arpajaislain muutosta selvittänyt Rahapelifoorumi tuli Veikkauksen entisen toimitusjohtajan Matti Ahteen johdolla siihen tulokseen, että nettipokeri on vaarallisen koukuttava ja tulisi rajoittaa, tai kieltää täysin. Rahapeliongelmaisten puhelimeen, Peluuriin tulleiden yhteydenottojen perusteella pääteltiin nettipokerin olevan toiseksi merkittävin peliriippuvuuden aiheuttaja.

Samana vuonna julkaistussa tiedotteessaan myös RAY paheksui nettipokeria peliksi, jossa ”muutamat rikastuvat tuhansien kustannuksella”. Suurista tappioista ja nettipokerin riippuvuutta aiheuttavasta luonteesta varoiteltiin. Rationaaliseen ja kansanterveyttä edistävään tyyliinsä valtio päätyi rajoittamaan uhkapelien markkinointia, paitsi tietenkin suomalaisten monopoliyhtiöiden osalta, ja RAY perusti oman vastuullisen pelimaailmansa.

Uuden nettijakelun RAY arvioi tuottavan ensimmäisenä vuonna 25 miljoonaa euroa. Pokerikirjailija Marko Erola kertoi MTV3:n haastattelussa, ettei RAY:n nettipokerista ole kilpailijaksi isojen rahojen peleille, mutta se voi houkutella uusia pelaajia kokeilemaan. Toisin sanoen toiminnallaan Raha-automaattiyhdistys ei houkuttele vanhoja pelaajia, jotka kisaavat mielummin ulkomaisilla pelisivustoilla, vaan lisää potentiaalisten ongelmapelaajien määrää Suomessa.

Julkisuudessa on puhuttu vain kansallisesta nettipokerista, vaikka se tulee todennäköisesti edustamaan vain pientä osaa nettijakelun tuotoista. Pokerin lisäksi RAY lanseeraa nimittäin myös nettikasinon, jossa tarjotaan vielä pokeriakin huomattavasti koukuttavampia pelejä, kuten nettiruletti ja nettiblackjack. Aiemmin näiden pelaaminen on ollut vähäisempää kuin pokerin, mutta eiköhän suomalaiset saada koukutettua niihinkin.

Suomalainen uhkapelipolitiikka on kovin lyhytnäköistä ja tekopyhää. Monopoleista on pidetty kiinni kynsin hampain, mikä tulee myöhemmin kostautumaan. Raha-automaattiyhdistys käyttää keräämiään rahoja kansanterveyden edistämiseen, mikä on aivan hyvä asia, muttei se liity millään tavalla itse ongelmaan, vaan on ainoastaan motiivi kyseisen organisaation toiminnalle.

Ongelmaksi muodostuu se, että ennen pitkää myös Suomen rahapelimarkkinat joudutaan avaamaan kilpailulle kunhan Euroopan Unionin lainsäädäntöä jälleen yhdenmukaistetaan myös tältä osin. Kaikessa organisatorisessa kankeudessaan valtion monopolit eivät voi valmistautua tähän muutokseen kilpailemalla myös ulkomailla. Tästä on esimerkkinä se, miten monta vuotta Raha-automaattiyhdistyksellä kesti avata oma nettipalvelunsa, ja miten käsittämättömän paljon siinä on ollut teknisiä ongelmia.

Mikäli Suomessa olisi aikanaan avattu silmiä ja valmistauduttu Internetin kautta toimivien kansainvälisten markkinoiden avaamiseen olisivat niin Veikkaus kuin Raha-automaatiyhdistyskin potentiaalisia toimijoita maailmalla. Ne voisivat kilpailla kansainvälisistä miljardeista ja kotouttaa huomattavasti enemmän rahaa suomalaiseen hyväntekeväisyyteen kuin mitä ne nyt tekevät. Nyt avattu RAY:n pelimaailma on avoinna ainoastaan suomalaisille. Pienen pelaajamääränsä vuoksi se tulee auttamatta jäämään altavastaajaksi kun kilpailu maailmalta avataan täysin.

Suomen tulisi vapauttaa rahapelimarkkinansa hallitusti kilpailulle nyt kun sen vielä voi itsenäisesti tehdä, eikä vapautusta säännellä unionin tasolta. Lainsäädäntö, sekä Veikkauksen ja Raha-automaattiyhdistyksen organisaatio tulee kehittää sellaiseksi, että ne pystyvät kilpailemaan kansainvälisesti. Muuten ne kaatuvat ennen pitkää. Tämän jälkeen tulee luoda lisenssijärjestelmä, joka mahdollistaa myös muiden toimijoiden maahantulon niin että niiden tuotoista Suomessa voidaan kerätä veroja. Ainoastaan näin toimimalla voidaan välttyä tulevalta romahdukselta kansanterveyteen ohjattavien tuottojen osalta.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat