Polkuhinnat lisäävät hyvinvointia

Luin Ilta-Sanomien jutun 15-vuotiaasta Joel Hietalasta, joka myy palveluitaan verkossa viiden dollarin hintaan. Joelin käyttämä sivusto, Fiverr on ehkä hieman kieli poskessa tehty markkinapaikka, jossa ihmiset voivat tarjota kaikenlaisia palveluksia vitosella. Joku voi laulaa sinulle synttärionnittelut, toinen piirtää hauskan kuvan, Joel sävelsi mainostunnarin jollekin espanjalaiselle mattokaupalle.

Mielestäni Joelin tapauksessa kyseessä on varsin hauska tapa kotona asuvan tienata taskurahaa, tai miksei enemmänkin ja etenkin kokemusta. Erityisen hienoa Fiverrin kaltaisissa palvelussa on, että kuka tahansa, mistä päin maailmaa tahansa voi rekisteröityä tarjoamaan palveluksiaan maailmalle. Globalisaatiota parhaimmillaan.

Aidon markkinatalouden hengessä sekä myyjä että ostaja hyötyvät tehdyistä kaupoista. Myyjä tienaa haluamansa määrän rahaa, ostaja saattaa saada jotain tarvitsemaansa hyvinkin edullisesti. Fiverrin kaltaisten palvelujen myötä uskon, että myös perinteisesti huonosti työllistyvät taiteilijat ja humanistit voivat tienata rehellisesti leipänsä ilman veronmaksajia – mikäli ovat hyviä.

Aidon suomalaisuuden hengessä useiden ihmisten kommentit Joelin oma-alotteisuudesta ja ahkeruudesta olivat kuitenkin täysin ala-arvoisia. Palkkion pienuudelle naureskeltiin, on tyhmä, joka liikauttaa eväänsä noin halvalla, toisaalta poika polkee hintoja ammatti-ihmisten ”kustannuksella”.

Eräs kommentti oli tällainen: ”Ihmiset jotka tekevät näin halvalla töitä (varsinkin nuoret) eivät ymmärrä millaista hallaa he tekevät ihmiskunnalle. Lähes ilmaiseksi tehdyt työt kun lisääntyvät niin samalla työttömyys lisääntyy”.

Hallaa on pelkästään ulkona. Halvalla työtä tekevien myötä yhteiskunnan tuottavuus ja yleinen hyvinvointi kasvavat.

Mikäli teinit voivat tuottaa mainosmusiikkia puoli-ilmaiseksi, tuotetun ja mainoksissa käytetyn musiikin absoluuttinen määrä lisääntyy ja keskihinta laskee. Samalla kuitenkin hyvä, vakiintunut huippusäveltäjä, kuten Ari Pulkkinen voi pyytää teoksistaan kovaa hintaa ja saada sen.

Tätä voi verrata mihin tahansa hyödykkeeseen. Kun alalle pääsyn kynnys on matala, kilpailu lisääntyy, tuotetun hyödykkeen määrä lisääntyy ja keskihinta laskee, jolloin yhä useammalla on varaa tähän tuotteeseen. Yleinen hyvinvointi lisääntyy ja esimerkiksi voi ottaa vaikka matkapuhelimet, joita ei ennen ollut juuri kenelläkään. Nyt on kaikilla, ja silti myös kalliit huippumallit tekevät kauppansa.

Väliinputoajia ovat ne, jotka eivät suostu tekemään edullisesti eivätkä ole riittävän hyviä pyytääkseen enempää. Heidän kannattaa suosiolla tehdä jotain muuta, kyseessä on samanlainen turhake kuin kyntöhevonen tämän päivän maatilalla. Jos ei kykene tienaamaan leipäänsä valitsemallaan alalla, kannattaa vaihtaa alaa.

Suomalaisista on tullut perseellään istujia ja valittajia. Eväkään ei liikahda, ellei tarpeeksi rahaa lyödä tiskiin. Siinä missä teini-ikäinen IKEA:n perustaja Ingvar Kamprad aloitti liiketoimintansa myymällä tulitikkuja naapureilleen, tuntuu suomalainen pitävän suorastaan loukkauksena ajatusta pohjalta aloittamisesta. Mikäli viimeiset 20 vuotta koulun penkkiä kuluttaneelle tusinamaisterille ei löydykään mieleistä päällikönvirkaa mukavalla ja vakaalla kk-palkalla, yhteiskunnassa on hänen mielestään jotain vialla.

Joelin kaltaiset oma-aloitteiset ja vähään tyytyvät ihmiset ovat niitä, jotka elämässä usein pärjäävät. Sellaisia Suomeen tarvitaan enemmän. Työkykyiset ihmiset, jotka olettavat olevansa automaattisesti oikeutettuja saamaan yhtään mitään ilman omaa panostamista, voivat minun puolestani imeä parsaa kortistossa.