Henri HeikkinenMonikulttuurisuus on rikkaus lienee yksi 2000 –luvun kuluneimmista ja samalla myös väärinymmärretyimmistä tai väärinkäytetyimmistä fraaseista. Monikulttuurisuus voi täysin kiistatta olla rikkaus, mutta mielestäni se, miten ideologiaa Suomessa edistetään on tyhmää, epäloogista ja varsin itsekästä.
Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys kuuluvat olennaisesti liberalismiin, sillä vapaalla ihmisellä on täysi vapaus valita, millainen hänen henkilökohtainen kulttuurinsa on. Hän voi ottaa selvää erilaisista asioista, tavoista ja käytännöistä ympäri maailman ja valita niistä itselleen sopivimmat.
Monikulttuurisuuden ansiosta meillä suomalaisilla on mahdollisuus juoda saksalaista olutta, syödä italialaista pizzaa, katsoa amerikkalaisia elokuvia ja lukea japanilaisia sarjakuvia. Toisaalta monikulttuurisuuden ansiosta kiinalaiset naiset eivät enää sido jalkojaan, homoseksuaalien oikeudet maailmalla lisääntyvät ja Intian kastijärjestelmä murtuu. Kaikki tämä on mielestäni rikkautta.
Monikulttuurisuus on siis rikkautta, silloin kun se tarkoittaa ihmisten mahdollisuutta ottaa asioista selvää ja vapaasti valita oman tapansa olla ja elää. Tällainen monikulttuurisuus on luonnollista ja toteutuu vapaassa yhteiskunnassa, jossa kulttuurien kehitykseen ei pyritä vaikuttamaan ulkoapäin. Tässä ei ole mitään uutta, vaan tämä on juuri sitä monikulttuurisuutta, jossa olemme eläneet jo pitkään, paljon ennen nykyistä maahanmuuttokysymystä ja koko monikulttuurisuuden käsitteen keksimistä.
Monikulttuurisuudesta puhuttaessa täytyy kuitenkin ymmärtää, etteivät kaikki kulttuurit yksinkertaisesti ole yhtä hyviä ja kehittyneitä. Vapaassa yhteiskunnassa hyvät käytännöt omaksutaan ja huonot hylätään. Alkukantaisempia kulttuureja leimaa pitkään jatkunut autoritäärinen hallinto, ja esimerkiksi islamin vastenmieliset piirteet ovat mahdollisia vain sen vuoksi, ettei heillä koskaan ole ollut vapaata valtiota, jossa yhteiskunta olisi saanut vapaasti kehittyä.
Parasta monikulttuurisuutta onkin se, että ihminen muuttaessaan suljetusta, köyhästä ja väkivaltaisesta valtiosta vapaaseen yhteiskuntaan omaksuu sen demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen ja vapaamman arvomaailman. Samalla henkilö voi luonnollisesti säilyttää ne oman kulttuurinsa ominaispiirteet, jotka eivät ole ristiriidassa kohdemaan kanssa. Näin voimme nauttia täällä Suomessa syyrialaisesta laatumusiikista, mutta meidän ei tarvitse kärsiä Syyrian ihmisoikeusrikkomuksista.
Suomessa tämä mielestäni aivan hyvä monikulttuurisuuden käsite on kuitenkin saatu pilattua aivan täysin, ja koko sanasta on ymmärrettävästä syystä tullut lähes kirosanaan verrattava käsite varsin monelle. Ensimmäinen ongelma tulee siitä, että monikulttuurisuuden varjolla halutaan erilaisille ryhmille antaa vapauksia toimia omien pelisääntöjensä mukaan piittaamatta länsimaisista tasa-arvon, vapauden, ja oikeusvaltion periaatteista. Tämä sekä haittaa maahantulijoiden integroitumista että lisää ristiriitoja eri ryhmien välillä. Pitkällä tähtäimellä tämä tarkoittaa, ystäväni Wille Rydmanin sanoin ”kaiken yhteiskunnalliseksi järjestykseksi kuvattavan katoamista”.
Toisekseen erilaisilla monikulttuurisuushankkeilla ja vähemmistökulttuurien tukemisella tosiasiallisesti estetään luonnollista kulttuurien omaksumista ja hidastetaan kulttuurien evoluutiota. Tässä on taustalla ajatus siitä, että jokainen kulttuuri on arvokas itsessään, ja se tulisi pyrkiä säilyttämään.
Tämä on mielestäni itsekäs ja rasistinen ajatus. Muut ihmiset ja kulttuurit eivät ole olemassa sen vuoksi, että suvaitsevainen suomalainen voi kokea pittoreskeja kulttuurillisia elämyksiä ja etnistä värinää. Heillä on sama oikeus kuin meillä kehittää kulttuuriaan ja parantaa sitä ajan myötä.
Suvaitsevaisuuden nimissä harjoitetulla paapomisella on saatu betonoitua maahamme romanikulttuuri, jonka edustajilla on suuri syrjäytymisriski ja nyt monikulttuurisuuden nimissä halutaan museoida kulttuureja, joita toisaalla paheksutaan perustavanlaatuisista ihmisoikeusrikkomuksista.
Perulaista Mario Vargas Llosaa vapaasti mukaillen totean, että eri kulttuureita ei mielestäni saa suojella byrokraattien avustuksella eikä niitä saa eristää terveeltä vuorovaikutukselta. Niiden tulee elää avoimuudessa ja olla alttiina jatkuvalle vertailulle muihin kulttuureihin voidakseen kehittyä ja sopeutua muuttuvaan maailmaan. Muualta tulleiden sopeutumista ei edistä omien perinteidemme piilottaminen loukkaamisen pelossa. Se juuri rajoittaa mahdollisuuksia tulla tutuksi suomalaisten ja suomalaisuuden kanssa.
Kaikki julkiset monikulttuurisuushankkeet tulisi lopettaa ja antaa ihmisten itse sopeutua ympäröivään maailmaan. Jos sen sijaan, että meille kerrotaan millainen kulttuuri maahanmuuttajilla on, keskityttäisiin kertomaan maahanmuuttajille niistä kaikista mahdollisista tavoista elää omaa elämäänsä ilman kenenkään painostusta, olisi kotoutuminenkin paljon sujuvampaa.
Kommentoi