Unohdetaan tuloerot, keskitytään köyhyyden poistoon

Aina välillä, yleensä juuri vaalien alla, löytyy joku, joka alkaa kouhkata tuloeroista. Tämän jälkeen tuhannet karvaiset kämmenet läpsyvät yhteen ja kuorossa moititaan ”uusliberaaleja porvareita” tuloerojen kasvattamisesta. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät ja vähävaraisimmat lapsiperheet kärsivät. Brasilia on maa, jossa on kenties maailman suurimmat tuloerot, ja jonka kaltaiseen tilanteeseen joutumisella myös Suomalaisia on peloteltu.

Todellisuudessahan tuloerot ovat Suomessa pienentyneet, mutta se on ohitettu ”tilastoharhana”, koska ainoastaan suurituloisten tulot ovat vähentyneet. Samalla menetelmällä esitetty tulonjakojeesustelu on tietysti aivan OK silloin, kun tuloerot ovat kasvussa. Jostain syystä tilastollinen tarkastelutapa kelpaa vain niissä tapauksissa, kun sillä saadaan kateuspolitikoinnin kannalta oikeita tuloksia.

Minä kerron salaisuuden. Tuloerot eivät ole ongelma, köyhyys on. Tuloerot yhteiskunnallisena ilmiönä eivät vaikuta yksilötasolla keneenkään millään tavalla. Köyhyys sitä vastoin vaikuttaa. Jos joku ei selviä ihmisarvoiseen elämään riittävien tarpeiden hankinnasta, hän on köyhä. Se, että tilastoissa esimerkiksi rikkain neljännes tienaa suhteessa köyhimpään neljännekseen tänä vuonna hieman enemmän kuin viime vuonna, ei kerro siitä, että köyhimpien asema olisi huomattavasti kurjistunut. Tuloeroja sinänsä voi pitää todellisena ongelmana vain sellainen, joka tuntee kärsimystä naapurin saadessa palkankorotuksen.

Tuloerojen täydellinen tasaaminen on ensinnäkin täysin mahdoton tavoite, johon pääsemiseksi jokaisen veroprosentin pitäisi olla sata. Toisin sanoen maa, jossa ei ole juurikaan tuloeroja on maa, jossa menestyminen ei ole mahdollista. Brasilian kaltaiseen tilanteeseen joutuminen taas vaatisi sitä, että suuri joukko ihmisiä jäisi vaille minkäänlaista toimeentuloa, mikä Suomessa on estetty sosiaaliturvalla.

Suomessa pitäisi unohtaa se, mitä tilastojen yläpää tienaa ja keskittyä siihen, miten kaikkein pienituloisimpien ongelmat voitaisiin ratkaista. Mitä enemmän tuloja haitarin yläpää pystyy tuottamaan, sitä enemmän verovaroja syntyy jaettavaksi pienituloisimmille tulonsiirtojen kautta.

Tuloerot ovat täysin luonnollinen seuraus siitä, että ihmiset suosivat valinnoissaan erilaisia asioita. Tuloerojen hätäiset tasaamisyritykset aiheuttavat vain sen, että yhä useampi jää työelämän ulkopuolelle ja yhteiskunta toimii huonommin. Kun Suomessa perinteisesti lähdetään siitä, että jokaisesta työstä pitäisi saada sellaista palkkaa, jolla tulee toimeen ilman tukia, työn hinta nostetaan niin korkealle, että tuottamattomin osa jää täysin yhteiskunnan ulkopuolelle.

Tällä tavalla syntynyt työn alikysyntä on suoraa seurausta harjoitetusta sosiaalidemokraattisesta politiikasta eikä mistään muusta. Kaikkein heikoimmin työllistyvät on nykymallilla pysyvästi hinnoiteltu työmarkkinoiden ulkopuolelle. Heillä ei ole todellista mahdollisuutta edes yrittää omin neuvoin pois köyhyydestä. Sen on saanut aikaan juuri tarveharkintainen sosiaaliturva, jossa ihminen nöyryytetään hallinnon alamaiseksi ja koko hänen elämänsä vaaditaan leviteltäväksi sosiaalitantan työpöydälle ennen kuin ruokarahaa tippuu.

Suomeen pitäisi tuoda perustulomalli, joka tarjoaisi perustoimeentulon kaikkein pienituloisimmille ja mahdollistaisi portaattoman ansiolisän työtä tekemällä – myös sellaista työtä, jolla ei tule toimeen ilman maksettua perustuloa. Ihminen, joka nyt on työelämän ulkopuolella, voisi saada paremman toimeentulon toimimalla esimerkiksi osa-aikaisena kaupan kiireapulaisena, huoltamoapulaisena tai vesakon raivaajana sen sijaan, että hän syrjäytyy kotiinsa, koska ei löydä kokoaikaista työtä.

Köyhyyden poistaminen Suomesta on mahdollista, mutta vain siirtämällä huomio tuloeroista ja muista tilastoleikeistä todelliseen köyhyyteen.