Tommi Uschanov kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissa Itävallasta talouden mallimaana. Eurosta, vahvasta ay-liikkeestä, korkeista veroista ja lyhyistä työurista huolimatta Itävallan tilastoitu työttömyys on EU:n alhaisin, eikä Itävallan ihmettä ”näytä voivan selittää mikään, mitä Suomen julkisessa keskustelussa tarjotaan lääkkeeksi talousvaivoihin”.
Uschanovin tulkinnan mukaan tärkein selitys ”Itävallan ihmeelle” on ollut velkavetoinen talouselvytys. Toisin sanoen, valtio voi elää muuten kuin pellossa, kunhan heikon ”suhdanteen” aikana käytetään rahaa ”mahdollisimman elvyttävästi”. Näinköhän Suomenkin kannattaisi toimia?
Diktaattoreista, säveltäjistä ja kellari-isistä tunnettu Itävalta ja sen talous noin yleisesti on jokseenkin verrattavissa Suomeen. Vakaat olot, verrattain vapaa talous ja muut luonnolliset edellytykset mahdollistavat taloudellisen hyvinvoinnin, jota sitten iilimadon lailla verotetaan.
Taloudella on tapana kasvaa, ellei sitä valtion toimin erikseen kuristeta. Yhteiskunta pyörii Itävallassa, kuten meilläkin julkisen sektorin toiminnasta huolimatta. Oleellisin ero Suomen ja Itävallan välillä Uschanovin väittämän kannalta on työllisyys. Mitä ”elvyttävää” Itävallassa on tehty nuorison työllistämiseksi?
Keskeinen Itävallan matalan nuorisotyöttömyyden selittäjä on maan kisällijärjestelmä. Jopa 40% nuorista menee suoraan peruskoulun jälkeen ”oppisopimuksella” kolmeksi tai neljäksi vuodeksi töihin ja saa muutaman satasen kuussa palkkaa samalla kun oppii työelämän taidot. Valtio maksaa vieläpä osan palkasta. Toisin sanoen, yritykset saavat nuorista halpatyövoimaa itselleen.
Yleisesti tätä kisällijärjestelmää pidetään keskeisenä syynä nuorten matalalle työttömyydelle Itävallassa. Samanlainen järjestelmä ja nuorten yleinen työehtojen ”polkeminen” varmasti vähentäisi Suomen nuorisotyöttömyyttä radikaalisti. Täällä se ei vain ole mahdollista isollakaan elvytyksellä. Kun Suomessa yritettiin ehdottaa nuorten lievää palkka-alea, älähti ay-liike välittömästi vastaan.
Ay-liikkeestä puheenollen, Uschanov sanoo Itävallan työmarkkinoita jäykiksi. Minulla ei ole mahdollisuutta perehtyä tarkemmin Itävallan lainsäädäntöön, mutta taloudellisen vapauden indeksin mukaan Itävalta on työvoiman osalta hyvin paljon vapaampi kuin Suomi. Itävallan indeksi 80.4 on erittäin hyvä (maailman keskiarvo 60.6).
Vertailun vuoksi Suomen vastaava luku on 45.3, joka sijoittaa Suomen työmarkkinat Etiopian ja Angolan väliin. Indeksi kuvaa siis työmarkkinoihin kohdistuvan sääntelyn määrää, liittyen mm palkkoihin, irtisanomisiin, työaikoihin jne. Tälläkin voi olla oma vaikutuksensa ”Itävallan ihmeeseen”, samoin kuin Suomen tilanteeseen.
Mitä tulee Itävallan yleiseen työttömyyteen, niin todellinen tilanne sielläkään ei ole sen ihmeempi kuin muissa vastaavissa maissa. Työttömyys korreloi siellä yleisen taloustilanteen kanssa ja on hieman parempi kuin Suomessa, mikä ei vaadi ihmeitä. Aivan samalla tavoin kuin muualla, myös Itävallassa on tempputyöllistäminen, työkkärin kurssit ja erilaiset hankkeet on valjastettu siivoamaan tilastoja. On nuorisotakuuta ja sen sellaista, jolla ihmiset saadaan puuhastelemaan.
Onhan Itävallassa toki elvytettykin. Talous näyttää paperilla paremmalta kun valtio rahoittaa suuria projekteja, vippaa sata miljardia pankeille lainattavaksi eteenpäin ja levittelee rahaa ympäriinsä. Lyhyellä tähtäimellä varsin tehokkaalta näyttävää toimintaa. Pitkällä tähtäimellä myös Itävalta tulee kärsimään ja potentiaalisesti kaatumaan samaan suohon kuin Suomi – talous ei riitä kannattelemaan ylipöhöttynyttä julkista sektoria.
Talouden elvytys on monella tapaa houkuttelevaa. Se antaa järkeenkäyvän keinon selvitä ”väliaikaisista” ongelmista. Vipataan vähän, saadaan talous käyntiin ja seuraavasta noususta maksetaan vippi pois. Valitettavasti elvytys toimii niin vain kaikkivoipaisuudestaan huumaantuneiden poliitikkojen ja ekonomistien suuruudenhulluissa unelmissa.
Elvytys vie resursseja muualta taloudesta, pahentaa inflaatiota, ei tuo kestävää kasvua ja lisää valtion velkaa tarpeettomasti. Kaiken lisäksi velalla tehty puuhastelu mahdollistaa rakennemuutosten lykkäystä, jolloin varsinaiset pitkän tähtäimen ongelmat vain kasaantuvat. Elvytys on kuin taivaan lahja poliitikoille, koska voi luvata äänestäjille mitä tahansa ja rahoittaa sen velalla. Laskuakaan ei tarvitse olla itse maksamassa, vaan se jää seuraavien hallitusten murheeksi.
Länsimaiden ja korostuneesti Suomen ongelma on poliitikkojen niin sanottu munattomuus. Ei uskalleta tehdä vaikeita talouspoliittisia ja rakenteellisia ratkaisuja, joista tulee lyhytaikaista vahinkoa. Sen sijaan pidetään kynsin ja hampain kiinni status quo:sta ja toivotaan, että talous kasvaisi omia aikojaan pelastaen meidät pälkähästä. Ei se pelasta.
