Nalle, köyhien paras ystävä

Björn Wahlroos toi valtiolle taas yhden jättipotin. Sampo esittää maksavansa osinkoa 1,95 euroa osakkeelta, jolloin suuromistaja Wahlroos kuittaa 22,9 miljoonan euron osingot Sammosta ja maksaa siitä reilut 6,9 miljoonaa euroa veroja. Tämän lisäksi valtion sijoitusyhtiö Solidium kääräisee osingoista mukavan 130 miljoonan euron potin, joka lienee noin kolmannes kaikista Solidiumin saamista osinkotuotoista. Mukavia ”miljoonabonuksia” Walhroos on…

Romanit lumihommissa

Luin äskettäin Helsingin Sanomista artikkelin romanialaisista, jotka ”pelastivat lumenluontiyrittäjän”. Kiinteistöhuoltaja Olli Toivonen saa vuokrafirman kautta palkattua ryhmän maahanmuuttajia lapioimaan lunta aina tarpeen mukaan, usein hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Yrittäjä on tilanteeseen äärimmäisen tyytyväinen. ”Ennen oli valtava ongelma lumitöiden kanssa. Mistään ei ollut löytyä työntekijöitä. Nyt soitan Mariukselle ja hän kokoaa hetkessä sen määrän miehiä kuin sinä…

2015 lähtee lonkero suolesta

Irvokkaasti hyvinvointivaltioksi kutsuttu ja varmasti vilpittömin tarkoitusperin rakennettu, mutta jo kauan sitten luojansa käsistä karannut hirvitys työntää lonkeronsa syvälle jokaisen suoleen heti kohdusta saakka ja pitää ne siellä hautaan asti. Pelkästään poskia yhteen puristamalla ei imukuppi irtoa, eikä poliittisestakaan vaikuttamisesta tunnu olevan apua – pikemminkin päinvastoin, kun puolueet kuorossa laulavat rektaalilonkeron ihanuutta. Miksipä eivät laulaisi,…

Koiran perseeseen ilmestyi Jeesus

Verkossa leviää uutinen OECD:n analyysistä, jonka mukaan tuloerojen kasvu hidastaa merkittävästi talouskasvua. Jos analyysin viitsii lukaista läpi, näkee sen hyvin nopeasti olevan parin tohtorismiehen mielipidekirjoitus, jossa looginen pohja on vähän sama kuin laskisi, että kun otan pois kaksi lippalakkia, saan viisi omenaa lisää. Analyysin metodologiasta ei sen kummemmin kerrota, varmaan siitä syystä, että se on vedetty tutkijoiden…

Suomi on paska maa

”Suomi on paska maa, täällä on kaikki ihan perseestä”. Kummeli -elokuvasta lainattu kommentti tiivistänee blogini sisällön yhteen virkkeeseen. Enemmän tai vähemmän aktiivisesti olen soittanut samaa levyä ainakin viimeiset kuusi vuotta ja koostanut aiheesta kirjankin. Mutta ei se ole sitä. Ei Suomi ole paska maa. Suomi on yksi maailman parhaista maista niin luonnon, kulttuurin kuin ihmistenkin…

Vartija ei ole vihollinen

Sosiaalisessa mediassa levisi hiljattain video pariskunnan kiinniottotilanteesta Itiksessä, josta myös ainakin Iltalehti uutisoi. Videolla vartijat pitävät miestä aloillaan ja nainen huutaa ja riehuu kuin vietävä. Iltalehden uutisessa haastatellaan videon ladannutta naista, esitellään pariskunnan ruhjeita ja näytetään pätkä itse videosta. Jostain syystä Iltalehden sivuille ladattua pätkää on leikattu sen verran, että alkuperäisellä videolla kuuluva sivustakatsojan ”Itsehän…

Työmarkkinajärjestöjen valtiopetos

Moni varmaan muistaa millaisen myrskyn entinen pääministeri Matti Vanhanen nosti vuonna 2009 keksittyään ”Rukan keväisillä hangilla” ajatuksen eläkeiän nostosta. Ajatus ei tietenkään syntynyt päähänpistona hiihtoretkellä, vaan perusteellisen harkinnan tuloksena. Vanhanen lähinnä otti vastuun riidasta itselleen, kuten vastuullisen valtionpäämiehen kuuluu. Kyseessä oli ensimmäinen – ja ilmeisesti myös viimeinen kerta sitten 1950-luvun, kun hallitus on yrittänyt tehdä…

Erään syrjäytyneen tarina

Ylen uutisoitua taas kerran mielenterveysongelmaisista nuorista aikuisista, halusi eräs pitkäaikainen ystäväni kertoa oman tarinansa, joka ehkä omalta osaltaan avaa syrjäytyneen nuoren elämää ja ehkä myös antaa hieman toivoa. Toisin kuin moni ehkä kuvittelee, myös meillä nuorilla, kauniilla ja äärimmäisen menestyvillä kokoomusnuorilla on ihan tavallisia ystäviä, joista kaikilla ei ole aina mennyt niin kuin Strömsössä. ***…

Minne yhteisöllisyys katosi?

Suomessa on viime aikoina noussut esiin huoli yhteisöllisyyden puutteesta. Tampereen yliopiston dosentti Pirjo Jukarainen kertoo, että nuorilta puuttuu kokemus yhteenkuuluvuudesta ja yhteisöllisyydestä. Masentuneisuuden kasvu, syrjäytyminen, ilkivalta ja häiriökäyttäytyminen ovat Jukaraisen mukaan yhteisöllisyyden puuttumisen oireita. Filosofian tohtori Frank Martela kirjoittaa blogissaan, että ”moraalin heikkeneminen yksilöiden elämässä on myös suora seuraus yhteisöllisyyden heikkenemisestä. Ne välittävät yhteisöt ja…

Niin monta mielipidettä kuin ihmistäkin

Ihminen on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen heimoeläin, jonka maailma perustuu vastakkainasetteluun ja saaliinjakoon. Niin älykkäitä ja rationaalisia kuin muka olemme, kaikkea moraalista toimintaa ja ajattelua viime kädessä ohjailevat satojen miljoonien vuosien aikana kehittyneet vaistot. Vastakkainasettelua puhtaimmillaan edustavat taivas ja helvetti, mutta viime kädessä myös kaikki muut mielipiteet ja päätökset joita muodostamme. Binäärinen maailma ulottuu myös sinne,…

Hyvinvointivaltion innovaatiot

Demarien varapuheenjohtaja Sanna Marin ja tuore kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) keskustelivat konservatismista ja liberalismista viime keskiviikon A-studiossa. Lepomäen mukaan hyvinvointivaltio ei ole luonut yhtään innovaatiota, mutta Marin muistutti napakasti äitiyspakkauksen ja kouluruoan olemassaolosta. Marin oli tässä osittain oikeassa. Hyvinvointivaltio luonut paljon innovaatioita, joskaan ei varsinaisesti siinä mielessä kuin demarit ajattelevat. Määritelmällisesti innovaatio tarkoittaa jotain uutta…

Kokoomuslaisten vieraantuminen köyhyydestä

Talouspolitiikasta keskusteleminen on kokoomuslaisen näkökulmasta vähän kuin yrittäisi lapsille kaupassa perustella, miksei isi nyt voi ostaa kaikkia pelejä, leluja ja Pokemon-kortteja, jotka on pakko saada. Nuorimmainen itkee, keskimmäinen haukkuu kakkapääksi ja vanhin nokkelana muistuttaa, että onhan isillä Visa-kortti, jolla voi ostaa kaikkea. Kaikkien mielestä isi on lastensa elämästä vieraantunut, joka ei ymmärrä ”todellisuutta”. Tosiasioiden tunnustaminen…