Big in Japan

Blogissa on ollut hieman hiljaista, koska tulin vastikään viikon kestäneeltä Japaninmatkalta, jolle lähdin heti vaalien jälkeen. Kävin Fukushimassa kuten lupasin (kaupungissa, en ydinvoimalassa), joten kyseessä lienee kaikkien aikojen ensimmäinen heti vaalien jälkeen toteutunut ”vaalilupaus” – vieläpä ehdokkaalta, joka ei edes päässyt läpi.

Valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen kaikille niille, jotka ovat odottaneet jotain mullistavaa raporttia. Pyydän vilpittömästi anteeksi sen vuoksi.

Syy raportin puutteelle on ilmeinen. Ensinnäkin koko Japanin matka oli aivan tyhmä hetken päähänpisto, joka tuli toimittajan yllyttämänä. ”Jos siellä Japanissa on kerran niin turvallista, mikset mene sinne itse”, minulle sanottiin, ja minähän tartuin täkyyn. Enemmän siis pottuilua päin ydinvoimahysteerikkojen naamaa kuin mitään muuta.

Minussa ei vain ollut riittävästi miestä myöntääkseni, että koko ajatus on täysin älyvapaa, varsinkaan enää sen jälkeen, kun media tarttui täkyyn.

Toiseksi matka oli lyhyt ja heti vaalien jälkeen. En ehtinyt valmistautua matkaan käytännössä ollenkaan hektisen vaalikamppailun aikana. Suoraan sanottuna myös vaalien lopputulos vaikutti innokkuuteeni tehdä mitään muuta kuin nollata pollaa. Yritimme vuokrata autoa Fukushimassa, jolla olisimme käyneet tutkimassa ympäristöä, mutta valitettavasti kaikki vuokraamot olivat tyhjillään.

Kolmanneksi, asia on niin täysin loppuun kaluttu kaikissa maailman medioissa, ja esimerkiksi Discovery Channel on tehnyt dokumenttia asiasta. En ihan niin todellisuudesta vieraantunut ole, että kuvittelisin heitä pyöritteleväni jumalaisilla tiedoillani.

Ilokseni joudun tuottamaan pettymyksen myös niille lukuisille idiooteille, jotka ajattelivat minun lähtevän Fukushiman ydinvoimala-alueelle jeesustelemaan japanilaisille ydinvoiman mahtavuudesta.

Mielelläni provosoin sellaisia, joilla suhtautuminen asioihin on hysteeristä ja todellisuudentaju hukassa. Suomessa hyssytellään aivan liikaa, mikä antaa suhteettomasti valtaa äänekkäille kitisijöille sen sijaan, että asioista otettaisiin oikeasti selvää ja toimittaisiin sen mukaan. Pätee ydinvoiman lisäksi kaikissa muissakin yhteiskunnallisissa asioissa.

Filosofi Baruch Spinoza on sanonut, että ”Parasta, mihin kukaan voi käyttää kykyjensä ja taitojensa valtaa, on onnistua opettamaan ihmisille, kuinka nämä oppisivat lopultakin itse elämään oman järkensä hallitsemina”. Se on myös minun keskeisin tavoitteeni politiikassa ja elämässä yleensä.

Pyydän nöyrimmin anteeksi niiltä, jotka kokivat minun teollani jotenkin halveksineen tsunamin uhreja. Näin ei missään nimessä ole. Kunnioitan erittäin paljon Japanin kansaa. Ajatus siitä tuhosta, joka Japania on kohdannut, saa minut surulliseksi, samoin kuin ajatus ydinvoimalaonnettomuudellavaalikampanjaansa käyvistä vihreistä saa minut ärtyneeksi.

Lahjoituksista saatoin käyttää parisataa euroa punaisen ristin katastrofirahastoon. Oma suora kontribuutioni japanilaisille oli vajaan tuhannen euron luokkaa. Pienen ihmisen on hankala tehdä enää muuta auttaakseen.

Mitä itse matkaan tulee, siihen sisältyi runsaasti nomihoodaita, karaokea ja disneylandia. Kävin kuitenkin myös Fukushimassa paikan päällä, koska olin näin luvannut, ja tyhmistäkin lupauksista pyrin pitämään kiinni. Näky oli aikalailla sellainen kuin odotinkin.

Kaupungissa oli todella paljon uutta asfalttia, mikä kertoi karua kieltään rikkoutuneista teistä. Siellä, mistä ei oltu ehditty korjata, teissä oli yhä halkeamia, ja paikoin jalkakäytävä kupruili. Useampikin talo oli remontissa; uskoisin, että ainakin osassa oli syynä maanjäristys.

Tunnelma Fukushimassa oli hieman alavireinen. Vaikka kaupat olivat auki ja ihmiset kävelivät kaduilla normaalisti, tuntui väkeä kuitenkin olevan liikenteessä paljon vähemmän kuin pitäisi. Uskon, että moni paikallinen pysyy sisätiloissa säteilyriskin vuoksi. Minun kävi sääliksi kaupunkia ja sen asukkaita.

Käydessäni säteilytaso oli koholla myös Fukushiman kaupungissa. Eri lähteistä katsomieni tietojen mukaan taso oli sellainen, että pitkällä aikavälillä se voi nostaa hieman syöpäriskiä. Sanottakoon kuitenkin selvennykseksi, että huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi tupakointi, ja enemmän säteilyä sain luultavasti lentomatkalla Japaniin kuin paikan päällä Fukushimassa.

Jututin matkalla erästä Tokiossa asuvaa suomalaista. Hänen mukaansa suomalainen ja eurooppalainen media yleensäkin uutisoi onnettomuudesta paljon räväkämmin ja lööppihakuisemmin kuin paikallinen media. Siinä missä hän ei Tokiossa ollut moksiskaan, soittelivat suomalaiset sukulaiset paniikissa ja pyysivät tulemaan kotiin säteilyn alta.

Sama mielikuva tuli itsellenikin lukiessani englanninkielistä Japan Timesiä, jossa oli parin sivun varsin asiallinen artikkeli Fukushiman tilanteesta ja säteilytasoista eri alueilla. Säteilytasojen oheen oli vieläpä laitettu selkeä taulukko, josta näki, miten suuri annos lisää syöpäriskiä 0,5% (100 000 mikrosievertiä vuoden aikana).

Mikäli vuodot saadaan korjattua alle vuodessa, ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulla näkemään säteilyn uhreja sen paremmin Fukushimassa kuin muuallakaan. Täytyy pitää peukkuja sen puolesta. En minä, eikä varmasti kukaan muukaan halua nähdä yhtään radioaktiivisen säteilyn aiheuttamaa turhaa kuolemaa Japanissa.

Jututin myös Tokiossa asuvia japanilaisia. He suhtautuivat ydinvoimaan terveen kriittisellä tavalla. Seismiselle alueelle kuten Japaniin ei kovin hepposin perustein kannata ydinvoimalaa rakentaa, ja Fukushimasta viisastuneena myös kaikki muut ydinvoimalat tulisi varmistaa vastaavan onnettomuuden varalta. Olen heidän kanssaan täysin samaa mieltä. Japanin kallioperä ei todellakaan ole niin turvallinen kuin Suomen.

Tosiasia myös heidän mielestään oli se, että vastaavaa energiaa on käytännössä mahdotonta tuottaa muuten mitenkään järkevästi. Mielipiteeseen luonnollisesti vaikuttaa se, että kyseessä oli hyvin pieni otos korkeakoulutettuja japanilaisia. Luonnollisesti myös sieltä löytyy kovaa ydinvoimavastaisuutta, onnettomuuden jälkeen vielä enemmän.

Kaiken kaikkiaan matka oli hyvin avartava kokemus. Kuvasimme noin kuusi tuntia videomateriaalia, josta olisi tarkoitus koostaa jonkinlainen matkavideo myöhemmin nähtäväksi. Videolta tosin on turha odottaa mitään tämän järkevämpää.

Vaalit on nyt lusittu ja edessä on runsaasti uusia haasteita. Blogiani jatkan, mikäli sille löytyy kiinnostuneita lukijoita. Itselleni en viitsi kirjoitella.

Nyt, kun en ole enää ehdokkaana, ei minunkaan tarvitse enää hyssytellä ja varoa sanomisiani siinä määrin kuin aiemmin.