Taloustrilogia osa IV: Työttömyys

Kirjoittaessani eilen yksityisestä sektorista kirjoitin samalla pitkän pätkän työttömyydestä. Pätkästä tuli niin laaja, että päätin muokata siitä täysin oman kirjoituksen. Työttömyys on mielestäni luonnollinen jatko talousaiheisille kirjoituksille, onhan työttömyyden määrä suoraan sidoksissa talouden kehitykseen. Trilogiasta tuli siis neliosainen, mutta haitanneeko se. *** Mielestäni työttömiä on kolmenlaisia. Helpoin työtön on sellaiselle alalle, jolle on usein kysyntää koulutettu ammattilainen,…

Taloustrilogia osa III: Yritykset

Olen tuonut kahdessa aiemmassa kirjoituksessani julki näkemyksiäni julkisesta taloudesta. Nyt käsittelen ajatuksiani yksityisestä sektorista. Julkisuudessa poliitikot ovat huolehtineet yksityisen talouden tilasta, mikä on ymmärrettävää, sillä yhteiskunta on viime kädessä riippuvainen siitä, miten yksityinen sektori eli yksityinen taloudellinen toiminta menestyy. Kun valtio elää velaksi yli varojensa, on yksityisen sektorin kova kasvu ainoa keino välttää konkurssi. Yhteiskunta…

Taloustrilogia osa II: Valtio

Artikkelisarjani Ensimmäisessä osassa käsittelin kuntataloutta ja kolmannessa osassa yksityistä sektoria. Nyt tarkoituksena on kertoa näkemyksiäni valtion taloudesta. Jos kunnilla on tiukkaa, menee valtiolla vielä huonommin. Bruttokansantuote on laskenut viimeksi yhtä paljon vuonna 1918 kansalaissodan jälkeen, edes maailmansota ja 1990-luvun lama eivät ole aiheuttaneet yhtä suurta laskua. Valtion verotulot ovat vähentyneet 15 prosenttia ja valtiontalouden alijäämä…

Taloustrilogia, osa I: Kuntatalous

Tässä kolmiosaisessa artikkelisarjassa käsittelen Suomen taloutta ja kerron näkemyksiäni siitä. Talous yleensä jaetaan yksityiseen ja julkiseen sektoriin. Julkinen sektori Suomessa koostuu valtiosta, kunnista ja sosiaaliturvarahastoista. Ensimmäinen kirjoitukseni koskee kuntataloutta, toinen valtion taloutta ja kolmas yksityistä sektoria, jonka kustannuksella julkinen talous pyörii. En käsittele nyt erikseen rahastoja enkä Suomen ja EU:n välisiä rahavirtoja. Kunnallispolitiikkaa seuranneet tietävät,…