Hoitajia on liian vähän, eikä budjetti riitä sijaisten palkkaamiseen. Liian usein käy niin, että väsyneet ja stressaantuneet työntekijät eivät välitä, vaan turhautuvat ja kohtelevat asiakkaitaan, eli pieniä lapsia huonosti. Helposti ensimmäinen mieleen tuleva ratkaisu olisi lisätä määrärahoja ja kustantaa verorahoilla lisää hoitajia. Mielestäni koko julkinen päivähoitojärjestelmä tulisi kuitenkin lakkauttaa.
Useimpien lukijoiden tunteet protestoivat voimakkaasti edellisen virkkeen vuoksi. Ettäkö julkinen päivähoitojärjestelmä lakkautettaisiin? Järjen ja tiedon pohjalta kuitenkin on vaikeaa päätyä muuhun johtopäätökseen. Sitä paitsi kun valtio ja kunnat hoippuvat konkurssin partaalla, joudutaan subjektiivinen päivähoito-oikeus joka tapauksessa lakkauttamaan. Kotona olevien vanhempien oikeus viedä lapset maksuttomaan kunnalliseen päivähoitoon on yksi järjettömimmistä etuisuuksista, jollaisia on vuosikymmenten mittaan kasautunut verovaroista rahoitettaviksi.
Ensimmäinen ja tärkein syy lopettaa nykyinen järjestelmä on kuitenkin lapsen paras. On hyvä, että lapsilla on mahdollisuus leikkiä ikäisessään seurassa ja saada uusia ystäviä. Lapsen parasta ei kuitenkaan edusta ympäristö, jossa iso lauma lapsia on parin hoitajan taakkana. Kuten Ilta-sanomien artikkelista kävi selväksi, laiminlyönnit ovat yleisiä. Lapselle paras hoitaja on henkilö, joka aidosti pitää lapsesta eikä ole ”töissä täällä”.
Tutkijat ovat erimielisiä siitä, mikä on alle kouluikäisten (ja etenkin alle kolmivuotiaiden) sosiaalisten suhteiden tarve perheen ulkopuolella. Tässäkään asiassa lapsia ei voi panna samaan muottiin: mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Vanhemmat ovat parhaat henkilöt itse päättämään, mikä lapselleen on parasta. Lapsi voi viettää hyvinkin sosiaalista elämää myös perinteisen päiväkodin ulkopuolella esim. erilaisissa kerhoissa ja harrasteissa.
Toisekseen kustannustekijä. Päivähoito voi tuntua edulliselta ratkaisulta, koska suurin osa todellisista menoista jää pimentoon. Kun päivähoito järjestetään julkisen sektorin voimin, tulee runsaasti kiinteitä kuluja, joita katetaan yhteisestä pussista.
Kuten aiemmin Elina Lepomäen kanssa kirjoitin, yksi päivähoitopaikka maksaa kunnalle noin tuhat euroa kuukaudessa. Tästä perheen katettavaksi jää korkeintaan 250 euroa lasta kohden. Käytännössä päivähoitomaksuilla katetaan esimerkiksi Espoossa vain reilu kymmenys päivähoidon kokonaiskuluista, sillä päivähoitomaksua suoritetaan maksukyvyn mukaan. Kyse ei ole mistään pikkurahasta. Vuositasolla päivähoito maksaa kunnille arviolta 1600 miljoonaa euroa.
Päivähoidon kustannuksia ja hoitajapulaa vielä lisää entisestään se, että alalle vaaditaan erityinen tutkinto, vaikka perinteisesti lapsenhoito on jotain, mitä kuka tahansa empaattinen ihminen voi tehdä. Korkeakoulutettu henkilö reilun 2000 euron kk-palkalla on varmasti turhautunut, mutta vireä eläkeläinen taas olisi iki-onnellinen.
Julkisissa palveluissa on se ongelma, että ne tekevät itse itsestään välttämättömyyksiä. Päivähoitojärjestelmänkin ehdittyä jo ”miehen ikään”, ei moni nykyvanhempi osaa edes kuvitella vaihtoehtoa. Ajatellaan, että ei olisi koskaan varaa maksaa yksityisestä päivähoidosta, mikäli oikea kustannus olisi yli tuhat euroa kuussa.
Millainen voisi siis olla malli, jossa julkinen sektori ei järjestä päivähoitoa?
Nykyisellään esimerkiksi hoitajan palkkaaminen olisi todella kallista, mikä johtuu tietysti valtion sääntelystä. Mikäli lastenhoitajan palkkio olisi esimerkiksi verovapaata tuloa, ja työnantajamaksut alhaisempia mitä ne nyt ovat, olisi yhden hoitajan palkkaamisesta tuleva kustannus noin 1500 euroa / kk. Nykyisellä hintatasolla esimerkiksi kuudet työssäkäyvät vanhemmat voisivat palkata lapsilleen oman hoitajan.
Sen sijaan, että he maksavat 250e / kk siitä, että lapsi on 20 hengen ryhmässä, olisi samalla rahalla mahdollisuus saada henkilökohtaista hoitoa lapsille. Lapset voisivat olla esimerkiksi vuorotellen yhden perheen kodissa ja hoitaja tulisi kotiin, jolloin kiinteät kulutkin olisivat minimissä. Ennen käytössä oli malli, jossa kotiapulainen asui perheen luona, sai pientä palkkaa, mutta myös katon pään päälle ja ravintoa itselleen. Nykyään sellainenkin on käytännössä mahdotonta, eikä Suomessa useimmilla rikkaillakaan ole kotiapulaisia.
Luultavasti olisi myös yksityisiä päiväkoteja, jossa ryhmäkoot olisivat suurempia, mutta vastaavasti kustannukset vanhemmille alhaisempia. Yksityisellä puolella vanhempi on myös aidosti asiakas, joka voi vaihtaa milloin vain, toisin kuin kunnallisella puolella. Monelle olisi kuitenkin kannattavinta olla lapsen kanssa kotona. Varmasti käytössä olisi useita erilaisia järjestelmiä, jotka mukautuisivat sen mukaan, mikä lapsille sopii parhaiten. Mahdollisuudet olisivat aidosti rajattomat, ellei valtiovalta niitä rajoittaisi.
