Henri HeikkinenValtionvarainministeri Jyrki Kataisen toimintaa on viime aikoina arvosteltu laajasti. Valtio on velkaantunut kovasti eikä budjettia ole lähdetty leikkaamaan, vaan sitä päin vastoin on elvytyksen nimissä kasvatettu entisestään.
Kataista on syytelty siitä, että hän toimisi jotenkin väärin tai piilottaisi tahallaan todelliset aikeensa näin vaalien alla. Todellisuudessa Suomen taloutta on hoidettu täysin taloustieteen oppien mukaisesti, eikä Katainen tätä teoriaa noudattaessaan ole tehnyt mitään väärää vaan toiminut parhaaksi katsomallaan tavalla.
Suomen nyt noudattaman keynesiläisen teorian mukaan valtion tulee lisätä kysyntää tasoittaakseen suhdannevaihteluita. Tavoitteena on saada talous käyntiin lisäämällä julkisia menoja. Valtion menojen kasvattaminen matalasuhdanteen aikana luonnollisesti lisää paineita verojen korottamiseen ja johtaa rajuun velkaantumiseen.
Teorian isän, John Maynard Keynesin mukaan valtion on tärkeää puuttua lyhyen aikavälin ongelmiin, koska ilman väliintuloa lama kestäisi liian kauan. Keynes onkin todennut, että on turha odottaa, koska ”pitkällä aikavälillä olemme kaikki kuolleet”.
Taloustiede ei kuitenkaan ole eksakti tiede. On erilaisia teorioita, jotka perustuvat olettamaan markkinoiden toiminnasta, ja näiden taakse ihmiset ryhmittäytyvät sen mukaan, mikä on heidän näkemyksensä mukaan oikein.
Vaikka teoriat eivät olekaan pelkkiä mielipiteitä, vaan perustuvat tieteelliseen analyysiin, on yhtä teoriaa vaikea osoittaa absoluuttisen oikeaksi, toisin kuin esimerkiksi matematiikassa.
Politiikkaa näiden teorioiden pohjalta tehtäessä voidaan toivoa parasta ja pelätä pahinta, sillä täyttä varmuutta jonkin talouspoliittisen teorian ylivertaisuudesta ei voi etukäteen olla. Erilaisten talouspoliittisten ratkaisujen paremmuutta voidaan vertailla taloushistoriallisen tutkimuksen avulla, mutta viive on pitkä, sillä riittävä tarkastelujakso on vuosien tai vuosikymmenien mittainen. Luotettava arviointi on kuitenkin vaikeaa, koska talouteen vaikuttaa moni muukin asia kuin talouspolitiikka ja historiaa voidaan tulkita hyvin monella tavalla.
Poliitikkojen eräs ammattitauti on harhakuvitelma poliittisen päätöksenteon kaikkivoipaisuudesta ja luulo, että poliitikot tai ekonomistit osaavat ennustaa. Kun eri tutkimuslaitokset, pankit ja muut taloutta seuraavat tahot julkistavat talousennusteitaan, ne ovat yleensä kaikki hiukan erilaisia, ja lisäksi sangen harvoin ne osoittautuvat täysin oikeaan osuviksi. Toisin sanoen talouden ennustajat ovat useimmiten väärässä, mutta mikään ei silti tunnu estävän heitä esiintymästä joka ilta talousuutisissa vakuuttavina asiantuntijoina.
Tällä hetkellä keynesiläisyys on poliitikkojen suosiossa. Lamaa torjutaan muuallakin kuin Suomessa niin sanotulla Kataisen reseptillä, eivätkä kotimaassa nykymenoa vastusta kuin Sauli Niinistö ja satunnaiset Uuden Suomen blogaajat.
Ei ihme, sillä valtion puuttuminen talouteen koetaan keinoksi säilyttää suomalainen niinsanottu hyvinvointiyhteiskunta. Keynesiläisyyden taustalla kuitenkin tuntuu olevan ajatus siitä, että valtio huolehtii ihmisten hyvinvoinnista, joka sopii erinomaisesti tyypillisen suomalaispoliitikon ajatusmaailmaan.
Keynesin teoria luotiin 30-luvulla. Sittemmin taloustiede on edistynyt ja monet näkemykset ovat muuttuneet. ”Optimistikaan ei enää luota keynesiläiseen ajatukseen kysynnän aktiivisesta hienosäädöstä julkisen menotalouden avulla”, on kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen todennut. Eräät keynesiläisyyden perusväittämät osoittautuivat paikkaansapitämättömiksi 1970-luvulla, kun Yhdysvalloissa työttömyys ja inflaatio kasvoivat yhtä aikaa, minkä ei pitänyt olla mahdollista. Toisaalta keynesiläisyydellä, tai sen sovelluksilla on myös tukijoita, yhtenä nimekkäimmistä yhdysvaltalainen Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Krugman. Kataisella on siis syynsä noudattaa valittua politiikkaa, ja kuten aiemmin sanoin, voimme vain toivoa parasta, sillä lopputuloksesta ei ole varmuutta.
Arvostettuja asiantuntijoita on ollut silläkin kannalla, että valtion yritykset ”lääkitä” lamaa tosiasiassa vain pitkittävät ja pahentavat sitä. Laman voi nähdä myös uudistumisena ja nahanluontina, jolloin tehottomat osat taloudesta karsiutuvat pois, ja niihin sidotut voimavarat, kuten pääomat ja työvoima, siirtyvät tuottavampaan käyttöön. Jos valtio pyrkii lyhytaikaisen hyödyn vuoksi estämään ja hidastamaan tällaista normaalia talouden kiertokulkua ja kehitystä, se tekee taloudelle vahinkoa.
Minun ajatusmaailmaani keynesiläinen politiikka ei sovi, eikä suomalainen talouspolitiikka muutenkaan.
Mielestäni valtion pitäisi pysyä markkinoiden ulkopuolella ja keskittyä ydintoimintaansa: soppaan, saippuaan ja sivistykseen.
Emme voi naureskella kreikkalaisille ja samaan aikaan kasvattaa valtion velkaa ennätystahtiin. Alijäämäisen budjetin paikkaaminen velalla on vain siirrettyä verotusta. Kun elät ensin leveää elämää luottokortilla kuukauden, voi sen jälkeen olla vuosi tiukkaa, kun kulutusluottoa maksetaan takaisin.
Velka tulee olemaan suuri ongelma, joka varjostaa tulevaa taloutta kymmenien vuosien ajan. Kyse ei ole pelkästään lyhennyksistä vaan myös koroista, jotka on maksettava, vaikka velan pääomaa ei lyhennettäisi lainkaan.
Korkomenot tulevat viemään tulevina vuosina yhä suuremman osan budjetista, jonka rahoittamiseksi ei veronkorotusvaraa ole jatkossa käytännössä juuri lainkaan. Jo nyt suomalaisia kiusataan EU:n neljänneksi korkeimmalla veroasteella.
Vaikeaa tulee olemaan siitäkin syystä, että poliitikot useimmiten unohtavat Keynesin oppien toisen puolen: Kun nousukausi alkaa, laskukauden aikana otettu velka pitäisi maksaa pois. Valtionvelan tuskaisen hidas pieneneminen 2000-luvun nousukauden aikana on esimerkki tästä. Kun käyrät ovat nousussa, jakovarapoliitikot ryömivät esiin koloistaan ja muistuttavat, että rahaa on taas enemmän kuin koskaan tapetoitavaksi valtion taikaseinään.
Valtion budjetista karkeasti joka viides euro on velkaa. Ei ole montakaan vuotta siitä, kun valtion budjetti oli kymmenen miljardia nykyistä pienempi. Silloinkin Suomi oli sivistysmaa ja hyvinvointivaltio. Lisävelan otto pitäisi lopettaa mahdollisimman pian ja aloittaa rehelliset leikkaukset. Niinistö sanoi: ”Olisin karsinut sellaisia rönsyjä, joita löytyy pitkän kasvukauden jälkeen”. Minä olisin karsinut muutakin.
Kommentoi