Paavo Arhinmäki on viikonloppuna ottanut itselleen ja puolueelleen kunniaa siitä, että ”tuloerot ovat pienentyneet ja köyhyys vähentynyt”. Ikävä todeta, että tuloerot ovat kyllä kaventuneet, mutta ainoastaan sen vuoksi, että köyhyys nimenomaan on lisääntynyt.
Kun taloudessa on mennyt surkeasti, kaikissa tuloluokissa on köyhdytty, ylimmissä eniten. Kun ihmisiä jää työttömäksi, tuloerot toki pienenevät. Vain tästä on kyse “tuloerojen kaventumisessa”. Toivottavasti työttömät osaavat iloita panoksestaan tilastojen tasa-arvoistamisessa.
Keski- ja pienituloisia vasemmistoenemmistöinen hallitus on köyhdyttänyt veronkorotuksilla ja osin niiden myötä heikentyneellä työllisyydellä. Vain joutenoloetuuksilla elelevien reaaliansiot ovat jonkin verran vahvistuneet, mutta verotuksen takia kallistuneen energian, asumisen, ruoan, liikkumisen ja monien muiden välttämättömyystarpeiden vuoksi eipä kukaan ole juhlimaan päässyt.
Suomen haasteena Arhinmäki ei pidä niinkään velkaantumista (100 miljardia valtionvelkaa puhki tänä vuonna) tai julkisen sektorin kokoa (julkinen sektori hotkaisee tänä vuonna jo 58 prosenttia BKT:sta), vaan hänen mielestään ongelmana on yritysten johto, joka on epäonnistunut kansainvälisessä kilpailussa.
Eli jos raskasta kivirekeä vetävä hevonen ei jaksa vetää, ei syy Arhinmäen mielestä ole kuorman raskaudessa vaan hevosen laiskuudessa. Kuorman keventämisen sijaan jo henkihieverissä olevaa hevosta tulisi piiskata entisestään ja kuormaa lisätä.
Vasemmiston lempilapsia hallituksessa ovat tällä kaudella olleet erilaiset valtiontalouden kannalta merkityksettömät kosto- ja kiusantekoverot kuten pankkivero, ”solidaarisuusvero” ja autoveron Jutta-lisä. Kiusantekoverojen vaikutukset tunnetaan, eikä niissä ole mitään kehumista.
Vasemmistolaisesta 50-50 säännöstä huolimatta verotusta on kiristetty selvästi enemmän kuin oikeita menoleikkauksia tehty. Lisäksi valtiontalouden ”säästöistäkin” huomattava siivu on kuntien valtionosuuksien leikkauksia, jotka todellisuudessa siirtyvät vain kuntien veronkorotuksina veronmaksajien niskoille, koska kuntien tehtävät pysyvät samoina.
Lisäksi Vasemmisto haikailee nyt takaisin vanhaa varallisuusveroa, jonka poistoon demarit älysivät kirkkaana hetkenään Vanhasen 1. hallituksessa suostua. Ja tietenkin solidaarisuusveron laajennusta. Mitä väliä sen, että näillä naurettavilla ja fiskaalisesti merkityksettömillä operaatioilla käytännössä vain aiheutetaan verotettavien tulojen ja tuottavien pääomien siirtymistä esimerkiksi naapurimaihin, kunhan omalle hiipuvalle kannattajajoukolle voidaan esiintyä jonain robinhood-jeesuksena.
Vaikka todellisuudessa tähän mennessä leijonanosa on tehty veronkiristyksinä, myös viimeiset ”sopeutukset” tehtäisiin puoliksi ja puoliksi, koska tässä vaiheessa näennäistä 50-50 sääntö toimisi vasemmiston keppihevosena.
Leikkauksista ei kuitenkaan edes Paavo Arhinmäen notkeudella varustettu poliitikko pysty tänä päivänä luistelemaan. Edes joitain esimerkkejä hänen on kyettävä mainitsemaan.
Eipä hätää: Arhinmäen mukaan asehankinnoissa on leikkaamisen varaa.
Perusteena tähän hänen mukaansa on, että ”asehankinnat eivät kauheasti Suomen taloutta edistä”. No eivät varmaan, kuten eivät paranna mäkihyppääjien arvokisamenestystä eivätkä puhdista Itämerta. Asehankinnoilla on ihan toinen funktio.
Sotilaallisesta maanpuolustuksesta huolehtiminen on kaikissa oloissa valtion ydintehtäviä, ja viimeaikaiset tapahtumat Ukrainassa osoittavat kaikille paitsi vaikeimmin debiileille, että perinteiset turvallisuusuhat ovat totta tänäkin päivänä.
Sitä paitsi kas kummaa, miten asehankintojen kohdalla Arhinmäkeä yhtäkkiä alkaakin kiinnostaa vaikutus Suomen talouteen, kun minkään muun veronkorotuksen tai ylimääräisen rasitteen kohdalla talous tuntuu olevan täysin merkityksetön.
Eräs Facebook-kaverini epäili viikolla, että vasemmistolaisuus ei olekaan aate tai arvomaailma, vaan jonkinlainen reversiivinen aivohäiriö.
”Useimmat ihmiset tulevat saman evidenssin pohjalta samaan johtopäätökseen. Vasemmistolaisella ihmisellä tämä looginen ja normaali johtopäätös kuitenkin kääntyy automaattisesti ylösalaisin ja omaksi peilikuvakseen. Siksi hän on yhtä konsistentisti kaikesta outoa mieltä kuin normaali ihminen on konsistentisti normaalia mieltä”.
Kun lukee Arhinmäen aivoituksia, ei mikään muu selitys oikeastaan tunnu enää järkeenkäyvältä. Hoitoa nämä ihmiset tarvitsevat, eivät valtaa.
Kommentoi