Hyvinvointivaltio – vähän kuin itseäsi pettäisit

Keskustan Jarmo Korhonen rusketti kieltään blogissaan ihan kunnolla syyttämällä ”Suomen oikeistoliberaaleja” siitä, että verotus kiristyy jatkuvasti, mutta sosiaaliturvassa on huomattavasti aukkoja. Teksti oli suoraan kuin pikku pioneerin aapisesta. Massoja kosiskeleva ja sosialismin ongelmat tunnustava, mutta kaiken oikeiston syyksi laittava. Jos sivuutetaan se tosiseikka, että esimerkiksi eduskunnassa ei tällä hetkellä ole yhtään oikeistoliberaalia eikä kyseistä aatesuuntaa…

Älä varasta, valtio vihaa kilpailua

Eräässä vaalipaneelissa sanoin: ”Verotus on lähinnä varkautta”. Kommentti kuitattiin jonkinlaisen letkautuksena. Sellainen se siinä tilanteessa pohjimmiltaan olikin, mutta onko lukija koskaan miettinyt, mitä verotus oikeastaan on? Verotusta on ollut lähes niin kauan kuin on ollut ihmisyhteisöjä. Se on ajan saatossa kehittynyt faraoiden keräämistä viljasadon kymmenyksistä nykyiseen järjestelmään. Vero on kuitenkin aina ollut vastikkeettomasti pakolla perittyä…

Tarina markkinataloudesta

Olipa kerran pieni ja rauhallinen kyläpahanen jossain päin Kainuuta. Kyläläiset olivat köyhiä mutta tyytyväisiä. Muutama maanviljelijä työllisti niitä, joilla ei omaa tilaa ollut. Talven yli pärjättiin yhteisesti viljellyillä eväillä. Kylässä oli myös pieni kauppa ja hiljainen kapakka. Elämä oli tasaisen hiljaista eikä suuria mullistuksia nähty. Eräänä kesänä kylään oli kuitenkin tulossa muutos. Eräs renki, Erkki…

Kiintiökiilusilmät vievät kalsaritkin jalasta

Helsingin Sanomat uutisoi 2.2.2011, että Saksan liittokansleri Angela Merkel on haksahtanut kommentoimaan myönteiseen sävyyn tavoitteita lisätä naisia pörssiyhtiöiden hallituksiin eli käytännössä sukupuolen perusteella jaettavia kiintiöpaikkoja. Suomessahan kiintiöidään monia julkishallinnon tehtäviä, mikä näkyy kuntien lautakuntatasolta lähtien. Kansainvälisistä ajatuksen lipunkantajista muistetaan esimerkiksi EU-komissaari Viviane Reding. Tietenkään kaikissa tapauksissa kiintiöitä ei olla pidetty tarpeellisina. Tällaisia ovat tyypillisesti sellaiset…

Pohjois-Suomi itsenäiseksi!

Tuomas Enbuske ehdotti hiljattain blogissaan Pohjois-Suomen irroittamista muusta maasta niin, että Suomen itäraja kulkisi Pähkinäsaaren rauhan rajoja pitkin. Ajatus on monellakin tapaa kannatettava, mutta itse laittaisin rajan jo Oulun Lääniin. Eli suomeksi sanottuna Pohjois-Suomen tulisi pyrkiä itsenäistymään etelästä, ja uuden valtion pääkaupungiksi tulisi luonnollisesti Oulu. Perinteen mukaisesti maan nimi olisi Suomen demokraattinen kansantasavalta. Kuten kansandemokratioissa…

Tunisian oppitunnit

Tunisiaa viime aikoina ravistelleet mellakat ovat näkyneet laajasti myös suomalaisessa mediassa. Mellakoiden taustojen kerrotaan johtuvan ”väestön tyytymättömyydestä korkeaan työttömyyteen, korruptioon, ruoan voimakkaaseen hinnannousuun, puutteelliseen sananvapauteen ja huonoihin elinolosuhteisiin”. Nämä kaikki ovat kyllä Tunisian mellakoiden syitä, mutta toisaalta ne kaikki ovat vain seurausta vapauden puutteesta. Mielestäni olisi hedelmällistä pohtia, voisiko Suomi ottaa tapahtuneesta jollain tavalla opikseen.…

Harmaa talous on valtion syytä

Harmaa talous on ollut viime aikoina tapetilla. Erään työväenpuolueen edustajan mielestä harmaa talous on vitsaus, jonka torjunta on nousemassa yhdeksi eduskuntavaalien teemaksi. Kuuleman mukaan harmaa talous vie verotuloja ja ihmisten työpaikkoja. Oppositio teki jopa harmaata taloutta koskevan välikysymyksen marraskussa katsoen, ettei hallitus ole tehnyt riittävästi torjuakseen harmaata taloutta. Aiemmin työministeri Sinnemäki kysyi, ”onko järkevää tukea…

Unohdetaan tuloerot, keskitytään köyhyyden poistoon

Aina välillä, yleensä juuri vaalien alla, löytyy joku, joka alkaa kouhkata tuloeroista. Tämän jälkeen tuhannet karvaiset kämmenet läpsyvät yhteen ja kuorossa moititaan ”uusliberaaleja porvareita” tuloerojen kasvattamisesta. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät ja vähävaraisimmat lapsiperheet kärsivät. Brasilia on maa, jossa on kenties maailman suurimmat tuloerot, ja jonka kaltaiseen tilanteeseen joutumisella myös Suomalaisia on peloteltu. Todellisuudessahan tuloerot ovat…

Liberaalin maahanmuuttopolitiikan edellytykset

Liberaalissa ajattelussa ihmisten vapaus ostaa ja myydä tavaroita ja palveluita yli rajojen sisältää myös ihmisten vapaan liikkuvuuden maiden välillä. Tämä ei ole mitenkään perustelematon väite, sillä pelkän filosofisen näkökulman lisäksi myös esimerkiksi syntyvyyden aleneminen ja ikääntyvä väestö ovat vakava ongelma EU-maissa. Jotta Suomen vanhushuoltosuhde pysyisi nykyisellään, pitäisi suomeen Tilastokeskuksen (ei siis Jyrki Kataisen) mukaan saada…

Sananvapaus ja Wikileaks

Yleisradioveteraani, nyttemmin vapaa yhteiskunnallinen keskustelija Petri Sarvamaa otti ”Wikileaks, Suomi ja sananvapaus” –kirjoituksessaan kantaa sananvapauteen perinteisen median näkökulmasta. Kirjoituksessa aasinsillan kautta yhdistettyyn Apusen aloitteseen en ota muuta kantaa kuin sen, että minunkin mielestäni median arvovalintojen tiedostaminen olisi aivan suotavaa. Haluaisinkin omasta puolestani avata hieman keskustelua sananvapauden ulottuvuuksista. Sananvapaus on minulle osa ihmisen omistusoikeutta itseensä. Kun…

Muslimien tasa-arvo etenee myös Oulussa!

Kaleva uutisoi perjantaina 26.11. musliminaisten saavan oman uimakoulun Oulun kaupunginsairaalassa. On hienoa nähdä, miten tasa-arvo etenee myös täällä kaukana pohjoisessa. Etelässä vanhat ilmiöt tulevat aina viiveellä kylmään pohjolaan, kuten tässäkin tapauksessa. Musliminaisten uimavuoro saatiin Helsinkiin jo pari vuotta sitten. Tasa-arvon ja sopeutumisen nimissä maahanmuuttajille voitaisiin suoda muitakin vastaavia, muualla maailmassa jo nähtyjä käytäntöjä. Ehkä seuraavaksi…

Ajatuksia liberalismista

Liberalismi on mielestäni hieno aate, jota kannatan avoimesti. Kyseessä on mielestäni myös varsin yksinkertainen aate, joka voidaan kiteyttää yhteen sanaan, nimittäin vapaus. Omalla kohdallani on käynyt niin, että täysin aatteettomana huomasin aina järkeillessäni tulleeni liberaaliin lopputulokseen. Minulle vapaus on ollut tärkeä arvo jo lapsena, ja ensimmäinen filosofinen ajatukseni oli, että omistan itseni eikä kukaan voi…