Tällä viikolla on keskusteltu alkoholilain kokonaisuudistuksesta, jota koskevan lakiluonnoksen pohjalta hallituspuolueet ovat linjailleet muutostoiveitaan. Kokoomus ja Perussuomalaiset kaipaavat ravintoloiden lisäksi vapautuksia myös päivittäistavarakauppaan sekä ulosmyyntioikeuksia esimerkiksi pienpanimoille. Keskusta on ollut perinteisemmällä linjallaan, vaikka ei tällä kertaa esitäkään #keppana:n siirtämistä Alkoon.
Kokoomuksen ja Perussuomalaisten listoilla on ruokakaupassa myytävien juomien prosenttirajan nostaminen nykyisestä 4,7:sta merkittävästi. Kokoomus oli valmis keskustelemaan viineistäkin (hui kamalaa!), Perussuomalaiset tyytyisivät tällä hetkellä 8,5-prosenttisiin oluisiin, siidereihin ja lonkeroihin. Toteutuessaan prosenttirajan nosto tarkoittaisi pientä kavennusta Alkon monopolin alaan, mutta ei tietenkään kumoaisi monopolia.
Keskustan ryhmäjohtaja Matti ”Maito” Vanhanen on ilmoittanut olevansa ilonpilaaja ja väitti esimerkiksi Yleisradion nettiuutisessa, että Alkon asemasta olisi sovittu hallitusohjelmassa ja että tämä vaikuttaisi linjauksiin prosenttirajan nostosta, käytännössä epäilemättä Vanhasen mukaan estäisi sen.
Vanhasen hallitusohjelmaväitteestä tekee oudon se, että Alkoa ei hallitusohjelmassa tai sen liitteissä mainita sanallakaan. Ja pääministeri Juha Sipilän 2.6.2015 eduskunnalle antaman ilmoituksen mukaan hallitusohjelma ja sen liitteet sisältävät kaiken sen, mitä puolueiden kesken on neuvotteluissa sovittu. Alkon asemasta tai prosenttirajoista ei puhuta mitään myöskään hallitusneuvotteluiden työryhmien julkistetuissa taustaluonnoksissa.
Vanhanen puhelee pehmoisia antaessaan ymmärtää, että prosenttirajan pitäminen nykyisellään olisi hallitusohjelmassa sovittu. Tai sitten Sipilä koko hallituksen puolesta puhelee pehmoisia väittäessään, että sovitut asiat olisi kerrottu hallitusohjelmassa ja sen liitteissä.
Kokonaan oma aiheensa on kysymys siitä, miksi 2010-luvulla pitää sivistysmaassa ylipäänsä olla valtion yrityksellä monopoliasema alkoholijuomien vähittäismyynnissä. Kaikki tietävät, miten terveysperustelut ontuvat. Esimerkiksi Rehula on ensimmäisessä esitysluonnoksessaan ollut valmis laajentamaan Alkon aukioloaikoja. Laatuoluita Keskusta ei siis ole halukas päästämään kauppojen hyllyille, mutta Koskenkorvaa pitää saada Alkosta nykyistä myöhempään. Seems legit.
Jännittävää nähdä, miten alkoholilain uudistaminen etenee. Sallivatko Kokoomus ja Perussuomalaiset sen tapahtua, että kansanedustajien järkevän enemmistön mukaiset linjat jäävät toteutumatta, kun hallituspuolueiden kansanedustajien keskuudessa vähemmistönä oleva kansanterveysmafia haluaa jatkaa Alkon paapomista ja keskittyä näpräämään annoskokojen ja tilaviinien kanssa?
Kokoomuksen ja Perussuomalaisten linjoista esim. näissä uutisissa:
– Perussuomalaiset: 8,5-prosenttista alkoholia kauppoihin? – ”Tervetuloa”
– Kokoomus: Ravintoloille oikeus alkoholin ulosmyyntiin – tilapäisiä myyntikojuja ”pelkällä ilmoituksella”
Kommentoi