Viina lisää seksuaalista menestystä

Pohjattomassa holhousinnossaan valtio on jälleen rajoittamassa alkoholin mainontaa uudella lainsäädännöllä. Vakaumuksellisen raittiusintoilija Inkeri Kerolan vaatimusta mainonnan täyskiellosta ei ihme kyllä olla viemässä eteenpäin, mutta ”nuorten suojelemiseksi” on kuitenkin tehtävä taas jotain näennäistä. Vaikka erilaiset holhoustoimet ovatkin käytännössä aina perusteettomia ja enemmän haitallisia kuin hyödyllisiä, pistää tässä tapauksessa silmääni perustelujen häpeilemätön valheellisuus.

Alkoholimainontaa suitsivan Sosiaali- ja terveysministeriön valtiosihteeri Vesa Rantahalvari kertoo Uudelle Suomelle, että nykyiset mainokset olisivat jo olemassa olevan lain hengen vastaisia.

Osa nykyisistä alkoholimainoksista on oikeastaan lainvastaisia, sillä ne joko kohdistuvat lapsiin tai nuoriin tai niissä annetaan kuva, että alkoholi lisää sosiaalista ja seksuaalista menestystä tai että alkoholilla on muita totuudenvastaisia seurauksia”, Rantahalvari sanoo Uudelle Suomelle.

Jo väite lapsiin kohdistuvasta alkoholimainonnasta on aivan naurettava. Monessako lastenlehdessä on alkoholimainoksia? Alkoholia saa mainostaa vasta klo 21.00 jälkeen; eikö vanhemmilla ole mitään vastuuta siitä, mitä ja kuinka myöhään heidän lapsensa televisiota katsovat? Kun tiukkapipoisen tulkinnan mukaan oikeastaan yleensäkään mitään ei nykyään saa mainostaa edes seksin avulla, voidaan mikä tahansa mainos tulkita lapsille tai nuorille suunnatuksi.

Toinen väite taas on puhtaasti totuudenvastainen. Alkoholi poistaa estoja ja toimii kynnyksiä madaltavana tekijänä sosiaalisissa tilanteissa. Tästä lähes jokaisella on omakohtaisia kokemuksia, jos ei omia, niin ainakin kavereilta kuultuna. Kiitos alkoholin olen saanut paljon sellaisia uusia ystäviä ja tuttavuuksia, joita en olisi muuten tavannut tai joihin en olisi tutustunut.

Entä seksi? Ilman alkoholia suurin osa seksikumppaneistani olisi aivan varmasti jäänyt löytymättä. Määrällisesti toki useammin ja mielummin sitä harrastaa selvin päin, mutta fakta on se, että humalassa estot vähenevät ja seksuaalisen halun herääminen on helpompaa. On täysin kiistaton tosiasia, että viina lisää ihmisen seksuaalista menestystä. Miehen aivojen palkitsemissysteemissä alkoholi itse asiassa aiheuttaa samankaltaista aktivoitumista kuin alastomien, kurvikkaiden naisten näkeminen.

Aiheesta on tehty myös tutkimusta. Australialainen Keogh Institute for Medical Researchin 1580 miestä käsittänyt tutkimus selvitti, että alkoholia käyttävillä oli vähemmän vaikeuksia sängyssä kuin raittiilla miehillä. Jopa rankasti alkoholia kuluttavilla miehillä oli vähemmän erektio-ongelmia kuin raittiina pysyttelevillä. Tietenkin parhaiten pärjäsivät ns. kohtuukäyttäjät, jotka käyttivät neljä alkoholiannosta päivässä enintään viitenä päivänä viikossa, mutta kyse ei olekaan nyt alkoholismista johtuvista ongelmista vaan alkoholin käytöstä yleensäkin.

Sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelmat rajoittaa alkoholimainontaa entisestään ovat siis käytännössä suunnitelmia totuuden kertomisen kieltämiseksi. Mikäli alkoholimainonnasta haluttaisiin puhtaasti totuudenmukaista, tulisi jokaisessa mainoksessa ilmoittaa, että kohtuullinen alkoholinkäyttö lisää sosiaalista ja seksuaalista menestystä. Piristävä huppeli hyvässä porukassa silloin tällöin on pelkästään positiivinen asia. Sellaisesta melkeinpä ainoa mieleen tuleva miinusmerkkinen tekijä on viinan hinta, joka on Suomessa sosiaalisista syistä verotettu lähelle maailmanennätystasoa.

Pidän aivan selvänä, että valtiosihteeri Rantahalvari tietää itsekin, ettei alkoholin seksuaalista menestystä lisäävä vaikutus ole totuudenvastainen väittämä. On sietämätöntä, että valtio pyrkii kieltämään sellaisten asioiden julki sanomisen, jotka ovat totta. Minusta on suorastaan vastenmielistä, että korkea-arvoiset valtiolliset vaikuttajat väittävät kirkkain silmin tosiasioita valheiksi.

Alkoholia kenenkään ei ole pakko juoda, ja alkoholin haittoihin voi parhaiten puuttua pitämällä huolta lähimmäisistään. Suomessa pitäisi jo viimeinkin päästä eroon tästä hyvää tarkoittavasta, mutta ihmiselämälle hyvin vahingollisesta holhousmentaliteetista. Ymmärrän, jos joku ei juo alkoholia esimerkiksi uskonnollisista syistä, mutta muista syistä juovien iloa ja vapautta ei tarvitse tulla pilaamaan. Sääntelijät ja holhoajat eivät halua tajuta, että ihmiset tekevät kiusallaankin vastoin heidän hienoja ja hyvää tarkoittavia suunnitelmiaan.

Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi.” (Saar.9:7)

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat