RE: Enbusken on kasvettava

RE: Enbusken on kasvettava

Toivottavasti Jussi Saramon blogissaan mainitsema yhdysvaltalaisten ajatuspajojen eli think tankien kiertäminen ei tapahtunut veronmaksajien kustannuksella, sillä niin hukkaan se näytti menneen. Kaikkia oman ideologian vastaisia näkemyksiä ei nimittäin kannata sivuuttaa vain vantaalaisesta ikkunasta ulos katsomalla. Vantaalaisen ikkunan menetelmä tiedonhankinnan keinona sopii toki sellaiseen ajattelumalliin, jonka mukaan siitä, miten asioiden halutaan olevan, todella seuraa, että ne myös ovat niin.

Ihmisten ahneus ja taloutta ohjaava näkymätön käsi voivat tuntua ajatuksina pelottavalta, mutta käytännössä kyse on vain jokaisen taipumuksesta ajaa omia asioitaan. Taloutta ohjaava käsi on metafora, joka kuvaa lukemattomien ihmisten päivittäin tekemien valintojen yhteisvaikutusta. Tämä vaikutus on olemassa, vaikkei kukaan päivittäisiä valintoja tekevä yksilö ajattelisi toimivansa tällaisen valtavan kokonaisuuden osana.

Kun riittävän moni tekee riittävän monta kertaa yksinkertaisen päätöksen ostaa oluen sijasta siideriä, se ohjaa taloutta ja tuotantoa. Kyseessä on hyvää tekevä voima, koska toisin kuin keskusjohtoisuudessa, on tuotantopäätösten takana juuri se, mitä ihmiset aidosti haluavat. Mitä vähemmän valtiojohtoisuutta taloudessa, sitä demokraattisempi talous on, koska vapaassa taloudessa valta on aidosti kansalla eli kuluttajilla.

Valtion sääntely ainostaan vääristää ihmisten vapaata tahtoa. Klassinen esimerkki valtion puuttumisesta markkinoihin on tarina ”Oy Valtionsuklaa Ab”. (http://pasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/28682-oy-valtionsuklaa-ab-anonyymi-kirjoittaja)

Jussi Saramonkin pelaama Amerikka –kortti on todellisuudessa jo kuolleena syntynyt argumentti vapaita markkinoita vastaan yksinkertaisesti siitä syystä, ettei Yhdysvallat ole mitenkään esimerkillisen vapaa yhteiskunta. Tämän tietävät myös ajatuspajojen tutkijat, jotka ovat ymmärtäneet erilaisten markkinahäiriöiden ja ongelmien synnyn johtuvan nimenomaan markkinoiden sääntelystä.

Sosialistisessa mallissa hyvin usein puututaan syiden sijaan erilaisten ongelmien seurauksiin, koska ne on helpompi hahmottaa. Ensin säännellään, minkä jälkeen ihmetellään, kun haluttuja lopputuloksia ei saavutettu. Sitten ihmetellään lisää kaikkia sääntelyn sivuvaikutuksia, joita ei osattu ottaa huomioon, ja säännellään niitäkin.

Tämän tien looginen päätepiste on keskusjohtoinen sosialismi ilman yksilönvapauksia. Säännellyn järjestelmän nopea purkaminen tuo kyllä esiin aiemman sääntelyn luomia ongelmia. Pohjoismainen malli on voitu luoda ainoastaan riittävän vapaalla taloudella, joka luo yhteiskuntaan vaurautta ja hyvinvointia.

Tämä käy ilmi myös Saramon parjaaman Heritage Foundationin tutkimuksesta, joka olisi ehkä kannattanut avata ennen kommentointia. Vahva omaisuuden suoja, toimiva oikeusvaltio, kevyesti säännelty liiketoimintaympäristö ja moneen muuhun maahan verrattuna vähäinen lupabyrokratia nostavat Suomen sijoituksen korkealle taloudellisen vapauden indekseissä. Veroaste on tässä tutkimuksessa toissijainen asia.

Siinä missä Saramo hämmästelee Enbusken väitettyä tyhmyyttä, minua hämmentävät jatkuvat väitteet hyvinvointivaltion alasajosta ja tuloerojen ”räjähdysmäisestä kasvusta”. Väitteet ovat ymmärrettäviä poliittisena retoriikkana, jolla yritetään vakuuttaa kansalaisia, mutta totuuspohja nillä on hyvin hatara.

Väitteet hyvinvointivaltion taloudellisesta alasajosta kumoutuvat jo tilastoja katsomalla. Sosiaalimenot ovat lähes kaksinkertaistuneet kahdenkymmenen vuoden aikana, terveydenhuoltomenot ovat yli kaksinkertaistuneet. Suomen kokonaisveroaste kävi alle 40 prosentissa viimeksi vuonna 1987. Saramon kovasti esillä pitämät tuloerotkin muuten olivat silloin selvästi pienemmät kuin tänä päivänä – ehkä veroaste kannattaisi siis pudottaa takaisin vuoden 1987 tasalle? Liian vähäisestä rahakäytöstä ei valtiota ainakaan voi syyttää, ja nykyinenkin porvarihallitus on vain lisännyt näitä menoja.

Mikäli hyvinvointivaltio tuntuu alasajetulta, kannattaisi syitä etsiä vähän kauempaa. Sen sijaan, että rahaa vain sokeasti kaadetaan pohjattomaan kaivoon, pitäisi kysyä, olemmeko onnistuneet rakentamaan itseään tuhoavan yhteiskunnan, jossa ”ne kansalaiset jotka eivät kuole sydän- ja verisuonitauteihin, tekevätkin masentuneisuuttaan itsemurhan” (Ämpäripää).

Tuloerojen kasvu taas on ikuisuusaihe. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tuloerot ovat kyllä tilastollisesti kasvaneet. Kasvu selittyy sillä, että talouden vapauduttua 80-luvun lopulta lähtien tuli Suomeen mahdollisuus vaurastua myös niillä, jotka eivät syntyneet rikkaaseen sukuun. Sen sijaan, että kaikki olisivat köyhiä, on nykyään edes jonkinlainen mahdollisuus menestyä omalla työllään.

Taloudellinen vapaus on lisännyt koko yhteiskunnan vaurautta, tilastojen kärjessä näkyvät ne onnistujat, jotka ovat olleet rakentamassa Nokiaa ja muita 2000-luvun menestyjiä. Tuloeroista puhuttaessa kannattaa ottaa huomioon se tosiasia, että kaikkien tuloluokkien tulot ovat kasvaneet. Rikkaat ovat rikastuneet, mutta niin ovat köyhätkin.

Minä en ainakaan halua palata aikaan, jossa vain harvoilla ja etuoikeutetuilla on mahdollisuus menestyä, siinä missä harvalukuinen eliitti hallitsee yhteiskuntaa. Nykyään niin sinulla kuin minullakin on edes jonkinlaiset mahdollisuudet päästä rikkaimpien listalle.

Mitä kaupan omistajan saamaan voittoon tulee, syntyy se tarjoamalla asiakkaille parempaa lisäarvoa kuin hänen kilpailijansa. Tuntipalkan kanssa sillä ei ole suoraan tekemistä, mutta tuntipalkka kyllä korreloi suoraan henkilökunnan määrään. Kumpi on yhteiskunnan kannalta parempi – se, että kaupassa on neljä työntekijää matalammalla palkalla kuin se, että työntekijöitä on kolme, he saavat hieman enemmän, tekevät neljän työt ja neljäs on sosiaalihuollon elättinä?

On lapsellista ajatella, että jonkun rikkaus on oikeasti muilta pois. Maailmassa, joka voi tuottaa ruokaa ainakin 12 miljardille ihmisille, näkevät monet nälkää, vaikka meitä on vain puolet siitä. Erilaisten sääntelyiden, tullien ja tukiaisten vuoksi ei näille ihmisille ole annettu mahdollisuutta parantaa omaa elämäänsä. Köyhyys ruokkii väestön liikakasvua, ja köyhyydestä päästään parhaiten eroon vapauttamalla taloutta ja poistamalla tulleja.

Retorisesti on hyvä keino vallan saamiseen saarnata maailmanloppua, sillähän vihreätkin ovat valtansa saaneet, mutta totuuspohja näillä väittämillä on perinteisesti hatara. Öljy olisi loppunut jo 1970-luvulla, jos nämä ihmiset tietäisivät, mistä puhuvat. Jatkuvasti kehittyvät öljynporaus- ja jalostusmenetelmät pitävät meidät öljyssä, kunnes vaihtoehtoiset menetelmät kehittyvät riittävästi yleistyäkseen. Hummerilla voi jatkossakin ajaa hyvällä omallatunnolla, varsinkin, kun polttoaine on huippuunsa verotettua.

Luonnonvarojen huvetessa, eli niiden hinnan noustessa on ihminen pakotettu keksimään tilalle uutta, kuten öljynkin kanssa on nähty. Luonnonvarojen kulutus taas vähenee teknologian kehittymisen myötä, ja kehittynyt teknologia yleistyy kehitysmaiden vaurastuessa. Ensimmäinen vasta-argumentti tähän on tietenkin ”jos kaikki kuluttaisivat kuin länsimaat…”, mutta vain vaurastumalla, eli talouttaan vapauttamalla voivat kehitysmaat ottaa käyttöön vähemmän saastuttavia tuotantomenetelmiä.

Maailma ei todellakaan ole mustavalkoinen, mutta Neuvostojärjestelmän toimimattomuus ei kerro mistään muusta kuin siitä, ettei sosialismi toimi. Hyvinvoinvan yhteiskunnan voi kyllä rakentaa nykyistä vähemmälläkin sosialismilla.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat